Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 

Kello o yks. Yäl. Valo o juur menny maate,  mut koht se hissuttele takas omal paikalles taivaankaarel. Oma lepo jää yht lyhkäseks. Ei voi nukku. Eloheinäkesän ensilta on tulos tänä.


Olen tehny kirjailijan töit yli 17 vuat, ja ihmettelen, kui vähä sitä kehitty. Kunnei tähän totu? Koko talv on käsikirjotettu, on käytty lukuharjotuksis, o nähty kenraalei ja ennakoi ja torettu, et kyl tämä täst. Näyttelijät ja ohjaaja ja dramaturgi ja äänimiähet ja puvustajat-lavastajat, musiikintekijät ja lipunmyyjäflikat ja kaffetermoksen pumppaajatki on taitavi ja parhas tehny, et esityskausi alkais hyvi. Ja silti tääl yks kirjottaja havise ko vappuhuisku ja kuvittele etukätte mitä kamalimppi tuamioi, mitä näytelmäst vois tulla, kui yleisö joukkopakene ensmäsen kohtauksen pualvälis, kui lukijat sääli ja suku häppe.

 

SK 1957. Mitä o mahtanu 60 vuat sit ihmine niimpal jännittä, et tommost lääket meni apteekist kysymä? Ja auttok se? 

 

Hermoilek lähijunankuljettaja yht pal tyäkoitoksias? Tutisek laitoshualtajan puntti joka aamu, ko ava sairalan ove? Kirjailijan - ja kaikelaise taiteilijan - tyä on tiätty siin suhtes omalaises, et minkälaist valmist kaava ei ol, mink mukka sais mennä. Hyvä autokorjaja korja auton juur jämpt semmoseks, ko ohjekuvas o. Kirjottajan mailmas malllikappalei ei ol olemas: joka kert täyty tehrä alust saak uus, omaperäne ja miälelläs ennenäkemätön. Mittä saappai ei ol orottamas eteises, mihe sais astu. Kukka ei neuvo: Kas näin tehden loistavaan tulokseen!


 
Suomen Kuvalehti 1957

 

Olik mun pakko alal ryhty, onk pakko alal olla, jos näin pal ain täyty huakailla? Juu! Mistä muust ei myäskä nii suurt ilo ja täyttymyst saa, ko juur se omas pääs, pelkil sialun silmin nähty muuttu eläväks olennoks, näyttämöl kirmaavaks senioriks taik moottorsahan naru kiskovaks byrokraatiks, mil teatteryleisö pyrski. Se o sitä muatisanan mukast Lisätty torellisuut. Sitä kirjallisuus o ollu ain ja ilma minkänkaltassi virtuaaliklasei (lukuklaseist kyl o ilo). Mihin menevät työmme tulokset? O hiano muista, et ilma oma miälkuvitust ja jääräpäisyyt ja sitkiäst uurestas-uurestas-uurestas kirjotetui repliikei, tämä mailm olis eri. Samppalinnan kesäteatteris ei ehkä oliska kotimaisen komedian kantaesitys tänä - vaa joku iha muu, vaik kolmastuhannes versio West side storyst! Kui nii ei kirjallisuus muuta mailma?

 

 

Eloheinäkesä o siis valmis, Heikki Sankarin kans yhteistyäs kirjotettu suvikomedia, mikä tua valla uure ajanlaskun Turkku. Koko tekijäkaartin kans o ollu hyvä puurtta. Nyy o yleisön vuaro.  Toiveikkaal miälel olla. Ilo pyrkki pintta, mut koitan pittä sen piilos.

 

 

Samppalinnan kesäteatterin suvikomedia Eloheinäkesä 15.6.-22.7.2017. Kuva: Robert Seger

 



Heli

 

 


Näytelmän kirjottamine... olen neljän tulen välis.

Oman päänsisäsen pulinan kääntymine teoiks ja toiminnaks ja taitavie esittäjien mimiikaks, eläväks elämäks, o ihmeellist!
Mut näytelmänkirjottaja joutu ottama huamio muut ihmiset... Sen, et näyttelijä ei voi olla neljäs eri paikas yhtaikka, päähenkilö ei voi taikaiskust muuttu lehmälaitumeks ja lehmät lempiöiks mummuiks ja päähenkilöks takasi, mut kasvaneena 200-metriseks. (Runois tämä o helppo. Kyl runous sentä o mun rakkaimpani!) Ja tiätyst sen, et ohjaajal voi olla oma näkemys hyväst ratkasust.


Mun lempieläimeni ja tyäkaluni eli puhekiäl on lavaympäristös erinomase luannikas: ihmise asia kulke toisel ihmisel puhuttui sanoi pitki ko siliäl sillal.
Mut ain o vaara, et esittäjäl murre o viaras. Sillon luanteva-soljuva äirinkiäl voi muuttu alleviivatuks ääntämiseks. Onneks ussemite on löytyny sopiva ilmasukeino - mun lounaismurre o esimerkiks muunnettu sujuvaks peräpohjolan murtteks taik vaik savoks. Johtotähten o se, et ilmasu on verevä ja eläväist - mut sanoist saa selvä.

 

Uus näytelm on siis tyän al. Toiveikkaan ja ilose jännitykse vallas kirjotan-huhkin repliikkien paris ja viimesten juanenkäänteitten kans. Koht täyty olla o valmis!


Eloheinäkesä o näytelmän nimi ja Turun Samppalinnan kesäteatter sen ohjelmistoos otti. Teatterimiäs Heikki Sankaril iha itte vinkkasin, et voissin tekstin kirjotta, ja hän o luvannu siin autta. Komediallist on tulos. Olen itte valinnu, et mun paikkani kirjottajana on ilonkuljettamine - mailmas on kamaluut ja kolkkout ilma, et mää sitä lissän. Toiselaissi kirjailijoi-kirjoi-näytelmi on kans, meil kaikil oma tehtävä, mun on hersyttely.

Eloheinäkesä o yhrelaise elämänkaaren kuvaus, kellon kääntämine kulkema vastpäivä. Fölis o semmossi henkilöi ko Johhhhtajaopettaja Juhanne Vatula, Puali Takamatka, Pike Niikseen, ilmasutairon opettaja Kike Toinihavu, kanslisti Päivi Pyhähousu, koneenhoitaja Pille Vanatallinn... Jo nimist voi huamata, et kysymykses o ankara ja vakava esitys, niinko kaik mun tähäsaakkasistaki.




Samppalinnan teatterin perinne on pitk - 1960 jo alotetti! On pyärivä katsomo ja mahrollisuus pyytä teatterimestari rakentama vaik seittemä eri lavastust yhtäaikka. Kiärretä vaan kammest yleisö oikkial paikal. Ja paikkoi sit onki, kerrallas yli 850 kuulija mahtu sin. http://www.samppalinnanteatteri.fi/images/pdf/samppalinnan-teatterialue.pdf


Teatterialue on kaikkines nähtävyys, siäl se kuikuile suurten puitten katvees yhrel Turun seittemäst kukkulast. Huima tuulmylly (1860 rakennettu) on Turun viimene - aikanas niit o ollu satapäinen karja. http://www.samppalinnanteatteri.fi/teatteri/myllyn-ja-teatterin-historiaa


Käänty ei voi, ko julisteet on präntätty - eikä sitä tahtoiska. Nyt katota, mikä on tämän tiän pääs!



Eloheinäkesä on kesäkuus heti sit, ko juhannusruusut o ainaki jo eteläseinustal kukkinu, mut kissankellot ei viäl soi.

Olis se hauska, jos mun lukijoi siäl olis valtavi määri, ko tila kerra o.

Lipui ja lisätiaroi: http://www.samppalinnanteatteri.fi/eloheinakesa
Yks kiva juttu viäl: Eloheinäkesä on Suomi100- virallises ohjelmas.

 

 

Kuva: Miikka Lappalainen


Samppalinnan mylly vuarelt 1860 ja runonkirjottajanäytelmänkirjottaja Laaksone vuarelt 1972.

 

 

Kuvahaun tulos haulle suomi 100 logo

 

 

 

Hiuka erilaisis hommis - rakkais ja kiinnostavis. Koostin Laitilan kaupunkinkirjastol elämäntyänäyttelyn mun armaast ystäväst Siltmäe Markuksest. Kustaa Hiekan kulttuuriviikoist se alko 21.1. ja o auk siäl 25.2.2017 saak.
Sin vaan kattoma - on kuvi, on sanoi, on santpaulioi!


Heli

 

 

MARKUS SILTAMÄKI - VALISTUNEEN KANSANMIEHEN SEITSEMÄN ELÄMÄÄ

 

Laitilalainen perinnemestari, Markus Veini Johannes Siltamäki (18.8.1925-21.7.2013) ei totisesti ollut tavallinen taivaltaja. Hän haltioitui kotiseutunsa lauluista, tansseista, historiasta, luonnosta, sanoista ja erilaisista kulttuureista - ja jakoi niiden ihmeitä koko elämänsä ajan muille voimiaan säästämättä.

 

Markus Siltamäki - valistuneen kansanmiehen seitsemän elämää -näyttely kertoo, miten viisaita ja valistuneita ihmisiä on Suomemme maassa kasvanut pienissäkin kylissä - ja siitä, miten värikkään elämän kulttuuria harrastava ehtii elää.

 

Koostin näyttelyn muistelemalla Markuksen juttuja, haastattelemalla hänen läheisiään, lukemalla lehtihaastatteluja ja katsastamalla Markuksen kirjahyllyn kertomaa. Näistä valitsin 7 erilaista kiinnostuksen kohdetta, 7 erilaista elonalaa. Markuksen yksityiselämästä näyttely ei kerro: jotakin siitä kuiskivat hyllyn lukuisat runokirjat ja Richard Bachin Lokki Joonatan, vapaudenkaipuisen linnun tarina.

Opintietä Markus kulki kirkonkylän alakoulussa, Raumalla oppikoulussa ja yhden talven verran Mikkelissä Suomen Nuoriso-opistossa. Sotarintamille Markus oli liian nuori ja hentoinen. Armeijan hän suoritti Helsingissä kirjurina. Markus Siltamäki ehti hoitaa kotitilaansa (kuvassa), olla töissä puutarhalla ja autotehtaalla. Jälkeläisiä Markuksella ei ollut - jäljen tähän maailmaan hän silti jätti.

 

Osin nuorisoseuroissa, osin omin päin toimien nuori Markus alkoi pitkäjänteisen tallennustyön,
ja valisti koko elämänsä laitilalaisia kansanperinteen ihmeistä.
Kalevalaseura myönsi
syystäkin kunniakirjan Suomen kansan hengen  perinnön tietäjälle ja taitajalle.


 Laitilan Nuorisoseuran näytelmäryhmän reippaita merimiehiä 1950-luvun puolivälin tienoilla: Ilkka Ala-Uotila, Aimo Anttila (kitaran kanssa), Markus Siltamäki ja Jorma Elo. Kuva Pekka Perkkolan kotialbumista.

 

Markus Siltamäki kotitalonsa pihalla Leinmäessä 1985 ja kruunuhääkulkueen sulhasen roolissa Laitilassa 1952
Näyttelykuva: Solina Saarikoski

Tutustuin Markukseen pian muutettuani Laitilaan 2001 - ja kieli-ihmisinä aloimme heti viihtyä yhdessä. Vierailut Markuksen luona olivat aina täynnä iloa, naurua ja ennen kaikkea oppia vanhoista tavoista sekä sen seitsemän sorttia makeaa. Suurimmat yhteistyöhankkeemme olivat Kukkaroho ja plakkarihi - Laitilan murteen sanakirja (2004) sekä laulukirja Lauluttoman lännen lauluja - kansan muistamaa musiikkia Laitilasta (2009, Laitilan kulttuuriseura Walo, toimittamassa myös Markus Rantanen)

 

Tuntemani Markus oli alkukainoudestaan päästyään säkenöivä sanankäyttäjä, hauska jutunkertoja ja auringontarkka kaikessa mihin ryhtyi. Joskus haikeus valtasi mielen - mitä elämästä jäi käteen, mitä minusta tuli, tuliko mitään? Tyypillinen esimerkki yhtäältä omanarvontuntoisen, toisaalta vaatimattoman miehen kirjoittamasta näytelmän esipuheesta: ”Näytelmä ova yhteistyäs kirjottanu Raili Valtanen ja Markus Siltamäki ja hän on kans yrittäny sitä niinko ohjat.”

Viimeiset vuotensa Markus vietti hoitokodeissa. Hoidon hän koki hyväksi, mutta ajattelutyön puute vaivasi: ”Mää olen niin kyllästyny!”, hän sydämensä pohjasta välillä huokasi. Markus kuoli heinäkuussa 2013. Markuksen hautajaispäivänä 3.8. oli myös oman lounaismurteisen Aapiseni julkaisupäivä - hänen äitinsä kotipitäjässä Lapissa. On kuin olisin
viestikapulan saanut viedäkseni.

 

Ymmärrettiinkö Markus Siltamäen suurisydäminen työ kotiseudun eteen? Monet ainakin ymmärsivät: Kalevalan juhlavuoden mitali, Yleisradion ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen valtakunnalliset tunnustukset, loppuunmyyty sanakirja ja hiljainen ihailijajoukko puhuvat omaa kieltään. Löytyi tuhahtelijoita: miten maalaisukolla voi olla niin fiinit harrastukset - jotta lippussi ja lappussi se ain kokko...  Sivistysmyönteisestä asenteestaan Markus ei onneksi koskaan luopunut. 

Mitähän Markus olisi itse tuumannut näyttelystä, yhden miehen ylistyksestä, numeron tekemisestä? Mitä mää mittä… Mielessään kai ollut hyvillään - huikea elämäntyö ei jäänyt huomiotta. Kunpa Markuksen nuorisoseuramainen, innostunut henki kulona leviäisi: omista nurkista voisi lähteä myös talkoisiin, tuoda omaa osaamistaan muiden käyttöön, kysyä ilolla,
miten minä voisin palvella kotiseutuani.

 

                                                          Heli Laaksonen, sanamaija, Markuksen ystävä ja fani vuodesta 2001

 

 



Kuva: Miikka Lappalainen

 







Mää vajaa-jouluihmine uin auttamat tämän maan jouluhulinas, mahrotoine o sitä välttä jos ihmiste ilmoil meina kulkke.
Sillon ko saa itte päättä, mitkä jouluasioist otta ikiomakses, tämän ajan kestä kumminki aika hyvi.

Hyasinttie sipulat o niinko louhitui suuri ametistei. Niit saa huushollis miälelläs olla ja sipulat jää kukkimise jälkke pitkäl kevässe akkunalauroil kiärittelemä.

 

Uuret kirjan sankarittaret Sylvia ja Tuija o hakenu syntymästäs saak - syyskuu lopust - mahrollisimma kuvauksellissi paikoi.
Ja mikä on kaunemppa ko kukkakauppa, siäl haiseki nii hyvält. Mynämäel Kukkahuone Augusta otti kirjoiki myyntti!

 

Joulus on tiätyst kirjailijan ilona myäski juur see kirjamyynni riahaantumine
Nii kohottunu miäl tule, ko joku pakiteera mun kirjan kultapapereihi ja sano, et viä sen mammal.
Erityisest Laitlan kirjakaupa joulunalus kirjalista näytti mun silmis kauniilt. Sylvia ja Tuija - meijä muijat ykkössijal!

 


Listaus: Laitilan sanomat 20.12.2016. Kirjatiedustelut ja tilaukset (22 e) postitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Kolmas hyvä pual joulus o meijän kylän himmelhanke - sähköputkist ja ledvaloist tehtyi jättihimmelei killu jo lähemmäs kolmkymment ympärs Kodiksami-Mäentaka-Sukkala-Kualimaan kyli.

Oman pihan himmel ja peltihirvi. Kuva: Miikka Lappalainen


Joku on tehny semmose rajumma versio aurauskepeistäki! Meilläki o himmeltalkkoi piretty, mut itte olen vaa semmosen parimetrise meijän pihal ostanu, liia hualellist tekemist on toi himmelhomma mul.

 

Meijän kylän Salme näyttä Sylvial ja Tuijal malli.



Ja neljänten hyvän pualen on kyläjoulukalenterit! Nyy jo 5. kerta meijän kylil o 1.-24.12. ain jonkun pihas jouluasetelm, millo mimmonenki, tunnelmallissi ja yllätyksellissi kaik!

Mediaki o meijä luukuil käyny, luves tualt, mitä Sanomleht Länsi-Suomi kirjotta: https://ls24.fi/raumalainen/lapin-kylissa-rakennetaan-tanakin-vuonna-perinteinen-kylajoulukalenteri

Kalenterluukku voi ol traktor kuuvalos...



... taik seimi kampaajan akkunal...                    (Kuva: Miikka Lappalainen)


 ...taik viarailu karjatilal ja navettokatin silmäisku...   (Kuva: Miikka Lappalainen)


...taik piänen torpan tunnelma....                   (Kuva: Miikka Lapppalainen)

...taik Lucia-lapse valo...

 

...taik glögihetki vanhas aitas...              (Kuva: Miikka Lappalainen)

...taik pukin paja satoines punasines autoines...                                  (Kuva: Miikka Lappalainen)

...taik omenpuu joulukuuse loistos.                      (Kuva: Miikka Lappalainen)



Hyvä kyläläise! Tämmöne joulkalenter rasitta yht talo vaa yhren päivä aja - mut kakskymmentneljäkertasena siit tule pimiän ajan moniviikkone valotapahtuma.

***

 
Joulkortei olen saanu tänäki vuan nii et huima. Kui VALTAVAN moni munt muista. Kiitos!
Mää en postittanu yhtäkä... Uskoka puhet: olette miäles ja syrämes, oikke salin pual!

 

Ja joululauluist. Joululauluist Sylvian joululaulu o ollu ajankohtane tänä joulun. Mut mitä laulaiska joulu Sylviast?

 

c) Kuva ja sana: Heli Laaksonen

 

Miättikä siäl joulupatjoillanne sitä! Kiitos täst 2016:st - see ol kummalline ja kiinnostava -  ja kaikelaist onnekast 2017!

 

Heli

 


Luuvalkone aurink
mustesinisel aamutaival
koivut kuulakärkikynäl piirretyi
syysmuutos läks juhannusruusuki.

Tääl me simpukat kive al
jääkansi suajan
joen pohjas
mikä hätä täsä.

Valo päin käänty viäl pohjonenki
ei tartte itte kammest kiärtä.

 

c) Laaksose Heli

 

Kuva: Miikka Lappalainen