Ajopäiväkirja
Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!
Riahusin Hesaris kirjojen veronkorotuksest
- Tietoja
- Kirjoittanut Heli Laaksonen
Lukijoitteni keskel saan olla olemas juur näi. Mut joittenki miälest kirjantekijät o lähinnä haitaks ja hualeks. Jos hallituksen kirjan arvonlisäveron 40% nosto mene läpitte, verottaja saa kirjast enemmän ko kirjailija. Olen verojen kannattaja, mut joku raja…. Kirjotin Hesariin miälpirepalstal - jos se vaik vaikuttais! Lehti lyhens hiuka (heil o sihe lupa) - mun ehrotukseni, mitä vois verottaa enemmänki kirjojen sijast, jäi pois, mut voin ne sanno: esimerkiks valkoset lenkkarit, koiranpommit ja liköörikonvehrit…
Mut täsä kokonas:
ONKO KIRJA HAITAKE?
Kirjailijoiden mielenterveys on tunnetusti särkyvää sorttia – herkkävaistoisuus kuuluu ammatin luonteeseen. Nyt mieltäni huojuttaa huomata, miten vähäpätöisenä yhteiskunta kirjailijan työtä pitää.
Kirjailijoille tullaan pahoittelemaan kirjamessuilla, ettei aiota kirjoja enää ostaa, sillä ne eivät mahdu mihinkään (kymmenes sisustustyyny mahtuu). Rovioiden sijaan monet kirjat päätyvät ekovillaksi (lohtu sekin). Kokonaisen kirjan lukemista paljoksutaan – ei pysty! Uuden kirjakaupan perustajaa nimitellään lehtiartikkeleissa hulluksi. Ylen televisiotarjonnassa ei näy säännöllistä kirjaohjelmaa. Uusimpana: hallitus aikoo korottaa kirjojen arvonlisäveroa kymmenestä prosentista neljääntoista – vero nousisi kerralla 40 %. Koska kirja-ala on pieni, nostosta kassa ei juuri kartu. Liekö siis kirja päättäjien mielestä sikarin kaltainen ylellisyyshaitake, josta kuluttajaa ohjataan pysymään kaukana?
(No mist niit verotuloi sit saa? Ehdotuksia korotettaviksi: valkoiset lenkkitossut, liköörikonvehdit, kissanlelut, koiranpommit ja ne tyynyt.)
Jatkuvan vastatuuleen soutamisen voisi kuitata ammatinvalintakysymykseksi ja vaihtaa tointa – ellei itse tajuaisi, että tässä ollaan isompien asioiden vartijoina kuin oman elannon! Kirjallisuus kannattelee kieltä, kulttuurin kivijalkaa. Millaisena suomalainen kulttuuri näyttäytyisi suomen kielen unohduttua? Lukutaidon hapertuminen näkyy jo kirjoitus- ja ajattelutaidon heiveröitymisenä – paraatiesimerkkinä nettikeskusteluiden taantuminen meluamiseksi, mikä voi pahimmillaan johtaa yhteiskuntarauhan järkkymiseen. Lukeminen tukee kokonaisuuksien hallintaa, toisen ihmisen ja elonkehän ymmärtämistä (ja on ihanaa). Kirja-alalla on myös paljon valoa ja roihua, mutta yksin emme jaksa soihtua kantaa. Tarvitaan valtiota, tukijoita, lukijoita, Sinua.
Heli Laaksonen, kirjalija, kustantaja
PS: Kiitos monil-monil viisaist ja kannustavist palautteist, mistä täst kirjoituksestani sain.
(Vanh mainos ei liity kirjoihi - mut kirjailijuutten kyl!)
Kiälvallan kans miälvaltta vasta
- Tietoja
- Kirjoittanut Heli Laaksonen
Priviiit! Olen alottanu ukrainan kiäle alkeet kansalaisopiston kurssil.
On hiano ja vaikkia - kirjaimetki on kyrillissi ja jokane uus virke o niinko salasanan takan.
Mut meil o ihana ope, yks Viktoria. Täsä o suurinpiirteiste ääntöohjeitten kans oleelline sanasto:
Privit (Hei vaa!)
Djakuju (Kiitoksi.)
Ja kohaju tebe (Rakastan sunt.)
Tsikavii! (Kiinnostava!)
Pomidor. (Tomaatti.)
Vidputska. (Loma.)
Vibatsh! (Antteks!)
Ponjava? (Ymmärsiks?)
Ja ne vinna! (En se mää ollu! Maskuliinimuato olis: Ja ne vinen).
Poka! (Hei sit!)
Taitamattomi hirmujohtaji, väkivaltta ja miälivaltta vasta voi laitta olemal lannistumat niitte al.
Ei me saatais ittellemme eikä toisillemme sanno: ”tämmöst tämä nyy vaa o, ei voi mittä.”
Tänä mää nosta lipu salkko, laitan avustusrahan ukranainalaissi auttavan järjestön tilil, yritän levittä ystävällisyyt mailmas olemal ystävälline – ja opettelen hataran pääni kans viäl yhre uure sana: Mir! (Rauha!) Se o muute sama venäjäks ja ukrainaks.
Heli
Äänne- ja aakkosharjotuksi Vakkaopiston ukrainan alkeiskurssilt kevääl 2022. Heli Laaksonen
Mihe menos, ystäväine?
- Tietoja
- Kirjoittanut Heli Laaksonen
Kuva: Suvi Elo. Turun kasvitieteellinen puutarha. Ruissalo 2022.
Nii me istuta ajan kyytis ko junas,
johonki menos, villi vauhti,
keske ei voi hypät pois,
toppama ei saa.
Mut
maisemat o jännittävi,
valot vaihtele ja
välil käy
tarjoilukärry.
Eri asia o, mihe juna lopuks sit viä,
sihe on täytyny jo tottu, et mitä vaa voi tulla,
semmostaki mitä ei ainaka tilannu.
Saa meil sentä ajatuksi olla, mihe olis tarkotus mennä,
mihe o lippu ostettu vuareks 2023.
Viime vuan mul ol näköjäs yli 100 matkapäivä.
Ynnäsin kirjapitäjä varte ajopäiväkirjan sarakkei
ja hämmästysin ittekki, mitä kaikenäköst 365 päiväs kerkke.
Tänä vuan näyttä hiljasemmalt.
Kaik o varovaissi, ittekki o.
Sitä enemmä jää aikka luanno ihmettelemisse,
lukemisse, uusist kirjaireoist haaveilemisse.
On täsä sentäs 10 seisakkeel jo ohjelma.
Ainaki luantoasiantuntija Karhilahre Arin kans meil on tulos mahtipontine luanto- ja runoilta,
6 metrin luantopolkui järjestän, ko joku tosissas tila,
Luonnos-kirja esittelen joka välis,
äänikirjauutissi o suunnitteil,
Mäkimattilan Kyästin ja soittajapoik Maunun kans
Runoja ja lauluja järjissään pysymisestä -kiartue jatku,
ja omi runoilloi ja tairenäyttelypaikkojaki mul o ehrotettu.
Lisäks o o luvas,
mitä miäle ja ette tule.
Muist seurata tual Keikat-osios,
taik somen pual.
Jos olet ajatellu tulla joskus kattoma,
se täyty tämän elämän aikan tehrä.
Toiveikast tätä vuat!
Eletä vaa, mink jaloistamme päästä.
Katota, ettei piänemmät jää jalkoihi.
Kärejälk suurena,
jalajälk piänenä!
Heli
Uus sururunovalikoima käyttöön otettavaks
- Tietoja
- Kirjoittanut Heli Laaksonen
Syvis, tummis vesis uisin ittekki, ko näit kirjotin. Rakkai omi vainaji tul miäle, välil ikävöittin heit enemmän ko ikä. Tyylin kans ol tavallistakin tarkemppa: halusin miätti uussi näkökulmi ja sanakäänttei, mut en liian kummallissi kumminka. Aihe o suur ja ikuine. Kauhian tärkiä olis saara sureval sanotuks eres jotta. Vaikkei sanat ain auttaiska, ni vaikenemine vast taakka o, nii mää ajattelin.
Turun pääkiirjaston aulas ol syksyl 2022 sit näyttely hautausperinteest ja nämä runoset ol siin mukan. Memento mori -näyttelys laussei ol kirjotettuna kukkalaitteissi ja suruseppeleissi. Sykäyttävä näky siin kirjaston aulas oli arkkurivi ja surukukat. Mut sitäki tämä meijä elämä o. Tämä meijä rakas, kummalline, lyhkäne elämä.
Kukkakauppiaat o mult ostanu näihin teksteihi oikeuret ja nyy antava ne teijän käyttö, misä tarvitaanka. Toivomuksen o, et tekijän nimi tulis jossain jollan taval esil.
Laaksose Heli
Kaikki sanani ovat
tuuleen lentäneet,
suruun kadonneet.
Voikukan hahtuvina
haihtuvat suvet
vaihtuvat ajat.
Sinä et unohdu milloinkaan.
(Heli Laaksonen)
***
Yhtenä aamuna Luoja soitti:
Hän on täällä!
Saapui juuri perille.
Pukee parhaimpiinsa
ja lähettää teille kaikille terveisiä:
Surkaa vähän,
mutta älkää kauan.
Nostakaa maljat
tälle hyvälle elämälle,
hyvin eletylle.
Eläkää itsekin aina
kuin ensimmäistä päivää.
(Heli Laaksonen)
***
Kuka näki kun suljit silmäsi?
Katseliko punarinta ikkunan takaa?
Ehkä ehdit ajatella vielä:
Kaunis lintu!
Nyt itsekin yhtä kevyt,
keveämpi,
kevein.
(Heli Laaksonen)
***
Nimesi kivessä säilyy
tuulessa, sateessa, ajassa.
Kauemmin vielä muistosi, sanasi
pysyvät sydämessäni.
(Heli Laaksonen)
***
Sydänystävän
ystävänsydän
on vaiti kuin kallio,
hiljaa kuin kivi.
Ikuista ikävää,
kiinni pitävää
kuiskaa sinulle
jokainen rivi.
Jälkeesi maailma ei ole kuin ennen.
(Heli Laaksonen)
***
Olisinpa tiennyt.
Olisinpa tiennyt!
Mitä kaikkea vielä olisinkaan sanonut,
kuinka hellästi sinua pidellyt.
Lohtuna pilvenharmaina hetkinä:
tiesithän sinä sanomatta.
(Heli Laaksonen)
***
Tähtiöinä
kirkas mielesi
tulee meidän talon päälle kylään.
Siellä se tuikkii!
Kuinka kaltaisesi
elävä sielu,
palava liekki,
voisikaan koskaan olla poissa?
(Heli Laaksonen)
***
Olit sata aurinkoa,
tuhat tuulta,
minulle se ainoa.
Olet yhä kaikkea.
Nyt vain toisessa ajassa,
ikuisuuden lukkojen takana.
Vielä annetaan avain minullekin,
nousen portaat.
Auringot kaikki vastassa!
Sinä!
(Heli Laaksonen)
***
Vahvat lämpimät kädet
nostaneet kiviä, kaloja, lapsia.
Kauniit tarkat silmät
nähneet suvia, iloja, suruja.
Suuri lempeä sydän
ymmärsi myrskyjä, laivoja, tuulia.
Ikävöin Sinua kuin mereen vajonnutta kaupunkia.
Tahtoisin vaipua murheiden aaltoihin,
antaa maininkien viedä minutkin.
Sinun vuoksesi en vaivu.
Sinun tähtesi en taivu.
On minun vuoroni olla kaltaisesi.
(Heli Laaksonen)
***
Kuin pääsky olisi taivaalta pudonnut,
kuin pilvi maahan vaipunut,
kuin sateenkaari katkennut.
Sinä lähdit.
Nouse kultainen perhonen,
lennä valoon lintunen,
tähdeksi tähtien joukkoon.
(Heli Laaksonen)
***
Metsän laita ei ole koskaan
kasvanut mansikkaa näin.
Pujotan niitä heinään.
Lasken yhteisiä kesiä,
vuosia joina sain sinut pitää.
Löytyisipä vielä yksi.
Olisinpa saanut vielä yhden suven!
Heinät taipuvat tuulessa.
Minä taivun surusta.
Aurinko lämmittää piennarta kuin ystävyys.
(Heli Laaksonen)
***
Kuu jäi vanhan kuusen taa
kirkkomaalle katsomaan.
Sekin suri surujaan:
”Niin hyvä ihminen!
Lähtö liian varhainen!”
Kuu valaisee ruusut,
liljat, seppelten nauhat,
kuu loistaa koko valollaan,
niin kuin hän loisti aikanaan.
(Heli Laaksonen)
***
Mää herä aamul lumisattesse
ja sihe et sunt ei enä ol.
Sunt ei ol tääl,
mut et sää mittä olemast ol lakannu.
Taiva reunalt purottelet
mu hartteil lumitähti,
niin punaposkisenas
ko eläessäs enne.
Luaks lumet Luajanki pihast?
(Heli Laaksonen)
Herään aamulla lumisateeseen
ja siihen, että sinua ei enää ole.
Sinua ei ole täällä,
mutta olemasta et ole lakannut.
Taivaan reunalta pudottelet
harteilleni lumitähtiä,
punaposkisena
kuin eläessäsi ennen.
Luotko lumet Luojankin pihalta?
(Heli Laaksonen)
Sama eesti keeles:
Ärkan hommikul lumesaju peale
ja selle peale, et sind ei ole enam.
Sind ei ole siin,
aga sa oled ikka olemas.
Kukutad taeva servalt
mu õlgadele lumetähti,
punapõsksena
nagu elu ajal.
Kas lükkad lund ka Looja hoovis?
(Heli Laaksonen, käännösapuna Järvi Lipasti)
Saa käyttä suruviästeis, mut ethä jaa koko kymmenosast runosortimentti omil sivuilles taik somessas - käy täält hakemas ain ko tarttet. Toivoissin et tekijän nimi mainittais jotenki käytettäes. Syrän!
c) Heli Laaksonen 2022
Kodiksamia-kirjallisuuspalkintovoittaja 2022 tuo metsäkeskusteluihin sydänjuuriin käyvää ymmärrystä
- Tietoja
- Kirjoittanut Heli Laaksonen
Kodiksamia-kirjallisuuspalkintovoittaja tietoteos Puiden asukkaat tuo metsäkeskusteluihin sydänjuuriin käyvää ymmärrystä
Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon saavat tänä vuonna Petri Keto-Tokoi ja Juha Siitonen teoksestaan Puiden asukkaat – Suomen puiden seuralaislajit (Gaudeamus 2021). Tiedekirjan katse tarkentuu Suomen puulajeilla eläviin sammaliin, jäkäliin, sieniin, hyönteisiin sekä niistä riippuvaisiin lintuihin ja nisäkkäisiin. Miten ihanaa on ymmärtää, tajuta perin pohjin, käsittää kokonaisuus! Kaikki se lajien keskinäinen riippuvuussuhteisto, ekologinen hieno systeemi, pyörryttää ja ilahduttaa.
Näinä tärkeinä luonnonsuojelupäätösten aikana jokaisen metsää arvossa pitävän on oleellista saada tuoreinta varmennettua tietoa. Se, mitä opettaja sanoi koulussa 1963 tai mitä Vili-serkku kiireessä tviittasi, ei välttämättä pidä paikkaansa uusien faktojen valossa, kun on päästy tutkimaan puita sienijuuria myöten molekyylibiologisin menetelmin ja DNA-analyysien avulla. Mitä se ennallistaminenkin todella merkitsee? On ihmisen oma valinta, ottaako kantaa mutu-tuntumalla vai hakeeko asiatietoa, joissa syy-seuraus-suhteet selitetään laaja-alaisesti. Tämä teos sopii mainiosti omien luontokäsitysten ajanmukaistamiseen – vieläpä viihdyttävällä tavalla. Seikkaperäisyydestään huolimatta Puiden asukkaat on lukijaystävällisesti kirjoitettu.
”Jos raidan ja kiiltopajun kukinta on vähäistä tai sää huhtikuun lopulla kylmä ja sateinen, kesäkuun alussa ei ole riittävästi kimalaisia pölyttämään mustikankukkia. Tällöin mustikkasato jää heikoksi, mikä puolestaan vaarantaa monen metsänelävän kesäaikaisen ravinnonsaannin kanalinnuista karhuihin. Siten raidan kukinta vaikuttaa jopa karhun lihomiseen.” (s. 280.)
Puiden asukkaat – Suomen puiden seuralaislajit – on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen kertaa metsän satoja miljoonia vuosia vanhan historian ja metsäekologian vuosikalenterin, jonka yksikkönä on sadat vuodet. Toisessa osassa Suomen puulajeista mainittavimmat, mänty, kuusi, kataja, marjakuusi, koivut, lepät, pähkinäpensas, haapa, raita ja pajut kaikkinensa, pihlajat, tuomi, metsäomenapuu, tammi, jalavat, vaahtera, lehmus ja saarni saavat kukin omat lukunsa, joissa esitellään, millaiset eliöt tarvitsevat elääkseen juuri tätä puuta. Arvostus luonnon tuhatkeinoisuutta kohtaan kasvaa lukiessa kohisten. Kolmannessa osassa pohditaan, mitä voimme tehdä, että saamme tämän kauniin ja elintärkeän pitää. Lähdeluettelo on huima.
Sanastotaso muistuttaa, kuinka vivahteikas on suomen kieli ja miten hyvin tiedeyhteisö on pitänyt sen puolta, että lajeille saadaan omakielinen nimi tieteellisen nimen rinnalle. Voi kirjo-tinkeli, juuttinuppiseitikki, viitatympönen, haapaliskokuntikas, lepänhutikirjaaja! Lähes 500-sivuinen muhkeus toimii hakuteoksenakin.
Sujuvan tietokirjapuheen lisäksi lukijaa palvellaan havainnollisin valokuvin avaavine kuvateksteineen, seuralaislajigraafein ja Martin Holmerin tarkoin piirroskuvituksin. Ritva Kovalaisen taidokas taitto ja kuvagrafiikka antaa silmällekin iloa. Teos on palkittu myös Vuoden tiedekirjana.
Puiden asukkaat -kirjoja voi omistaa vaikka kahtena kappaleena. Toinen kotona ihailtavana, toinen retkillä retuutettavaksi koivujen katveeseen, haapojen helmaan, tunnistelun avuksi. Onko tuo kukkanukkakärsäkäs! Vilistääkö tuossa pulskahelysieniäinen! Katkokynsisammaltako nyt kasvaa? Järsikö tässä tähtikirjaaja?
Kirjoittajat ovat metsäymmärryksen ammattilaisia, metsänhoitajia ja maatalous- ja metsätieteiden maistereita molemmat. Petri Keto-Tokoi on metsäekologian lehtori, Juha Siitonen Luonnonvarakeskuksen tutkija.
”Puista puhutaan lähinnä metsävaroina, kuutioina, biomassoina ja hiilivarastoina, elottomina abstraktioina. - - Haluamme muuttaa suomalaisten tapaa katsoa puita, avata silmät näkemään sen elämän rikkauden, jonka puut mahdollistavat. Näkemään puut metsältä.” (s. 7.)
Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon perustaja ja raadin ainut jäsen runoilija Heli Laaksonen ojentaa voiton – 30 000 ohrankryyniä – Petri Keto-Tokoille ja Juha Siitoselle juhlallisesti yksityistilaisuudessa sopivana hetkenä. Onneks olkko niin tekijöil ko kustantajallekki!
***
Muut Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat vuodelle 2022 olivat: Kalle Talosen runokokoelma Mitä kaupungissa tapahtui lähtösi jälkeen (Enostone 2022), Jaska Poikosen esikoisteos Mitään ei tapahtunut - ruuhkavuosiproosaa ja jäähallitarinoita (omakustanne 2022), ukrainalaisen Andrei Kurkovin tragikoominen romaani Kuolema ja pingviini (Otava 2006, suom. Eero Balk), Nobelillakin palkittu klassikko Selma Lagerlöfin Peukaloisen retket villihanhien seurassa (WSOY 1906–1907, suom. Juhani Aho) sekä Olli Heikkosen toimittama ja kääntämä liiviläisen nykyrunouden antologia Kerran olin taivaan suolajärvi (Aviador 2022).
Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat ja voittajan nimeää yhden-naisen-raati, runoilija Heli Laaksonen. Palkinnon nimi juontuu syntysijoiltaan Kodiksamin kylästä. Kodiksami on eloisa kulmakunta Rauman Lapissa. Ensimmäisen Kodiksamian vuonna 2011 sai Tapio Koivukari romaanistaan Ariasman – Kertomus valaanpyytäjistä. 30 000 ryynin palkinto ojennettiin 2012 Eeva Kilvelle teoksesta Kuolinsiivous. 2013 Kodiksamian vastaanotti runoilija Lealiisa Kivikari teoksestaan Talo Kalliosaarella. 2014 palkittiin Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset, 2015 romaanikirjailija Unto Seppänen Kyynäräisen Sohvi ja kylänrieha, palkinnon otti vastaan hänen poikansa Esa Seppänen. 2016 voittaja oli Olli Heikkosen runoteos Regional-express, 2017 Katja Kallion romaani Yön kantaja, vuonna 2018 palkittiin Janne Saarikiven esseemäinen puheenvuoro Suomen kieli ja mieli, 2019 Johanna Venhon romaani Ensimmäinen nainen, 2020 Meiju Niskalan kuva-sana-teos Kun syvään hengittäminen ei riitä ja viime vuonna Jaan Kaplinskin postuumi runokokoelma Ilta tuo takaisin kaiken (suom. Anja Salokannel ja Pauli Tapio). Kiitos hyvist kirjoist jokasel!
Kodiksamia-palkintoraati muistuttaa, että jokainen lukeva voisi tehdä oman parhaat kirjat –listansa ja jakaa ajatuksia lempikirjoistaan muiden kanssa.
Heli Laaksonen
Lisää Kodiksamiasta: http://www.hulimaa.fi/kodiksamia
Julkaisuvapaa TIEDOTE 6.12.2022. Kuva: Heli Laaksonen, Rauman Lappi
Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat 2022 näyttävät ihmeen lähellämme
- Tietoja
- Kirjoittanut Heli Laaksonen
Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat 2022 näyttävät ihmeen lähellämme
Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkuus myönnetään kuudelle tärkeälle kirjalle jo kahdennentoista kerran. Palkinto jaetaan vuosittain yhdelle merkitykselliselle elävälle tai kuolleelle, uudelle tai iankaikkiselle, suomalaiselle tai ulkomaiselle kirjoittajalle, kauno- tai tietokirjailijalle. Tärkein palkitsemisperuste on unohtumaton lukuelämys.
6.12.2022 julkistettavalle voittajalle luovutetaan henkilökohtaisesti Kodiksamia-palkinto, 30 000 ohraryyniä. Raadin ainoa jäsen ja palkinnon perustaja on sanamaija Heli Laaksonen.
Kodiksamia-palkintoehdokaslistalle valikoituu aina mitä erikoisempia teoksia – eritoten näinä erikoisaikoina. Kirjat ovat kirkasvalolamppuja. Valoa, ymmärrystä, hassuutta ja toiveikkuutta tarvitaan pimeään – vuoden 2022 ehdokkaat edustavat vuorotellen kaikkea tätä. Kirjallisuuslaji on sivuseikka. Kodiksamialla voidaan tänäkin vuonna palkita tietokirja, runokirja, käännösteos, lyhytproosaa tai romaani – yli 100 vuotta vanha tai uutukainen. Ensimmäistä kertaa ehdokkaissa on mukana Nobel-palkittu kirjailija.
Julkaisuvapaa TIEDOTE 18.11.2022
Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat vuodelle 2022 ovat seuraavat: Kalle Talosen runokokoelma Mitä kaupungissa tapahtui lähtösi jälkeen (Enostone 2022) on moninainen, viisas ja villi malliesimerkki runouden hurmaavasta omapäisyydestä. Veikeä Jaska Poikonen on kirjoittanut esikoisteoksensa Mitään ei tapahtunut - ruuhkavuosiproosaa ja jäähallitarinoita (omakustanne 2022) – se on unelmien täyttymys kirjallisuudelta värivaloja ja hyvää tuulta kaipaavalle. Myös käännöskirjallisuutta mahtuu Kodiksamia-ehdokkaisiin: ukrainalaisen Andrei Kurkovin tragikoominen romaani myöntyy lempeästi mutta ironisesti yhä hullummaksi käyvään arkeen - Kuolema ja pingviini (Otava 2006, suom. Eero Balk) on länsimaiselle lukijalle myös silmiä avaava lukukokemus. Nobelillakin palkittu klassikko Selma Lagerlöfin Peukaloisen retket villihanhien seurassa (WSOY 1906–1907, suom. Juhani Aho) on syytä aikuisenkin ottaa taas luvun alle: runollista, rauhoittavaa, ihmeiden täyttämää matkantekoa kauniin Pohjolan yllä. Kielen sitkeydestä, runouden voimasta, sanojen kauneudesta todistaa Olli Heikkosen toimittama ja kääntämä liiviläisen nykyrunouden antologia Kerran olin taivaan suolajärvi (Aviador 2022). Vaikuttava tietokirja Petri Keto-Tokoin ja Juha Siitosen Puiden asukkaat – Suomen puiden seuralaislajit (Gaudeamus 2021) esittelee ensi kertaa Suomessa puut kaikkine lajeine ja riippuvuussuhteineen. Miten haapa tarjoaakin kodin liito-oravalle, ruoan tikalle, suojaa toukalle, kasvualustaa käävälle, jäkälälle, sammalelle! Näe puu metsältä, näe kaikki arvokas elämä sen helmoissa, teos opettaa huomaamaan.
Vuoden 2022 Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat tarkempine perusteluineen:
Jaska Poikonen Mitään ei tapahtunut - ruuhkavuosiproosaa ja jäähallitarinoita (omakustanne 2022). Vähätapahtumaisetkin arkipäivät kuvataan teoksen lyhyissä kertomuksissa hauskoina ja merkityksellisinä. Lapsia kuunnellaan, heidän sutkauttelujaan arvostetaan, harrastuksistaan riemuitaan. Turku on tarinoissa mielenkiintoinen maailmankylä. Jokainen jutuista päättyy johonkin hyvään tai ainakin auttavasti toiveikkaaseen ajatukseen. Erityisesti tänä vuonna tällaisia silkkaa valoa tarjoavia kirjoja pitäisi lukea joka päivä.
”Tytär oli kirjoittanut kouluvihkoon rahankäyttöohjeita. - - Ohjeet kuuluivat:
1) Käytä rahaa harkiten.
2) Hyvä ostos on kestävä ja turvallinen.
3) On olemassa ilmaisia kerhoja.
Muistetaan elämän ilmaiset kerhot. ”
Kalle Talonen Mitä kaupungissa tapahtui lähtösi jälkeen (Enostone 2022). Talosen runokirja on kuin lehtometsä, Loimaan rompetori ja kaupunkikeskustan kaikki talot. Se on yllättävä, lämmin, viisas ja vitsikäs. Se sisältää kaikki tyylilajit, tunnelmat ja kikat, mitä voi runoilija keksiä. Tankoja, lomakkeita, listoja, lauluja. Muoto ei aja silti sisällön ohitse, vaan terävä yhteiskunnallinen ajattelu ja tarkka tunnepuhe läikäyttävät lukijaa. Lista joulupöydässä välteltävistä aiheista on jopa hyödyllinen! Teos ihmettelee ja kysyy. Jos se vastaa, se vastaa reippaasti jotain kummallista ja lähtee kentälle potkimaan palloa. ”Miten pääsen internetiin kertomaan, etten ole internetissä?”
Andrei Kurkov Kuolema ja pingviini (Otava 2006, ukrainalainen alkuperäisteos 1999. Suom. Eero Balk, uudispainoksen (2022) tuotto lahjoitetaan Ukrainaan). Tragikoomisessa romaanissa toimittaja Viktor pestataan kirjoittamaan muistokirjoituksia vielä eläville henkilöille – äkkikuoleman varalta. Äkkikuolemia alkaa äkkiarvaamatta ilmaantuakin. Romaani ei kerro sodasta, mutta jokin kolkko, vieras uhka leijuu kaiken yllä. Ankeutta vastustetaan sumplaamalla arki rullaamaan, vaikka pienesti huijaten, jos tarpeen. Sympaattinen lemmikkipingviini pehmentää kirjaa ja tuo kaupunkiasumisen keskelle palan lempeää luontoa. Työelämän kuvaus on mustaa kuin aikakin, samoin huumori. Kirja lisää ymmärrystä siihen, millaisissa paineissa entiset neuvostovallat joutuvat elämään korruption, historian painolastin ja oudon naapurin vuoksi – ja miten sellaisissakin oloissa voi suhata, vieläpä tuottaa hyvää kirjallisuutta.
Selma Lagerlöf: Peukaloisen retket villihanhien seurassa (ruots. Nils Holgerssons underbara resa genom Sverige 1906–1907) WSOY. Suomentanut Juhani Aho. Vuoden 1958 laitos, kuvittanut Maija Karma. 1980-luvulla ilmestynyt suosittu television animaatiosarja saattaa hämätä arvelemaan, että Nils Holgerssonin retket olisivat simppeliä seikkailukirjallisuutta, ovelalta ketulta piilottelua. Lastenromaanissa ilkeä poika saa opetuksen haltialta ja tulee taiotuksi vaaksanmittaiseksi. Villihanhien selässä pääsee aikuinen lukijakin näkemään maan kauneuden korkealta. Ihmeelliset luonnon kuvaukset, vuodenaikojen vaihtumiset, syysmyrskyjen uhat ja suven suloisuus tulee perille asti. Kansantarinat ja ihmesadut heijastuvat teoksen tapahtumiin. Kieli on runollista, filosofista, kevään raikasta. Tekijät ovatkin mitä korkeimmin noteerattuja: Selma Lagerlöf sai tuotannostaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon, hänen kääntäjänsä Juhani Aho on suomalaisia ikiklassikoita, Maija Karma palkittiin kuvituksistaan Rudolf Koivu -palkinnolla.
Kerran olin taivaan suolajärvi. Liiviläisen nykyrunouden antologia. Suomentanut ja toimittanut Olli Heikkonen. (Aviador 2022). Kokoelman runoilijat Valt Ernštreit, Baiba Damberg ja Ķempi Kārl. Onko jo tuttu tämä lähes hävinnyt – hävitetty – pieni itämerensuomalainen kansa ja kieli – joka elää kuitenkin? Se elää hyvin käännetyissä runoissa, joihin nykyihminen tarttuu, uppoutuu, muistaa taas kuinka ihminen on kaikkialla, kaikissa ajoissa sama. Runouden omalakisuus toteutuu Kadotettua kotiseutua kaivataan kuin rakastettua – mutta osataan sitä rehellisesti silmiinkin katsoa. Liivinkieliset runot ovat rinnakkain suomenkielisten käännösten kanssa; teosta voi lukea myös kielitieteellisin silmin, ihmetellä sukulaisten samanlaisuutta ja erilaisuutta.
”Kerran olin taivaan suolajärvi
silloin sinä kutsuit minua nimelläni
ja minä sadoin maahan
kaikkien silakoiden ja kampeloiden kanssa
kalat uivat mereen
leveitä suolajokia pitkin
siitä lähtien on meri ollut suolainen - ”
(Baiba Damberg)
Petri Keto-Tokoi & Juha Siitonen Puiden asukkaat – Suomen puiden seuralaislajit (Gaudeamus 2021). Miten ihanaa on ymmärtää, tajuta perinpohjin, käsittää kokonaisuus! Puiden asukkaat -tietokirjan katse tarkentuu Suomen puulajeilla eläviin sammaliin, jäkäliin, sieniin, hyönteisiin sekä niistä riippuvaisiin lintuihin ja nisäkkäisiin. Kaikki se lajien keskinäinen riippuvuussuhteisto, ekologinen hieno systeemi pyörryttää ja ilahduttaa. Sujuvan tietokirjapuheen lisäksi saadaan havainnollisia kuvia avaavine kuvateksteineen, graafeja seuralaislajeista puulajeittain, Jo sanastotaso on nautittava – voiko näin veikeää nimeä ollakaan: vesasahajumi, impikääpiökoi, tammilaahusvanhokas... Lähes 500-sivuinen muhkeus toimii hakuteoksenakin. Kun löydät vilisevän haapavanhuksen, mene tämän teoksen kanssa puun alle tutkailemaan, kuinka monta sataa (tai tuhatta!) eliölajia puun huomasta löytyykään. Teos on palkittu Vuoden tiedekirjana.
***
Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon nimi juontuu syntysijoiltaan Kodiksamin kylästä, Rauman Lapista.
Ensimmäisen Kodiksamian vuonna 2011 sai Tapio Koivukari romaanistaan Ariasman – Kertomus valaanpyytäjistä. 30 000 ryynin palkinto ojennettiin 2012 Eeva Kilvelle teoksesta Kuolinsiivous. 2013 Kodiksamian vastaanotti runoilija Lealiisa Kivikari teoksestaan Talo Kalliosaarella. 2014 palkittiin Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset, 2015 romaanikirjailija Unto Seppänen Kyynäräisen Sohvi ja kylänrieha, palkinnon otti vastaan hänen poikansa Esa Seppänen. 2016 voittaja oli Olli Heikkosen runoteos Regional-express, 2017 Katja Kallion romaani Yön kantaja, vuonna 2018 palkittiin Janne Saarikiven esseemäinen puheenvuoro Suomen kieli ja mieli, 2019 Johanna Venhon romaani Ensimmäinen nainen, 2020 Meiju Niskalan kuva-sana-teos Kun syvään hengittäminen ei riitä ja viime vuonna Jaan Kaplinskin postuumi runokokoelma Ilta tuo takaisin kaiken (suom. Anja Salokannel ja Pauli Tapio).
Onneks olkko ehrokkail – ja kiitos hyvist kirjoist! Jokainen lukija voi antaa itsekin oman Kodiksamia-palkintonsa. Älä tyydy muiden palkintojulistuksiin. Valitse itse kuusi kirjasuosikkiasi ja jaa ne muiden kanssa - pidät samalla kirjallisuutta otsikoissa.
Heli Laaksonen
Lisää Kodiksamiasta: http://www.hulimaa.fi/kodiksamia
Kodiksamia-ehdokkaat 2022. Kuvat: Heli Laaksonen 2022
Sivu 1 / 27