Ilossaki voi olla hartaut.

Rakensin pyhäinpäiväviikol uuren kekriseppelen sen merkiks, et sato on korjattu, ulkohommat tehtynä
(no ain jotta jää keske, ko maa jääty), karja o viätty sisäl (mun tapaukses tarkotta et naapurin poni on tallis).

Käytin äitivainaan pääsiäiskoristelaatikon kynttilämansetei
(niit riittä!), Pia-ystävän tuami lavasteköynnöksi,
kirppariomeni ja kenialaissi puulinnui.
Ompelin yhte, sovittelin välil, kuulustelin ratio, ajattelin tämänpualeissi ja tuanpualeissi.

Joskus pari vuat sit, ko vartoilin, et koronatestitulokset ilmaantuis Omakannan pualel,
kolusin sen palvelun läpitte, ja huamasin, et siäl o oma kohta hoivatahrol ja hautuutoiveil ja vaik mil.
Siin mää sit täyttelin niit kohti niinko verkkokaupan tilaust tekissin.
Laitoin, et älkkä viimesil hetkil mun kuulokkeissi ainaka mittä vaikkia klassist musiikki laittako soima,
joku viisas puheohjelma olis paremp. Ja Herreyssi saa soitta muistotilaisuures.
Ja jos mummun viäres Halikos on tila, ni sin voi viär.

Suasittelen muillekki näitte asiotte etukätte ilmottamist,
ko jälkikätte se o niimpal tyälämppä.
Oli siin oma kolkkoutes, mut oma riamuki, ko huamas:
viäl sitä ollaan elos täyt päät,
kaikelaist viäl kerkke tekemä!

Heli

PS. Kuvan otti keikkareisult Salos yks ystävälline Hannele.