Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 

Onk teil tuttu tunne se, ko joku o ollu liian kauan kyläs - jutut o jo puhuttu ja omat hommat kutsuis ja olohousuvapaus houkuttais?

2020 o ollu semmone - tuntu, et tämä mailmanmullistuste ja oman elämän myllerryste vuas ei lopu ikinä. Menis jo! No, jokane vuas o aikanas loppunu, eikös tämäki? Ei ol luvattu, et 2021 olis sen valosamp ja kevytsukkasemp. Mut iha mihe vaa ossa nyy henkisest varauttu paremmi, ko o naama jo valmiiks hualikrympys...


Kivojaki asioi on tänä vuan sattunu, eikä voi väittä, et olis liia ennalt arvattava ollu: 


- Tammikuu Latvian Ventspilsin kirjailijatalos anto voimi koko painavaks vuareks

 - Ajopuujalka-romaanin valmiiks saamine ja esittelykiarros kirjakaupois ol syyskuine iso ilo!

 - Kirsi Kunnas -runouspalkinto riamastutti kevään hiljasuures

- Runouslehti Jano kutsus lokakuuks kirjottama runoi aiheest luonnollinen, ja nii mää teinki, 
4 uut runo, kevät, kesä, syksy ja talv o vapaast luettavis tual Janon sivuil 

- Kodiksamia-kirjallisuuspalkinno ojentamine Meiju Niskalan sulosest Kun syvään hengittäminen ei riitä - teoksest.

- Uuren alan opiskelu eli luanto- ja ympäristöopinnot Livias on tiätty ollu tämmösen koulutykkääjän taivas! Onneks menin!

- Ilona oli ne iha muutamaiset runokeikat, mitä sain tänä vuan ihmiste eres tehrä (mun laskujeni mukka niit ol 6 kaikkias!)

- Etäkeikkojen tekemiset olen saanu opetella. Ei ne ol iha helppoi, mut hissukses opin. Ihan kunnollissi palkallissi etäkeikoi tein 3, yks oli asiakkaan tilaama, toine oma tuputus: Mäkimattilan tankokuninkaan eli Kyästin kans meil ol
runolline ja laululline striimattu livekeikka Kuusijuhla Kulttuurikuppila Brummis Raumal. Ens me tehti se alkusuvest, 6.6. klo 6 iltapäiväl, sit me tehti samal konseptil mut uusil jutuil se 12.12.

Molemmat Kuusijuhlat nyy erelleski ostettavis ja hankittavis 13.1.2021 saak, 12 eurorahal tualt 2 yhre hinnal: https://www.brummi.fi/kuusijuhla
 


Jos o hualestunu suamalaisen kulttuurielämän henkis pysymisest, ni kannatta hiuka ollakki.
Ja jos on tosissas hualissas, kannatta sitä kannatta oikiast eli lippuhankinnoil.

Kuvat Heli Laaksosen ja Kyösti Mäkimattilan Kuusijuhlista 6.6. ja 12.12. 2020: Kulttuurikuppila Brummi



Nyy ko katon tätä vuat taaksepäi, o siäl ollu yllättävänki pal hyvän tuule hetki. En toivo ollenka kaikki asioi takas, ko mitä meil oli ennen kulkutautiaikka. Liian pal, liian kiireel, liian tuhlailevaisest o eletty. Rauhallisemminki, vähemmälki ehti. Mut ihmiste ilmoil sentän tarttis tulevinaki vuasin päästä! 

 

Ihmisvajeen lisäks mul o ollu riasana digiaik (niist kaikist toivottomist tunneist erilaiste rakkineitte ja sovellusten kans en eres alota). Pandemia o ajanu meit netti ain vaa enemmä - ja ihmiste joukos o ain joku yritteliäs lurjuski. Pyytäissin mun lukijoitani olema tarkkana, kosk joulukuun alkupäivin o lähteny liikkeel huijaussivusto, mihe on käytetty mun naamaani semmosena honeytrappina eli hunaja-ansana. Yksinkertasest on käytty varastamas fb-sivuilt kuvi ja laitettu erikoislahja-sana houkuttama hyväuskossi. Mul ei ol mittän tekemist yllätysarvontojen kans. Otin kuvakaappaukse siit sivust ja ilmiannoin tekjijän (mikä taho onka) sekä Googlel et viranomasil. Suurin vastuu on tiätty lukijoil, ettette painelis mittä osallistumis-nappuloi vaik mun naamani kui siin kenottais.

 

Kuvakaappaus huijaussivustolta 10.12.2020 - älä lähde epämääräisiin arvontoihin tai yllätysvoittoihin! 


Mun virallissi sivujani on fb:n pual Heli Laaksonen - runoilijan lukijakunta ja Instagramin pualel käyttäjänimi @runoilijahelilaaksonen ja omat sivut o nämä www.hulimaa.fi Jos jostain ilmesty sunt kaverikses pyytävä käyttäjä Heli Laaksonen, ni se en ol mää.  

 

Kaikest hualimat ja kaiken tähre: 
elellä ihmisinä 
ihmisiks
ihmissi varte.

Syrämenkuvi kaikil lukijoil ja kiitos kaikest kannattelust tänä vuan!


Heli


 

 

 

Vaik kuulosta hullumaiselt ja omavaltaselt ruveta jakama itte kirjallisuuspalkintto, mää ole ollu ilone, et kymmene vuat semmosen keksisin ja olen niit jääräpäisest joka vuas jaellu, medial kuuluttanu ja äänt pitäny. Kirjallisuus jää nii helpost kaike transatlanttisen kohu jalkoihi ilma sinnikäst lipuliahuttamist.

Nyy viätetä siis juhlavuat ja tämmöne o 2020 Kodiksamia-kirjallisuuspalkintokuulutus:


Kodiksamia-kirjallisuuspalkinto jaetaan jo kymmenettä kertaa - juhlavuoden kunniaksi avataan myös Kodiksamia Junior -kisa


Kodiksamia-kirjallisuuspalkinto viettää juhlavuottaan - palkinto jaetaan nyt kymmenennen kerran. Kodiksamia myönnetään vuosittain merkitykselliselle elävälle tai kuolleelle, upouudelle tai klassikolle, suomalaiselle tai ulkomaiselle kirjoittajalle, kauno- tai tietokirjailijalle. Tärkein palkitsemisperuste on unohtumaton lukuelämys. 6.12.2020 julkistettavalle voittajalle luovutetaan henkilökohtaisesti Kodiksamia-palkinto, 30 000 ohraryyniä. Juhlavuoden kunniaksi julistetaan perustetuksi myös Kodiksamia Junior, jonka voi saada 6-12-vuotias superlukija, nuori innokas kirjallisuuden harrastaja. Raadin ainoa jäsen ja palkinnon perustaja on sanamaija Heli Laaksonen.



Pandemiavuonna 2020 kirjat ovat olleet ihmiskunnalle lämpimänä sylinä ja läheisenä pakopaikkana. Maailmantilanne sai Kodiksamia-raadin valitsemaan erityisen paljon luontoa, lohtua ja levollista viisautta sisältäviä teoksia. Mukana on kaksi tietokirjaa, kolme romaania ja yksi määritelmiä pakeneva runollinen taidekirja. Suomalaisten teosten lisäksi listalla on islantilainen ja englantilainen alkuteos.

Vuoden 2020 Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat:

Meiju Niskala: Kun syvään hengittäminen ei riitä (WSOY 2020), Jón Kalman Stefánsson: Kaloilla ei ole jalkoja. Suom. Tapio Koivukari (Aviador 2019), Sami Karjalainen: Suomen leppäkertut (Docendo 2020), Anni Kytömäki: Margarita (Gummerus 2020), James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni. Suom.  Heidi Järvenpää. (Otava 1974), Juha Kauppinen: Monimuotoisuus. Kertomuksia katoamisista. (Kustannusosakeyhtiö Siltala 2019).

Onnea ehdokkaille ja kiitos mainioista kirjoista!

Mitä arvelet ehdokkaista? Voit koska tahansa antaa itsekin oman palkintosi. Valitse kuusi kirjasuosikkiasi ja kerro niistä kaikille - on aina syytä pitää ääntä hyvistä kirjoista.


Vuoden 2020 Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaiden esittelyt ja perustelut omilla sivuillaan:
www.hulimaa.fi/kodiksamia


Heli

 

Kuusi Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokasta 2020. Kuva: HL

 

 

 

 

Kuvitelkka vaa, kummoselt tuntu elä ihmisenä, ketä ei tyk tulevaisuurest eikä juur rakasta muutoksi! Tulevaisuus, mitä vuaskaupal o ennustettu, on tullu  nykypäiväks - ja koska tämmöst ei ol ikä enne ollu eikä mikkän pysy paikallas, piäniki ennakoimine on turha. Toteutuk runoilta, järjestetänk kirjakeikka, kutsutank luennoittema? En tiär mää eikä kukka muuka. Jos ossais, elelis vaa ja tekis asioi, mitkä o hyväks ittel ja muil - ja vartoilis tasasemppi aikoi kaikes rauhas. Ei ol kirkos eikä maistraatissaka kuulutettu, et semmoset ei vois joskus olla käsil.


Niit varrotes... Johonki mun täyty laitta itteni säilö. Johonki, misä pysyis hyväl pääl, hiuka järjissäs ja vaik sivistyiski. Koulu o mul ain ollu semmone. Muistin, et 110-tiät kulkies Turust Halikon-mummula kohre mentti ain kauniin, keltasen kartanon ohitte, suurten puistopuitte al se paistattel. Siäl meijä isäki opiskellu o ja siskopual. Tuarlan maatalousoppilaitos - nykyäs Livia, mist luonto- ja ympäristöalan opinnot kattosin kaikkist enite omimmikseni. Hakemus, haastattelu ja elokuus koulunpenkil.

Livia Kaarinas eli entinen Tuarla - luantoihmiste, maatalousväe, floristie - ja niinko kuvast näky: puutarhuritte opinkehto.
Kuva ekalt koulupäivält elokuus 2020: HL




No, penkil ja penkil. On tääl joskus luakassaki opetust. En ol ollu eläessäni yhteensäkkä niimpal ulkoilmas ko tänä syksyn koulus. Perinneympäristöje hoitamist, niittämist, raivamist, moottorsahamist (!), suunnistamist (kaks huutomerkki), luantotyyyppeihi ja avainbiotooppeihin tutustumist. Naama o ollu kii sammaleis ja vaatteet enimmäkses narul kuivumas erilaiste rypemiste jälkke.

 

Liiottelemist! Mää kaasin vaa 1 puun (se oli raita, en hennonnu koivui ennkä pihlaji sahata).
Mut tommosissaki asuis me tääl koulupäivisin kuljeta. Kuva: Satu Posti

 


Mikä sunst ison tule? Iha järkkenkäypä kysymys. Mut mikä munst tähä mennes on tullu? Ja tiäsink mää sen vuan 2000, ko ensmäsen kirjani julkasin? Meijä opintopapereis luke, et Luonto- ja ympäristöneuvoja, ja se on virallinen tavote. Mitä sen jälkke? Murhetun sitä sit. Nyy mää vaa riamuitten uusist ymmärryksist ja uusist ihmisist ympärilläni ja koitan otta ilon irt kaikest.

 

Ai kui nii, mitä täsä tapahtu? Mul o uus luuppi ja katon milt Halikon pirunpellon sirotorvijäkälä näyttä lähelt.
Oikke-oikke lähelt. Kuva: Virve Lankosaari

 

***

Kirjalliset hommat - onk ne valla jääny taa? Pianoisromaani Ajopuujalka ol kaupois sen Kirjakauppaliiton määrittämän yhre viiko syyskuus - nyy sitä saa enä divareist. On mul kolumnipaik Maaseurun Tulevaisuure Metsä-liittees (Viimeks mää kirjoitin sinne aiheest Muistutan mielestäni Uuno Turhapuroa.) Se ol kans kiva, et Runouslehti Jano kysys, kirjottaissink mää runoi luannost - ja mää kirjotin. On niis runois keväästäki - täst erikoiskevääst - ja näist kirjailijairentiteettimiätteist. Tämmöne vaihe mul nyy on, et kaivan suaho jokasen kirjairean, mikä mun päähäni yrittä tulla. Siäl hapettomas tilas ne sit säilyvät taik ova säilymät.  Kyl mää kirjottamise jaksan, kosk sitä vois tehrä vaik kui häälyväs mailmantilanttest, ko vaan kynä ja paper o. Mut se kaik muu... No, niinko sanottu - katota mitä tule!

***

Kirjailijan töis mul o nyy kaikkist eniten keske mun viimesimmän runokirjan, Aurinko. Porkkana. Vesi. -kokoelman lukijoil saattamine. Kaikil ei viäl ol sitä! Voik te kuvitel. Mun omas somessaki kuuluttelin, et löytyiskö tarvittevi. Tämmötti:

"Hei pomo, johtaja, päällikkö taik vallankahvas oleva tyäntekijä! Mää esittäissin nyy semmost teijä JOULULAHJAKOKOUKSE asialistal, et tilaissitte knipullise signeeratui runokirjoi ahkerien tyäläiste taik sirosryhmien paketteihi. Perustelu: runokirja o rauhottava, sivistyny ja omintakeine lahja kenel vaa. Aurinko. Porkkana. Vesi. o melkkest 100-sivune, Kirsi Kunnas -palkittu, Suomen kaunein kirja -listal yltäny teos. Se o lounaismurttene eli kirkas ja selkiä on sen kiäl, ko hiuka maltta keskitty. (Lisäks: mul o myäski oma porkkana ojas sil taval, et alkuvuan tilasin kevään ja suven runokeikkareisui varte muutama sata teost - ja nyy ko keikat jäi ERÄIST syist pitämät, lepäile nämä teokset erelleski laatikoissas meil. Siit olen ilone, etten ol esim. maitokauppias! Runous ei happane).

Minimitilaus 10 kpl, 20 € / kpl, isommist tilauksist isompi ale. Signeerattuna! TILAA ihmiste iloks nyy, ni kerkket etujoukois: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Ja jos tahrot yksittäiskappalei osta, ni kysy kirjakaupast suara, vaik Naantalin piänest kirjapuarist taik Vanhan Rauman kirjakaupan verkkomyynnist. Sitä ei tartte peljätä, et kaikil olis jo tämä teos: kyl siit olis jo Kymppiuutisetki maininnu, jos menekki olis ollu 5,5 miljuuna. Noin 9000 o myytty nyy eli Lukijakunnanki hyllyis on Aurinkonkokkossi aukoi. SAA JAKAA! SAA MAANITELLA hankintajohtaji! SAA kaveriporukassakin tilata. Tost vaa, kertauksena, tilaus menemä, meijän tuattajalt saa laskutusohjei ja muutaki viisaut: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Yks kolmaskymmenesosa Aurinkoporkkana-pinost mun tyähuanettani lämmittämäs.

 

Erikoissyksy o meneilläs. Oliski mul ihmejuama kaiken tarppelise ratkomisse, ni kaikil tarjoaissin. Ensavuks tämmöne vinkki: ko ei pääse reissama kauemmaks, eikä näe matkojen päähä, kannatta syynätä ja zoomata lähemmäs, tarkemmi, piänemppi kohre. Jäkäläympyröihi haapapuitte runkol, sammaleitte tähtikuvioihi, sikoje silmie färi, lumitähtie muatoihi.

Koitettaisko pittä ittemme ja ihmiset meijä ympäril valosal miälel, vaik pualvaloil, jollei koko-!


Heli



Livian maaseutupuolen omat kasvatit eli siankärsä ja -mö. Kuva: Heli Laaksonen





 

 

 



Uus kirja! Piän, hassu romaani Ajopuujalka!

Tarinan päähenkilöin on kolm rahtari ja rakkaus. Juttu alka rekkajonost, mikä ei liiku eikä liiku eikä liiku. Mil taval siin sit koiteta viihty, ettei kävis nii, et elämä o lyhkäne, mut aika käy pitkäks?

Itte tarinan kirjotin yleiskielellä - siis suomeksi! - mut rahtarit Paki ja Eki ynnä Kane puhu siin tätä tuttu lounaismurret. Viarailevin tähtin rekkajonos o ainaki lapualainen pehmo, syrämet sulattava Feeliks - ja tullivirkailija, savolainen tosikko. Näitte muitte murteitten kirjottamises auttova kiuruvetine runoilija Merja Toppi ja lapualaislähtöne pesunkestävä paavopesusiäni, monilahjakas Antti LJ Pääkkönen.

Ajopuujalka ilmesty kirjakauppoihi Kirjan päivänä 7.9.2020 ja se o saatavil vaan kirjakaupois ja vaa sen kampanjaviiko aja. Kysymykses o nimittäis klassine Kirjan ja ruusun päivän kaupanpäällisromaani, mink saa ainoastas kirjakaupast yli 15 euron kirjaostoksen tekemäl. Kirjakauppiaat - siis Kirjakauppaliitto - on tämän teoksen mult tilannu ja mul siit maksanu - ilma heijä yllytyst ei olis tämmöst teost ikinä ilmestyny. Eli HURRAA kirjakauppiaat! Syyskuun toisel viikol toivon, et kaik lukijat rynni kirjakauppoihi - ja jollei pääse, ni lähettä tutun taik tutuntutun asial - taik nykyaikkasest tila jonkun kirjan kirjakaupan verkkosivuilt ja tämä tule kaupan pääl. Erikses tätä ei voi osta - semmone o sääntö.


Sil syyskuun toisel viikol mul on suunnitteil muutamas kirjakaupas viarailu - hyväs lykys . Nii muute, Ajopuujalka o ollu oikken kärsivällisyyren koetinkivi: sain sen valmiiks tammikuus Latvias ja sen piti ilmesty 23.4. Kirjan&ruusun päivänä. En-san-sen-nime pakotti kuitenki siirtämä sen julkasuajan. IHANA, et saan siit VIHROVIIMEN kertto ja et se VIHRONKI lähte teijän luettavaks. Kirja o ollu oikke nimes mukane - ajopuu… (Ja on siin puujalkavitsejäki, iha itte keksityi). Mää tiarottelen täst sit ja paljastelen lisätiatoi (on niit tosa allaki, iha asiasuameks.)


Heli

 

Kirjan päiviä vietetään tänä vuonna 7.–13.9.
– Nimikkokirjailijoiden joukko saa tänä vuonna jatkokseen Heli Laaksosen

 Kirjakaupat eri puolilla Suomea jakavat Kirjan päivien ajan humoristisella ilotulituksella ryyditettyä Heli Laaksosen kirjaa Ajopuujalka. Juhlateos on kirjoitettu kirjakauppojen ystäville, ja sitä jaetaan vain kaupanpäällisenä viikon ajan.


Vuoden 2020 nimikkokirjailijaksi valittu Heli Laaksonen on tullut tunnetuksi varsinkin Lounais-Suomen murteella kirjoittamistaan teoksista. Viimeisin hänen saamansa tunnustus on tältä vuodelta, kun Laaksonen pokkasi Kirsi Kunnas -palkinnon.


Kirjan päivien juhlateokseksi kirjoitetussa tarinassa kohtaavat maailman hitaimmassa rekkajonossa savolainen tosikko, eteläpohjalainen lapatossu, kaksi suulasta varsinaissuomalaista, ikuinen villi varsa ja pinkkiverkkarinen executive producer. Veijaritarinan pääroolissa on nainen, jonka elämännälkä ja vapaudenkaipuu eivät hellitä kirjan viimeisessäkään virkkeessä.

Ajopuujalka on turboahdettu täyteen havaintoja ihmiselämän ikuisuusaiheista. Absurdeihin mittoihin kasvavat hahmot, tapahtumat ja odottaminen vievät lukijan elämän, kuoleman, vanhenemisen, rakkauden, ystävyyden ja mustasukkaisuuden syövereihin – lystikkäästi ja rakastavasti.”


Kirjan päivät juontaa juurensa Espanjassa syntyneeseen kirjoja juhlistavaan Kirjan ja ruusun päivän perinteeseen. Kirjan päiviä oli tarkoitus viettää normaaliin aikaan keväällä, mutta koronatilanne siirsi tapahtuman poikkeuksellisesti syksyyn.


Heli Laaksosen kirjoittamaa, Kirjakauppaliiton kustantamaa teosta jaetaan 7.–13.9.2020 kaikille vähintään 15 eurolla kirjoja ostaneille. Kirja on saatavissa vain kaupanpäällisenä ja vain Kirjan päivien ajan. Tiedot kirjaa jakavista kirjakaupoista löytyy osoitteesta www.kirjanpaivat.fi.


Aiempia nimikkokirjailijoita ja juhlateoksen kirjoittajia ovat olleet Tuomas Kyrö, Jari Tervo, Anna-Leena Härkönen, Kari Hotakainen, Ronja Salmi, Roope Lipasti ja Leena Lehtolainen. 


Lisätietoja teosta jakavista kirjakaupoista:
www.kirjanpaivat.fi

 

 

 



Kirsi Kunnas -runopalkinto ojennettin tänä mul ja Niillas Holmbergil. Arvatka kui yleväl miälel olen! Syrämest kiitos Kirsil ja raatilaisil.
 Plättän koko palkintokuvauksen ja perustelut kaikkines päivines tähä Ajopäivkirjan sivul - ja lopus o viäl kiitospuheki, mink tänä vuan pirän tämmötti virtuaalisena.

 

 

Vuonna 2018 perustettu Kirsi Kunnas -palkinto kohdistaa katseemme kielen merkitykseen identiteetin rakentajana ja tekijöiden juuriin runouden voimavarana. Palkinto päätettiin tänä vuonna jakaa kahdelle runoilijalle, joiden laaja tuotanto itsessään vakuutti raadin, mutta joiden molempien erityisarvona nähtiin heidän rohkeutensa hyödyntää omaa kulttuuri-identiteettiään keskeisenä runouden rakennusaineena samalla paikallisuuden raja-aitoja murtaen.

Heli Laaksonen ja Niillas Holmberg katsovat molemmat tuotannossaan tulevaisuuteen omasta paikallisuudestaan käsin. Tuo paikka sijaitsee kielessä, jota runoilijat asettuvat puolustamaan. Laaksosella lounaissuomalainen maalaismaisema ja siinä elävä murre sekoittuvat omalaatuiseksi elinympäristöksi, jossa runoilija on kotonaan. Holmbergilla taas saamelainen elinympäristö on monella tapaa uhanalainen.

Sekä Laaksosen että Holmbergin tuotannossa kiteytyy kielellisen identiteettimme merkitys ja suhteemme muuhun maailmaan. He toteuttavat runouden ikuista tehtävää ajatella mahdollisia yhteisöjä ja maailmoja, tarjoavat konkreettisia esimerkkejä siitä, miksi runous on meille elintärkeää.

Palkintoraadin perustelut:

Heli Laaksonen (s. 1972) on Turussa syntynyt ja vahvasti Lounais-Suomeen juurtunut runoilija, jonka esikoisrunokokoelma Pulu uis (Sammakko) ilmestyi vuonna 2000.  Hän on julkaissut viisi runokokoelmaa, loruteoksia, kolumnikokoelmia, näytelmiä, runokäännöksiä ja tietokirjoja ja toimii myös kuvittajana ja kuvataiteilijana.

Laaksonen kirjoittaa omalla murteellaan runoja, jotka osoittavat, ettei kokonaisvaltaisen ilmaisun tarvitse olla vaikeatajuista.  Laaksosen runoissa elämänilo näyttäytyy lämpimänä huumorina, mutta samalla hän käsittelee monimuotoisesti ajankohtaisia teemoja, kuten kielen merkitystä, luontosuhdetta ja ihmisyyden rajapintoja. Laaksonen on laajoilla esiintymiskiertueillaan tuonut vuosikausien ajan runoutta laajoille yleisöille valtakunnallisesti. 

Laaksosen viimeisin runoteos Aurinko. Porkkana. Vesi (WSOY 2019) on iloinen, toiveikas ja vakava vetoomus palata puhutun, luetun ja kirjoitetun kielen pariin. Yksinäisen runoilijan kutsumus kohtaa vastustusta maailmassa, jossa kieli liudentuu paikattomaksi, ihmisten väliseksi kommunikaatioksi. Teos on vahva paikallisen elämänmenon puolustus globalisoituneessa maailmassa.


Niillas Holmberg
(s. 1990) on utsjokelainen, Saamenmaalla laajasti tunnettu runoilija, muusikko, näyttelijä ja aktivisti, joka tunnetaan myös tulkkina perinteisen saamelaiskulttuurin ja modernin länsimaalaisen maailman välillä. Holmbergin esikoisrunokokoelma Dego livččen oaidnán iežan ilmestyi vuonna 2009. Hän on kirjoittanut kuusi runokokoelmaa pohjoissaameksi. Kokoelmista kaksi on käännetty suomeksi. Vuonna 2013 ilmestynyt runoteos Amas amas amasmuvvat (DAT) oli myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana.

Holmbergin laajassa ja kielirajoja ylittävässä runotuotannossa paikallisuuden ja perinteen käsitteet kietoutuvat universaaleihin teemoihin. Holmberg pyrkii muistamaan sellaista, mikä on pakotettu unohtumaan, mutta yrittää silti pintaan. Hänen keskeisiä teemojaan ovat identiteetti ja ihmisen ja luonnon suhteen tunnistaminen ja tunnustaminen. 

Holmbergin tuorein runokokoelma Jalkapohja (Gummerus 2019) on poliittista ja taistelevaa runoutta. Se onnistuu herkin vedoin sekä diagnosoimaan modernin maailman unohduksia ja vääryyksiä että tarjoamaan toivoa paremmasta tulevaisuudesta. 

Vuoden 2020 palkintoraatiin kuuluivat kustantajat Paula Halkola (pj.) ja Anna-Riikka Carlson, runoilija Juho Kuusi ja toimittaja Pietari Kylmälä.


TIÄTTY halusin kirjotta palkintopuheen - ja tämmöne siit tuli:

 

Heli Laaksonen: Kirsi Kunnas -palkintopuhe 12.5.2020

 

Mää soitin Kirsi Kunnaksel.
Kuulostaa samalta kuin sanoisi soittaneensa Punahilkalle tai Tiitiäiselle.
Mut mää soitin Kirsi Kunnaksel.
Kiitin, et hänen nimikkorunouspalkintonsa on tullut tänä vuonna minun ja runoilija Niillas Holmbergin osaksi. Palkinto on tärkeä runokissan hännännosto ja hyväntuulinen välihuuto tähän kevääseen.

Kyselin Kirsiltä, kuinka on erikoiskevät sujunut. 95-vuotiaana hän on ankarasti kotiin kammitsoituna. Hän lausui kaiken muuttuneen - ainoastaan aakkosjärjestys on vielä sama. ABCDE hän tapaili puhelimessa ja kysyi äkkiä: Mitä on C:n ja D:n välissä?
- Hä! No mitä?
- Ovi.
- Ovi?

- Covid. Ja ovesta pääsee ulos.

 

Olla huomioituna näin terävän sanaihmisen palkinnolla - tämä se vast o jotta! Lähetän koko raadille kiitokset ja syrämenkuvat jokaiselle myös.

 

Lypsän-lypsän-lypsän-lypsän

kuule kuinka maitoviiru

sangon laitaa soittaa

Lypsän-lypsän-lyp-lyp

Kirsi Kunnas on lähettänyt runoilijan iltalypsylle, omassani lähden lehmää pesemään.

Karjakon paremp uni

Munst ol tullu aamuihmine

mut mun lehmän ol muuttun uniseks

- ja yrittäkä itte lypsä makkava Muurikki.

 

Mairittelin sen ylös,

vein alas joel herämä.

Lehm raahas sorkkias,

mää joutusin sanoma
                      et älä rakas tol taval, nee kuluva!


Nyy, mun armaani, ui!

Lehm retkot rannas ko rentukka vaasis,

väit et on kanalihal,
uikut:

hyi-hyine vesi,

ei ui,

vaik syätäis,
ei ui,
ei kasta,
ei kahla.


Hain saunankiukkalt appu.
Kiuas ei päässy, mut pata pääs.

Kylki kuuman ponnas
pommina laiturilt jokke

kihisemä.

Me astutti yhtpotka
arinalämpösse vette,

mun unine Muurikkin
ja virkku mää.

Mittä nii ihana en ol kuvitellukka:

huljutta utarei suvannos,
sitto kuppeil ulpukkaseppelei.

Lahnojen sivupeilist heijastu

meijä suviaamune onni,

naurut levinny vastrannal saak.

                                  
                                   (Aurinko. Porkkana. Vesi. WSOY 2019)

 

Kirsi Kunnas -palkinnon on tarkoitus nostaa esille vaikuttavaa nykyrunoutta ja kohdistaa valokeila nykyrunoilijoihin. Hyvä! Korkeimmankaan kaapin päälle nostaminen, kirkkaimmankaan valon sytyttäminen, runolavoilla riehuminen ja kirjansivuilla liehuminen ei ole mitään, ellei ole yleisöä, joka valaistun runon näkee, kuulee, ottaa sen omaksi. Olen saanut laajan lukijakunnan puolelleni - rakkaita kiitoksia heille, jotka ovat jo kaksi vuosikymmentä pysyneet sanapulkassani. Suomalaiset aina ovat olleet runonlukijakansa - tulevatko yhä olemaan? Tilaa on, mahtuu kyllä, aikaa on, ei ole myöhäistä!

 

Runo kertoo, mitä on ihmisen sisäpuolella. Runo vihjaa, mitä on maapallon toisella puolella. Runo näyttää, millaista on eläminen. Runon lukeminen vahvistaa suomemme omaperäisen kielen asemaa. Runon lukeminen vahvistaa runon lukijaa. Runon lukeminen vahvistaa runon kirjoittajaa, sillä runokirja, joka jää lukematta, on surullinen kuin avaamattomaksi jäänyt kirje.

Tunsin kerra yhre hevose,
ketä osas lenttä,
muttei viittiny.

 

Tunsin kerra yhre ihmise,
ketä osas lukke,
muttei viittiny…

 

Muistakaa pitää runojen puolta! Huolehditaan yhdessä, että kasvavassa sukupolvessakin syttyisi roihuava rakkaus äidinkieleen, sen luovaan ja ihanan outoon runouteenkin.

 

Heli


***

Helin ja Kirsin kuva: Elina Wallin 2017 Punni-lastenkirjallisuuspalkinnon jakotilaisuudesta

 

 

 
Runoraati-kuvauksissa Rauman Lapissa, naapurin pellolla.
Esitys Yle TV2:ssa ja Yleareenassa alk. 23.4.2020.
Kuva: Miikka Lappalainen

 

Olen ajatellu täsä erikoiskevääs semmost vanha läntist sanontta ko:
"Makka niinko Ruana raato". Kuuleman mukka Ruanan kyläs (niit o mont, ei ol varmuut misä) ruvetti vartoma mailmanloppu. Mentti valmiks jo maaha makkama, et ollaan siin sit hollil ko se tule. (Jonku selvitykse mukka ruanaraato tarkottais kalapyyrykses makkava vanha kala, mut mitä jännityst semmoses selitykses o?)


Jotenki samansorttisis Ruananraato-tunnelmis täsä olen ja laiha lohtu o siit, et nii on koko muu maapalloki. Kirjailijana elämä on kyl nyy muutoksen keväänä ollu mones kohta niinko enne: olen enimmäkses ittekseni, suunnittelen päivä- ja puuhajärjestykset oman pääni mukka, luven, kirjotan ja maalaan. Päivän päätehtävänä o olla vajomat syävereihi ja pittä lähipiiriläissiki hyväl pääl. Elannon suhte o aika lail ontto. Runokeikkakalenter o näil näkymi elokuuhu saak vitivalkone - peruuntus yks tärkiä keikkasatsi keväält, siirtys yks kirja ja muutamainen kiva esiintymine suvemmalt. Tärkiä ja tärkiä... Tärkeys on tiätty suhteellist. Tärkeint olis yhteiskuntarauha, elos pysymine ja sen uure, erilaisen tulevaisuuren kans toimeen tulemine.

Kulttuurialal on kumminki miälenkiintoset hetket meneilläs. Ihmisil - lukijoil, kuulijoil, kattojil, on kova kulttuurinnälkä. On tarvet viihtymisel, kauniin kattomisel, huumoril, arkiasioitte unhottamisel, elämän ymmärtämisel, isompien kuvioitten hahmottelemisel, alitajunnan pualeen kääntymisel - taire ja viihre on tämän alan parhai tohtorei. Ne on korkias kurssis ja ihmiste syrämis. On kohottava olla osa sitä joukko, mikä koitta pittä miälalat valosana - synkeys ja apeus ei auta kettä. Ratkastava seikka o se, et tämä rakastettu kulttuuriala on toimeentulollisest täl hetkel syväs suas. Virtuaalikeikat, facetime-esiintymiset, IG-tv:t ja monelaiset etäkeikkasovellukset o mahrollistanu kyl sen, et yleisön ette pääse esiintymä - mut ansaintalokiikka viäl ontu. Eli se, et mil taval hyäty olis molemminpualine. Kuulijal korvan ja silmän ilo, artistil vastine kans. Vitsa sulle, palkka mulle, sanos virpojaki eikä vitsa sulle, palkka sulle.


Mul ei ol omat tekniset tairot ajan tasal ja olen ajatellu niit ruveta hiuka eres kehittämä. En tahro, mut mun täyty. Sit ko niit hiukan paremi opin, voissin tutki, et mikä olis paras tapa tehrä virtuaalirunokeikka nii, et sin vois laitta lipui myyntti jolla ystävällisel hinnal. Olisko alkku vaik 5 euron lippu sopivaine? Mitä miält? Täytyis tiätty löytä semmone sovellus, misä sekä runokeikan kattomine et siit maksamine olis helppo. Nii ja kosk olen maalannukki, mitä jos mun ihmiseni meniski kattoma niit teoksi virtuaalisse näyttely? Aika pal tartten viäl oppimist ennen ko se o selvä...


Semmostaki on ollu näil virtuaalikeikoil, et saa omantunnon mukka maksa jonku summa. Kyselin yhren orkesterinjohtajalt tämmösest vapaaehtosmaksukeikast, et kui o menny. Heijä yhtye soitti netis pualentoist tunnin keikan, mitä enimmilläs seuras 70 000 ihmist. Kaikkias lippukassaan oli kertyny 2000 euro, mikä jaettiin solistin, soittajien, teknikoitten ja tilavuakraajan keske. Iha näi humanistin matikal voi laske, et soittajie lapset ei saanu sinä viikoloppun uussi kenkki... Tämä ei ol yksiomasest kulttuurin tekijöitte murhe - meijän kaikkien täyty täsä ajas olla yhteisvastuullissi ja tehrä ratkasui, mitkä kannattele säilytettäväks toivottavi ilmiöi. Esimerkiks kotomaist musiikki, kirjallisuut, käsityäläisyyt, museoi taik kuvatairet.


Muutamei hyvi puali ankeurest ja ajottaisest ahristuksest hualimat kevät on tuanu. Ikinä en ol näin pal ihmisil soitellu, vanha-aikkassi Ei-mul-ol-mittä-asia-puhelui. Helpost kakskin tuntti olen joittenkin kans  pulissu, vaikkei alunperi ollu erikoist sanomistaka. Mää en ol nykyihmine sitä vertta, et ossaissin laitta videopuhelut pyärimä. Mää kuvittelen, milt ihmine siäl luurin toises pääs näyttä. Muutaki sulost hualenpitämist ja ylimääräst hemmottelemist olen ihmisis nähny. 

Ko olen jutellu artistien ja joittenki taustatoimijoittenki kans  (ääniteknikot, roudarit, valoihmiset) täst Koronan kuivattamast ajast, olen ollu yllättyny siit, kui helpottunei he isolt osaltas on. Vaik huali paina sen kannalt, et mist mukulil leipä ja vuakraisännäl ropo, on tämä kaiken nollaus ollu monel helpotuski. Viime vuaskymmenen jatkuvast kiihtyvä vauhti, oman napas ympärs pyärivä karuselli, somen jokahetkine päivitysvaatimus, näkyvyystaistelu o viäny voimi, iloi ja ihmissuhteitaki. Nyy o niitte aik - vaik sit matkankin pääst. Sit ko joskus tullaan takasi johonki päiväjärjestykse, voitais katto, et meno ei yltyis entiselles. Se oli liikka, oli se.


Hyvi kirjallissi uutissi kans: Ylen Runoraati o elvytetty! Mult tilatti sihe runo kans ja sen voi nährä YleTV2 Olohuanees 23.4. ja myähemmi vissii Yle Areenas. Filmi kuvattiiin tääl meijän Rauman Lapis, naapurin pelloil. Tost linkist runot pääse lukema ja äänestämä oma suasikkias: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/04/17/legendaarinen-runoraati-tulee-taas-aanesta-suosikkirunosi-ja-osallistu-raatiin 

 

 

Lisäks o alkamas Lukuviikko, 21.-26.4.2020, mikä liahutta ilosena sitä lippu, et kirjan lukemine o ihana homma.
Kaikesortin kampanjointti o siäl: www.lukuviikko.fi

Ittekki ajattelin, et voissin kanavissani jopa jokasena päivänä lukemisen pualest heittä serpentiini ilma (maatuvaist, kasvifäreil värjätty).
Niit mun somekanavi voi (iha ilmatteks...) silmäillä fb:s, Heli Laaksonen - runoilijan lukijakunta ja Instagramis: #runoilijahelilaaksonen

 

Somes voi hyväs lykys tavata vaik mun yllätyksenä tulleet vävyni (mul ei ol mukuli, ni sen takia luulis, et ei ol vävyjäkä, mut mul on kaks), jouluvävyt Paki ja Eki. En ihan täsmälles muist, mist ne meil tuli joskus 2018, mut niitten päivityksist rupes yleisö niin kovin tykkämä ja ittekki heijä suurest järjettömyyrest tykkään nii, et sillon tällön päästän jouluvävyt huumoroima, kevällääki. Somen pual laitin heijät esimerkiks Hawajil käymä.

"Erikoise samanäköselt tämä Tyyni valtmeri näyttä ko Itämeriki."



"Hei neiti, eik toi teijä lei ol hiuka liian piukka?"

(Hawajil ei Paki&Eki kylläkän päässy, ni et he menivä Yyteri, mikä ol iha hiano seki. Ja ko Eki ol ens hualissas, et mitä käy, jos joku tule sanoma, et ei tän mittä leiriytymä saa tulla, käski Paki kyssy silt, et puhuk hän ussenki pukimuatosil kynttilöil.)

 

Mää sit ole ilone siit, et osa mun yleisöstäni o yht mukulmaissi ko mää ittekki ja voiva vaik kynttiläl hihittä!


Kevään kivoihin kuulu se, et Aurinko. Porkkana. Vesi. -runokokoelma pääs Suomen kirjataiteen komitean Vuoden kaunein kirja -listal. Emmi Kyytsösen tekemä päälline o siäl Onnistunein kansi -sarjas. Sama miält! Hiano! Sit ko mailm on taas auk, teokset lähte kiärtämä erilaisis messuis ja näyttelyis, Suames ja Euroopassaki.

Kattoka nyy! Emmi Kyytsösen graafikoima kansi. www.karppidesign.fi


Se kevään keltasin päiv, Kirjan ja ruusun päivä 23.4. juhlitaan kans tuannempana (Mahta muute tuannempana olla tunkost, ko kaik nyy siirrety hakeva siäl istumapaikka).

VIÄL:


Mun uus kirja, mikä läks helmikuus painokoneissi, on painettuna mut panttivankina siäl jossain kirjapainon uumenis... Se on tilauskirja, mist mun on lupa sanno vaa, et hauska o... Se olis ollu kevään teos, mut nyy sekä mun et lukijoitten täyty vaa varrota. VOI HUAKAUS! Viäl se nährä ja lueta! Elävänä!

Täsä haaveilen kevääst Rauman Lapis hyljätys, somas mettäautos (ei mun omassani). Kuva: Suvi Elo

 

 

Mut: emme hellitä!  Hyväntuuline, järkevä ja varovaine meinink, sitä koitan itte pittä yl. Ja lukke kirjoi, niit ihani pakopaikkoi, pehmussi petei, hymykuappie syventäji, miälen mylläji. Lukke enemmän ko ikinä enne. Suasitan! Tulkka äkki terveiks takas, jos sairastutteki.


Iloi! Runoi! Keväi!

 

Heli