Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 


Kirjamerel kauhon, enne jäitten tulo
on kiartue kiärrettävä lähelt
kaik muut houkutukset kaukka.
on kirjallisuuspalkinnot itte jaettava
ja itte huamio haettava,
ni ei tartte sit kettä muit syyttä,
jos aik tule pitkäks taik käy lyhyeks.

 

Kahreksannest runopyärtyeest, Aurinkokiarroksest, o jäljel neljä houkuttelevaist, erikokkost paikka: Yläne 19.11., Mynämäki 20.11., Lohja 21.11., Tamperetalo 22.11.

Kyl on taas kiärrettykki! Takavuasin kirjotin joka päivän jälkke Ajopäiväkirjois pitki liirumei tunnelmist. Nyy mää olen lurpahtanu ja teen tual nopiammal amerikanfirman alustal eli fb:n ja ig:n pual pikapäivitykset. Harmitta semmonen taantumine. Mut on tiän pääl olos omat vaivas ilman laajemppa raportointiaki. Erityise raskas muutos o ollu se, et yhä enemmän täyty käyttä aikka tuputustyähö eli maanitteluhi. Tulkka nyy, rakkaat lukijat, tulisitteki. Jos itte saissin päättä, ni ilmottaissin kerran keikkapaikat ja ihmiset tulis suara päät paikal. Jos olis päällekkäisyyksi, ni runoilta laitettais päälmäiseks. Kuin pal säästyiskä aikka vaik uusien pulinoitten keksimisse. En saa asiantiloi muutetuks omal tahronvoimal, nii et tääl mää jälles hihkun: lähtekäs runokiärtämä, ei sitä tiär, kosk seuravaks vai koskanka!

http://www.gramofoni.fi/runorundi-heli-laaksonen-aurinkokiarros/
fb: Heli Laaksonen - runoilijan lukijakunta
ig: @runoilijahelilaaksonen

 

Kuva Hämeenlinnan Verkatehtaan lavalta: Outi Soininen / Odelma

Kirjakroolaamist o seki, et jaan tänä vuan yhreksännen Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon, omast pääst keksityn, kuus omast miälest elämyksellisist lukuelämyst. Niil o oma sivu tääl: http://www.hulimaa.fi/kodiksamia
- mut tähä sama syssy nyy juanipaljajstus tääl Ajopäiväkirjanki pualel.

 

"Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkuus myönnetään kuudelle tärkeälle kirjalle nyt yhdeksännen kerran. Palkinto jaetaan vuosittain yhdelle merkitykselliselle elävälle tai kuolleelle, uudelle tai iankaikkiselle, suomalaiselle tai ulkomaiselle kirjoittajalle, kauno- tai tietokirjailijalle. Tärkein palkitsemisperuste on unohtumaton lukuelämys. 6.12.2019 julkistettavalle voittajalle luovutetaan henkilökohtaisesti Kodiksamia-palkinto, 30 000 ohraryyniä. Raadin ainoa jäsen ja palkinnon perustaja on sanamaija Heli Laaksonen. Palkinto on saanut nimensä Rauman Lapissa sijaitsevasta Kodiksamin kylästä.


Tänä vuonna Kodiksamia-palkintoehdokaslistan näennäisesti keskenään aivan erilaisia kirjoja yhdistää suuri kysymys: miten täällä eletään - miten olisi hyvä elää? Tietokirjapuolen jättiläismäinen saunaperinteen käsikirja Saunan kansa (Satu Laatikainen, SKS 2019) kuvaa tämän suomalaisen elämänmuodon kaikilta ajateltavissa olevilta kannoilta. Oppikirjaksikin ajateltu Logistinen päätöksenteko antaa avaimia loogiseen ajatteluun yhä enemmän tavaroita pursuavassa arjessa ja työssä (Aimo Inkiläinen, Edita 2009). Kaunokirjat näyttävät elämän olemuksen ihmismielen sisältä päin katsottuna. Aivan tämän päivän hulluudessa on kiinni Elina Kilkun työelämää ja perhettä pyörittelevä Täydellinen näytelmä (Bazar 2019). Johanna Venho vie Ensimmäisen naisen myötä lukijan Sylvi Kekkosen riipaisevaan eloon. Jani Nieminen kuljettaa lukijaa pivossaan Komero-esikoisromaanissaan 1970-lukulaisesta lapsuudesta aikuisuuteen hellästi kuin linnunmunaa. Tänä vuonna listan ainut käännöskirja on latvialaisen Mara Zaliten merkillistä neuvostolapsuutta sielukkaasti kuvaava romaani Viisi sormea."

Kiitos kirjailijoil hyvist teoksist ja lukijoil hyvä lukemist!


Heli


Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat aamuvalossa 2019. Kuva: Helil Laaksonen.


Yks iankaikkisist hyvän runon määritelmist mene nii, et siin o ”Parhaat mahdolliset sanat parhaassa mahdollisessa järjestyksessä, ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän.”
Sil taval tule jo iha oivallist teksti, mut kyl mää tykkän lähte sanatasolt viäl piänemppi osi: äänteissi. Mitkä äänttet keskenäs rakasta olla, kutsuva toissias, mitkä viarova? Mist tule riitasointu, mist kansanlaulu miäle? Jos tämä olis oikke oppikirja, tulis piremp liirumi, misä olis vokaalit ja konsonantit erikses käsiteltty. Mut täsä on tämmöne ”Nämä asiat tul miäle täsä järjestykses” -puhevuaro.

Loppusoinnuttelu o niin tuttu, et o ihmissi, kene miälest runon tunnukseks riittä et sanat rimma. Kyl kumminki runois ajatus ensmäsenäs lasketa eikä mikkä kevät tuli, puro sanos pulipuli! Koneki pysty riimei tekemä:Heli-veli-keli-Deli-peli-neli-toffeli-voffeli-seliseli.
Joskus mää laitan loppusointui runoihini huvikseni taik luettelomaisuut korostaaksen:

Ei ol olemas sushirulli eikä sirkkapulli, ei ol metroi, ei lattetetroi - (Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 62).

 

Aikanas riimit o syntyny runonlausujan muistin tueks, ko ei ol mittä osattu viäl mihenkkän kirjotta. Ja nii se onki, et helpomp jopa mun mittä-ulkko-oppimattoman o muista vaik Ä-runon loppusoinnuttelu:
Sää ole nii nätti ko jäneksenkä-pä-lä,
olet täyrelline ym-py-rä,
äärmäisen tär-ki-ä.

 (Aapine. 2013)

 Tosa viimeses sanaparis, äärmäisen tärkiä, näky myäski sisäsoinnuttelu. Siit mää tykkä!
Se tule mun teksteihi miälelläs, sana kutsu toist. Vaik olis kui arkipäivänen tekst ja puhekiäle hualettomuut muistuttava sanailu, yhtäkki voi huamata, et niit on kauhia vaivaton äänttä, ko suu o jo valmiiks jossa asennos, esimerkiks törölläs, niinkon täsä:

- - kylkluut dyynei, pystytin kyltinki: Yyteri! (Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 24).

 

Taik täsä jalajäljist kertovas katkelmas:

- - mun o suuremp ko kruusialaisel, häne mutkittele ko murtovarkkal (Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 49).

 

 Erityisest samankaltasten konsonanttie vyäryttämisene synnyttä rytmikkyyt, täsä kolkka kk:

ei talkkoi, ei kelkkoi, ei jalakse jälkki (Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 63).


Sanojen korko ja painotus o nii monimutkane asia, et ne mää jätän lauluntekijöitte hualeks. Tosi hyvä opas tähä o esimerkiks Heikki Salon Kahlekuningaslaji.

 

Suamen kiäles on takavokaalit a, o, u ja etuvokaalit: ä, ö, y ja vähän keskimmäisimmät i ja e.

Etu- ja takavokaalei o meijä vaikkia äänttä lähekkäis, kosk meil on tyypillist vokaalisointu. Eli piretä etumaiset ja takamaiset omis sanoissas vaa eikä miälelläs sanota Hyva taik huöno. Sen tähre suamalaiste o joskus hankala laussu viron sanoi - heil ei tätä rajotust ol: Pärnu (ei pärny, vaik miäl tekis), Täna (eli tänään eli tänä), sööma (eli syömään eli syämä!)

 

Runois näitten kans o ihana pelata ja rakentta etu- ja takavokaalivaihtelul ittelles ansoi, mitkä täyty otta hualellisest, et ne menevä jämptiste, niinko lehmän pesemisest kertovas runos:

- uikut: hyi-hyine vesi, ei ui, vaik syätäis, ei ui! (Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 50.)

 

Jo Kalevalast ja muust kansanrunourest tuttu alkusoinnutus hivuttu iha luannostas runoihi. Taas käy nii et sana kutsu toist, huhuile, heihei sana, tul tän, tääl o samahenkist seura!

Kuvittelen, kummost o olla kruunupäähirv kuusmetäs,
kuvittelen kuin kuninkatart lohruteta
kuvittelen kallengallelan suunnittelemas kalsarkankkai
(Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 52).

 

Joskus äänne ohja hakema sisältöi. Esimerkiks Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan rakkausrunosikermä Päivieni pääsky on tämmöne. Sen esikuva o vanhas sanonnas päivät pääksytysten - mut täsä mää vaihroin sen tarkottama jotta silkkist ja keviä päivien pelastaja. ”Mun päivieni tiainen” ei olis ollu yhtä soinnukas eikä myäskä ”Mun aamujeni pääsky”. Mut ”Mun aamujeni ankka” ja ”Mun joulujeni joutsen” kyl sois kauniist, ellei miälkuva olis vähän koomine…

 

Välil mää käytän näit kaikki keinoi samas säkeistös:

- lukutaito lakastus,
kaik mitä rakastin
lakasti
lattiarakko.

 

(Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 73).

 

Välil ens käytän harmonissi keinoi ja sit plättän kontrastiks joukko jotta, mikä ei ol ollenka soinnukast:

 

Mun naama kulke matalammal
saappat matalammal
sulkasammal
jala al
pää keskel pilvilammast
utu-sumu-usvas en huamannu
kui lähelt meijän tiät kulki.

 (Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 20).

 

 Konsonantitki suamen kiäles o hyvi ilmasuvoimassi niinko kivikovat klusiilit eli k, p ja t. Niil voi koputel ja taputel ja rummutta - eikös ol suara rumpusoolo tämäki sana: tutuntuntune?


Onomatopoeettiset ja deskriptiiviset eli äänttei jäljittelevät ja kuvailevat sanat o suamen kiälel tyypillissi ja niit o ilo käyttä. Runon saa pörisemä jo iha sanavalinnal. Ihanast rullaava suamen tremulantti eli ärrä o runos kans kiva, mut vaati päättäväist ääntämist, niinko se tapaus ko Raija lähte Raumalt pröpöttämä neljä ruuhkas traktorillas ruukkuruusukuarman kans päin Turkku (Aapine, R-runo).

 Voi et mää tykkän kuvailevist verpeist, tämmötti niit voi vaik käyttä:
Tuljutan oksalt lumet sun niskas. Sää tamppat pipoas. (Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 23). Eik tuljuntuljuntuljunu oksa! Eik tamptamptampattu pipost lumet!

 

 

Runon lukijoitte ei tartte näit soinnuttelui aktiivisest ajatella, iha niinko ei musiikkiaka kuunnelles jatkuvast seura, mitä bassokuvioi siäl nyy pompotta. Hyvä kuvio vaivihka tuatta riamu taik rauha. Runon kirjottajien täyty kuunnella oma ominaislaatuas - onk mul äänttet tärkiät, onk täsä sanomises rytmi vai tarttek ollakka, onk mun sanojeni muato paras mahrolline - ja fiilata sen mukka oma tekstiäs. Sisältö o ain ykköne, mut runo ei ol runo, ellei muato ol hallittu.

 

 

Mää annanki teil runopiiriläisil nyy kotitehtävän: täsä on 3 iha arkkipäiväst ilmaust. Säilytä sisältö, mut muuttele muato nii et o liiotellun pal sisä-alku-loppusoinnutust, kivoi konsonantei ja vetävä rytmi. Lause voi ol piremp taik lyhkäsempki. Voit tehrä tehtävät iha vaa oman vihkon sisäl - mut olis se kiinnostava nährä niit tosa kommenttikentässäki.

 

  1. Jätetäänkö maitovaraa?
  2. Pysäköinti kielletty merkityllä alueella.
  3. Tervetuloa runoiltaan 17.10. klo 19

 

Kiitoksi kuulustelemast! Jatketa ens kerral - voi olla et mene vähä aikka, kosk soinnuttelen sanojan lokamarraskuus runokiartueel. Sin saa miälelläs tulla runopiiriläiset moikkama ja vaik palautet antama. Sanakokkei ei ol!

Heli

 

 

Raija Tuumin linopainolaattagrafiikkaa Heli Laaksosen teoksesta Aurinko. Porkkana. Vesi. WSOY

 

 

 

Selkiä, rehti, kirkas, valpas syyskuu! Kaik kurssit alkanu, koulut pyäri, aukioloajat normalei, ei kesäpainei enä, ei kirjamessutouhui eikä joulutaakkoi viäl. Ain o ollu mun lempiaikka tämä. Hiuka voi johtu siitäki, et on syntympäiv syksyl, Estonian uppomisen päiv, Brigitte Bardotin mailmantulopäiv.

Iha harvinaist o, et syntympäivhaastatteluki tehti. Se on kyl vaa sattuma, et lähetysaik tul 28.9.:ks. Ei 47 sentä varsinainen pyäriä luku ol. Ihana Kuusi kuvaa -ohjelma Yle ratio1:s kyseli valokuvamuistojen kaut elämänkulust ja mää kertosin.

 Ne kuvat ja jutut on tual Areenas talles 28.9. klo 8:05 alkates. 

https://areena.yle.fi/1-50249499

 

Kaikelaine hyvä naamanäyttämine o nyy tarppeline, et tämä kirjavuas on kunnial läpi ja elannollisest järkevä. Aurinko. Porkkana. Vesi. -runokirjast o nyy kolmas painos meneilläs - ja Aurinkokiarros-runokiartue alkamas, Turun ja hiuka Hesanki kirjamessuist puhumattaka. (Turus meil o muute yhteiskeikat ja oma osastoki, A62, taiteilijoitte Lauri Tähkä ja Kyästi Mäkimattilan kans. www.kirjamessut.fi)

 

Runokiartue 2011 ol Tervessi peippometäst (kuva J-J Nippala). Nyy o uuret rekvisiitat ja uussi runo ko Aurinkokiarros lähte liikkel.

 

17.10.2019 Järvenpää saa alotta. Valmisteluitte vaivoist ja iloist voi lukke tual: 

http://www.gramofoni.fi/nain-rakentuu-heli-laaksosen-aurinkokiarros-runokiertue/

 

Lähtekä runoi kuulustelema nii uuret ko uskollisetki kuulijat. Seuravist kiartueist ei mittän tiatto.

 

 

Näkymissi!

 

Heli

 

 

 

 


Ooo, mää ole ilonen täst mun omast keksinnöstän. Runopiiri, misä kertoilen omi näkemyksiän runoje lukemisse ja kirjottamissenki - eri näkökannoilt - o saanu jo reippast lukijoi. Runopiiri kokkonttu sillon tällö, kolmes paikas yhtaikka: Hulimaan Ajopäiväkirjois (www.hulimaa.fi), mun fb-sivuil Heli Laaksonen - runolilijan lukijakunta ja Instagramis: @runoilijahelilaaksonen

Viimeks ol puhe vertauskuvist. Nyy ajatuksi alust, lopust ja keskpaikast eli runokirjan rakenttest.  Täl kertta mukan on tehtäviäki. Niit voi tehrä taik olla tekemät, en tul kotti tarkastama (semmone olis kyl hiano homma, jos olis mailman kaik aik).

Aurinko. Porkkana. Vesi. -runokokoelman (WSOY) ensimmäinen luku eli runosikermä.
Yksnäise naise ketkä kaatuva metäs. Linopainolaatta: Raija Tuumi (1923-2016)

 

Laaksose runopiiri osa 2: rakentamisest


Otetanki täl kertta puheaiheks kokonainen kirja eikä yksittäist runo. Kirjotan näit fundeerauksi ylös ajatelles sekä runonlukijoi et runonkirjottajiaki. En säännöiks enkä lakipykäliks vaa yleissi runokirjan rakenttei piirrelläksen.


Munst kirjan, paperkirjan erityisest, voittamattomin pual o se, et siin o rakenne, siis alku, keskkohta ja loppu. Ko kirjan otta kätte, voi sitä silmäilemäl päätellä, kuin pitkäkestone urakka o eres, onk loppu lähel vai jossain kaukan. Sen vastakohta - tämä internet - o yht määrätön ja epämääräne ko avaruus. Ei ol olemas somen keskkohta, ei ol suuntta vasemal eikä oikkial, ei ol olemas instastoorien loppuluku eikä missä lue, et nyy tämä netti tul valmiiks, ruppe nukkuma. Mink ihanaise rauhan ja rajat siis kirja antaka meil, ko jo olemuksellas sano, et kaik mitä sää täsä näet, on kaik mitä sää saat.


Kirja alka tiätty kansist, ja niitäki kannatta syynäillä, kosk ne o juur sinu ajatelles tehty. Mää jo kirjotin pitkän liirumin kirjan ulkoasust ja haastattelin kannentekijä Emmi Kyytsöstäki, tual: http://www.hulimaa.fi/ajopaivakirja/493


Sit tule ette se hetki, et on kirjan ensmäne runo käsil. Vaik runoi voi lukke siält täält, o järjestyksel väli. Kumminki alkuruno o ain omalaises lupaus siit, mitä on tulos. Oliskos se vähä niinko tuulkaappi? Siin sää seisot ensmäst kertta astumas uutte huusholli. Onk kenkät järjestykses vai luavas kaaokses? Roikkuk naulakos yks elekantti panamahattu vai vino pipopino? Milt runotalos haise - tulek ihana makkarakastikke haju nokka vai puulämmitykse liävä sauhu vai ruusuvesi?

Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan alkuruno ”Munt kirjotti Heli” tuliki jo käsitellyks ekal runopiiritunnil.


TEHTÄVÄ: Ota oikke asiakses mennä runohyllyl (kirjaston taik kirjakaupan taik oman huushollin), plarata muutamei runokirjoi ja katto mikä o niitte eka runo. Mink tähre juur sil o alotettu? Onk niis tervetuliaistunnelma, alkamise meininkki?


****


Milläs taval kirja sit jatku, kummotti se o järjestetty? Kaik ymmärtävä, et jos kirjotta romaani taik tiatokirja, osioil täyty olla oma järjestykses: aikjärjestys taik aihejärjestys taik vaik tärkkiäst asiast sivuseikkoihi. Mut onk sil väli, misä järjestykses runot o? Hyvi rakennetuis runokirjois runojen keskinäine suhre o millintarkast miätitty.

Kummosen kaaren taik kiamurakäyrän yksittäise runo muarostava sit ko ne laitetanki peräperä? Onk viärekkäiset runot iha erilaissi vai samalaissi, siamilaissi kaksossi? Kumoavak ne toises vai vahvistava? Onk alus raskaimppi runoi ja sit kevennetä? Onk ens hualettomi suvipäivi, sit myrskyssi öit? 

Samal taval ko romaanis, usse runokirjassaki o lukui eli runosikermi. Itte olen kustannustoimittajan avul järjestäny nii, et yhres luvus kaikil runoil olis joku yhtene nimittäjä.

Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjas on kaikkias seittemä eri luku: Yksnäise naise, ketkä kaatuva metäs (mettärunoi ja kiälrunoi). Mun päivieni pääsky (rakkausrunoi). Kuali vanhuutte nelikymppisen (ankeusrunoi). Vakaa ko kaksjalkkane aaltojakkara (hullurunoi). Syrämenkuva naamankuva syrämenkuva peukunkuva (nykymenon päivittelyrunoi). Luakkakuvas (piäni sutkausrunoi). Kevät o hiljasemp ko ikä enne (runoi Tuanelan virran tält ja silt pualelt).


TEHTÄVÄ: Mikä noist lukuje nimist houkuttais sunt enite lukema?


Runot syntyvä yks kerrallas, enkä mää ainaka niit kirjottaes ajattel mittä järjestyksi. Mut siin kirjan kokkomise loppuvaihes laitan valmei runoliuskoi ympärilleni ja kahistelen niit eri pinoihi. Liia samalaissi ei sais tulla, ettei tul ykstoikkost vaikutelma - eikä liia erilaissi peräjälkke, ettei näyt silt, et tol ihmisel ei ol päät ei hänttä näis jutuissas. Luvuil eli sikermil voi olla nimet (mää tykkän niitten keksimisest) taik sit ne voi ol 1, 2, 3, -numeroittu taik vaa sanattomal tyhjäl lehrel toisistas erotelttu.


TEHTÄVÄ (VAIKIANPUALEINE): Men taas runohyllyl. Ota kätte muutama runokokoelma ja kato mil taval sikermät o järjestetty. Kui mont runo on keskimääri yhres luvus? Onk luvuil nimet? Olisko hyvä, et niil o nimet vai onk se turha vähti? Jos olet tottunu runonlukija, miätis vaik sitäki, et kuka runoilijoist o erityise hyvä kokonaisuuksie rakentaja? Tulek sul miäle runokokoelmi, mitkä onki oikkiastas yhtenäissi runotarinoi?


***

Ja loppuruno! Se vast oleellline o! Tehränk rusetti lopuks vai umpisolmu, naulataank tuulkaapi ovi viimesen kerran kii vai jätetänk avain kynnysmato al? Vai hiippaillank vaa hissuksis rikospaikalt pois? Kummone olo sul jää viimeset runost? Alleviivak se kirjan tunnelman vai sanok se et ”Ei vaiska”?

 

TEHTÄVÄ: Men kolmannen kerra runohyllyl. Plara runokirjoi ja kato, mikä o valittu viimeseks runoks. Onk se ollu sunst hyvä valinta? Mimmone miäl sun ylles jää?


Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan viimene runo ol heti selvä, ko runoi ol 8 vuare aikan kertyny nii mont, et uskalsin sanno, et kyl täst viäl kirja tule. Tiäsin, et kirjan lopus täyty olla runo, mink nimi o Aurinko. Porkkana. Vesi., mikä loppu sanoihi aurinko, porkkana, vesi. Se o hiukan kummalline runo, mut siin o miälen keveyt ja toivorikas päätöshetki, semmose halusin pitkän runomatkan jälkke teil lukijoil päälmäiseks jättä.

 

LOPPU!


Heli



(Ei se kokonas loppu ollu. Kirjan lopunki jälkke tule viäl sisällysluettelo (ellei se ollu jo alus) ja kiitoksi ja painopaikoi ja tekijätiatoi (Livonia print)
Tämän tunnin loppu o nyy täsä. Jatketan taas joku päiv runopiirin kans. Kiva, ko olet fölis täsä. Kiitos!)

 

Aurinko. Porkkana. Vesi. -runokokoelman (WSOY) sisällysluetteloa.

 

 

 

Laaksose Runopiiri OSA 1


Olen kuullu muutamaltki ihmiselt, et runoi tekis miäl lukke, mut ei oikken tiär mist alotta. Ja semmostaki olen kuullu, et enne viäl niit lukiki, mut nykyaika o höyrystäny pään simmoseks, ettei enä muist kummotti runoi lueta.

 

Mää perusti nyy sit Laaksosen kiakkopiirin eiku runopiirin, misä kertoilen mun omi lähtökohti runojen kirjottamisse ja niitte lukemisse - jos siit olis vaik ilo ja appu mahrollisil runonystävil.


 Runopiirikirjana on tiätty uus Aurinko. Porkkana. Vesi. Se kannatta hankki omaks kolmest syyst: 1) Runokirjat on pitkäkestossi. Ikioma kirja o ihana. 2) Ostetuist kirjoist koostu mun elantoni - ja jatkuvuus sil, et pystyn uussi kirjoi kirjottama. 3) Ostetut kirjat o myäskin kustantajan elanto, ja heil o vara lissä kirjoi niin kauan ko lukijoi o. Tiätty lainattukki kirja on paremp ko ei kirja ollenka!

 

Muut ei kirjan lisäks sit runopiiriin tarvitakka, aivot vaa ja hiuka aikka.

NYY TÄMÄ ALKA!


Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan esilehrel o alkuruno. Lues ens see kirjast - taik täst - ja silmäile sit tost alemppa, mitä mul ol siin meininkinä.

(Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan esilehdillä Raija Tuumin (1923-2016) grafiikkaa)

 

munt kirjotti Heli
ei kenenkä äit
muistoks täst ajast
kui eletti oltti
no joku eli joku oli
joku katteli päält
ymmärs vähä
ja senki vääri
ei osannu olla tämä aja ihmine

sää ketä munt luvet
mikä o sun päivies luku
mikä o aikas ilo
tee oma laulus niist
älä jää veissama
muitte virssi
älä näitäkä

 

älä revi vanhoi tapetei
jätä lämmöks
jätä tuult vaste suajaks
miäspolvie merkiks
mut omas
omas lait päälmäiseks



Kirjan alotukse mää sain irean muinasist riimukivist. Niit o ussen pystytetty ja veisteltty vaik haaksirikkojen taik murhien muistoks tapahtumapaikoil, ja niis voi olla kaiverrettuna täl tyylil:
Nämä merkit on tehty
Ingan poikien muistoksi.
He kuolivat varjagimatkalla
Kreikassa.
Inga peri heidät ja
hänen veljensä perivät myöhemmin Ingan
”.

(Hägerstalundin riimukivi 1000-luvulta).

 

Aurinkoporkkanan alkurunos käsil oleva kirja esittele, et ”Munt kirjotti Heli - - ”.

Ja sit se johratta lukijan kulkema runojen kans: ”muistoks täst ajast, kui eletti, oltti - -”


 ***

 Mää tykkän antta runois joskus neuvojaki (Claes Andersson sanos, et hän ei ikinä neuvo toissi ihmissi, mut määpoika neuvon!) Ajattelin, et tämä alkuriimukivi vois nykyihmist hiuka ohjeista - ajattelema omil aivoil, antama arvo omil ratkasuil ja toistenki.

”Sää ketä munt luet, mikä o sun päivies luku, mikä o aikas ilo, tee oma laulus niist…?

 

Sit tule semmone riimi, misä sanota, et ”Älä revi vanhoi tapetei, jätä lämmöks, tuult vaste suajaks, miäspolvie merkiks - -” Mink tähre mää vanhoist tapeteist kirjotan? Olenk mää ruvennu talotohtori panukailakas?

 

En varsinaisest, vaik hänt ihailenki. Täsä on kysymys vertauskuvist.

 
Runoje lukemises (ja kirjottamises!) o munst kiinnostavint vertauskuvat. Runo ei ussenka sano asioi suara, kosk on tehokkamppa ja jännemppä sanno se eri taval ko arkikiäles, anta lukijal mahrollisuus fundeerata itte. Tämmöst samalaist vertauskuvallisuut o meijä ympäröiväs kiäles joka pualel, erityisest sananparsis. Ajatelkka vaik ilmaust ”Vierivä kivi ei sammaloidu”. Ei siin ol puheaiheen kivie ominaisuus taik sammalpoliittinen kannaotto. Siin mutkan kaut ilmasta jotta semmost, et ”monessa mukana oleva, aktiivinen ihminen pysyy vireänä ja virkuisena”. (Tämä o ainakin tavallisin käyttötapa, tiärän et o muitaki. Tiäräksää? Anna kuulu!)

 

Runojen kirjottaja pyrki keksimä vertauskuvi, mitkä olis UUSSI - mut mink merkitykse lukija kuitenki tajuais.

Vanhat tapettikerrostumat on täsä vertauskuvana sil, et ihmiskunnan kulttuuri ja jokase omaki elämä koostu monest vaihest, se o jatkumo toisten tekemil töil - mitä itte täsä jokane parhas mukka jatka.


 ***


Nii et tämän alkurunon olis voinu kirjotta näinki et:

Tässä Laaksosen kirjoittamassa kirjassa ihmetellään nykymenoa ja toivotetaan lukijalle omannäköistä elämää.”
Mut oliko tämmöne suarasananen tekst kiinnostavamp? Runo on sentään runo, sanos Eino Leinoki!

 

Näi alko ja loppus Laaksose runopiirin ensmänen kokkontumine. Kiitos fundeeraamisest! Täl kertta ei tul muut kotiläksy, ko ihailla vanhan kansan ihmist, et mist se keksiski et viärivän kiven pääl ei sammal kasva. Se o nimittäis hianost kekattu.

 

 

Kuulumissi!

Heli



#laaksoserunopiiri

 

 


 

 

 


Kuis tärkiä teil o se, milt kirja näyttä? Mul o ainaki omien kirjoje ulkomuato iha olelline, ko mää niit ain naamani viäres viuhutan. Aurinko. Porkkana. Vesi. taita olla mailman kauniitten kirjojen kärkijoukois!

Se onki syntyny onnellisten tähtie al. Yks syy o se, et graafikko Emmi Kyytsönen rupes sitä suunnittelema - ja hän osas juur oikkial taval otta mun toivei huamio (mettämäine henki oli tilauslistal), toine syy ol see, et WSOY suastus sihe niimpal satsama, et me saattin kantte kullansiftaust ja mun harttast haavest nelifärise sisukse. Kolmas syy kauneutte o ihan taiaomane. Mun avoanoppivainaa Raija Tuumi (1923-2016) ol Arabial keramiikkataiteilijan aikanas. Ko mää komppasi häne vintil viime vuan, mää löysi siält piänen paffilaatiko, mink al ol hiirenpesä. Niitte al ol linoleumi veistetyi levyi, grafiikalaattoi. Nämä linolaatat Raija Tuumi o ilmeisest Ateneumin opiskeluaikan 1940-50 luvu vaihtes kaivertanu. Sain perikunnalt luvan käyttää niit Aurinkoporkkanan somistuksena - nii et siäl o nyy teil sit pala suamalaist kulttuurhistoria pelastettuna. Olkka hyvä (Ja Raijal kiitos ynnä raumlaisel Aspolan Maril, ketä munt autto niil painama ja Emmil, joka ne hyväks sommittel sikermie alkku.


Graafikko Emmi Kyytsönen



Mut milläs taval elävä Emmi suunnittele kirjoi - mitä piti tämän kirjan kans muista erityisest?

Täsä olis nyy haastattelu, Heli kysy, Emmi Kyytsönen - Karppi Designist vasta. 

 

Olitko jo taaperona visualisti vai koska huomasit erityislahjakkuutesi?

Muksuna piirsin koko ajan, yhtä mittaa, aamusta iltaan, hurjan pikkutarkkoja ja yleensä eläinaiheisia kuvia. Luulen, että piirustus- ja sommittelutaito onkin vimmatun harjoittelun tulosta eikä niinkään lahjakkuutta (ja se siis myös ruostuu)!

 

Millaisen koulutuksen olet saanut kirjojen graafiseen suunnitteluun?

Olen taiteen maisteri Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta (eli vanhasta Taideteollisesta korkeakoulusta). Opiskelin graafista suunnittelua ja tein opinnäytetyöni yllätyksettömästi kaunokirjallisuuden kansista.

 

Halusitko juuri kirjoja suunnittelemaan vai ajauduitko alalle..?

Kirjat ovat ihania! Olen ihan tietoisesti valitulla tiellä.

 

Millaisia kirjoja on erityisen ihanaa suunnitella?

Läpiselittämätön kaunokirjallisuus on parasta: siis sellaiset kirjat, joiden kansiaiheita ei sanella kovin selkeästi genren tai oletuskohdeyleisön mukaan. On mahtavaa, jos saa itse oivaltaa kirjan punaisen langan tai isoimmat teemat ja kehitellä kansi-ideoita niiden pohjalta. Yhtään ei haittaa, jos ideoita voi pallotella osaavan kustannustoimittajan ja graafikon työtä ymmärtävän ja arvostavan kirjailijan kanssa!

 

Kestätkö hyvin muutostoivemutinaa kirjailijoilta ja kustantajilta?

Olen oppinut kestämään – ja usein kannesta voi tulla parempikin, jos keskustelu on alusta asti rakentavaa. Toisinaan kyllä harmittaa.

 

Näetkö kansiaiheisia unia?

En. Muuten kylllä jäsennän ajatuksia visuaalisesti pieniin, kannenmuotoisiin ruutuihin.

 

Onko sinulla idoleita kirjankannen suunnittelijoissa?

Ulkomaisista suunnittelijoista tykkään kovasti Peter Mendelsundista, Coralie Bickford-Smithistä ja Jon Graysta. Kotimaisista ihan käsittämättömän taitava on Jussi Karjalainen.

 

Mikä kirjan kannessa on tärkeää (san nyy vaik TOP3)?

Kansi on viestinnällinen elementti, joten sen on kerrottava kirjan sisällöstä; sen on erotuttava massasta mutta toisaalta noudatettava genrensä piirteitä ja mielellään se saisi toki olla myös kaunis, yllättävä, haluttava, selkeä ja oivaltava, ja monia muitakin asioita. Tärkeintä kai on, että kansi sopii kirjaan.

 

Saatko palautetta lukijoilta?

Harvemmin ihan suoraan: viidentoista vuoden ajalta muistan yhden puhelun ja yhden sähköpostin, molemmat kovin kriittisiä. Kirja-aiheisissa blogeissa saatetaan kommentoida kansiakin, mutta en aina uskalla lukea arvioita.

 

Mistä aloitit Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan kannen ja muun ulkoasun suunnittelun?

Ihan aluksi meillä oli hauska palaveri kustannustoimittaja-Siljan ja runoilija-Helin kanssa. Palaverissa katsoimme muita runokirjoja ja pohdimme mikä niissä oli hyvää tai huonoa sekä keskustelimme toiveista tämän kirjan osalta. Löysimme aika helposti yhteisen käsityksen kannen luontoaiheesta ja kirjan tyylistä, minkä jälkeen ulkoasun luonnostelu oli melko helppoa.

 

Mitä tämän kirjan suunnittelussa piti ajatella erityisesti?

Kannen piti näyttää Heliltä, mutta se ei saanut muistuttaa liikaa edellisiä kirjoja eikä näytttää lastenkirjalta. Kannen täytyi myös jollakin tavoin keskustella sisuksen grafiikoiden kanssa, ja taiton toivottiin olevan selkeää ja helppolukuista.

 

Kuinka monta erilaista versiota teit?

Versiota taisi kertyä vain neljä: ensimmäisessä oli yksinkertaisempi köynnösornamentti, mutta jo toinen versio oli lähellä lopullista: sitten vain lisättiin sekametsään puulajeja ja kokeiltiin paria eri väriä. Oravakin taisi laihtua aavistuksen prosessin edetessä.

 

Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjassa on kuvituksena esilehdillä ja sikermien vällissä keramiikkataiteilija Raija Tuumin jäämistöstä sattumalta vintiltä löytyneitä grafiikan linolaattoja 1950-luvun tienoilta, joiden vedostamisessa oli auttanut taidegraafikko Mari Aspola. Millaista oli työskennellä niiden kanssa?


Linopainotyöt toivat jännän lisämausteen sisäsivujen muuten aika simppeliin taittoon. Grafiikoiden tietty keskinäinen eriparisuus jatkaa sekametsäistä tunnelmaa hauskasti erityisesti esilehdillä, jossa ne parveilevat limittäin ja lomittain.

 


Raija Tuumin linopainolaattoja n. 1940-50-luvulta vedostettavana Mari Aspolan työhuoneella

 

Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan esilehdellä Raija Tuumin vedostettua linografiikkaa.  Valokuva: Miikka Lappalainen

 

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan lukijalle?

Lukekaa runo “Uusiutuva”! Tässä kirjassa on niin paljon enemmän kultaa sisällä kuin kannessa.

 


Haastateltavana Emmi Kyytsönen, Karppi Design