Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 

 
Runoraati-kuvauksissa Rauman Lapissa, naapurin pellolla.
Esitys Yle TV2:ssa ja Yleareenassa alk. 23.4.2020.
Kuva: Miikka Lappalainen

 

Olen ajatellu täsä erikoiskevääs semmost vanha läntist sanontta ko:
"Makka niinko Ruana raato". Kuuleman mukka Ruanan kyläs (niit o mont, ei ol varmuut misä) ruvetti vartoma mailmanloppu. Mentti valmiks jo maaha makkama, et ollaan siin sit hollil ko se tule. (Jonku selvitykse mukka ruanaraato tarkottais kalapyyrykses makkava vanha kala, mut mitä jännityst semmoses selitykses o?)


Jotenki samansorttisis Ruananraato-tunnelmis täsä olen ja laiha lohtu o siit, et nii on koko muu maapalloki. Kirjailijana elämä on kyl nyy muutoksen keväänä ollu mones kohta niinko enne: olen enimmäkses ittekseni, suunnittelen päivä- ja puuhajärjestykset oman pääni mukka, luven, kirjotan ja maalaan. Päivän päätehtävänä o olla vajomat syävereihi ja pittä lähipiiriläissiki hyväl pääl. Elannon suhte o aika lail ontto. Runokeikkakalenter o näil näkymi elokuuhu saak vitivalkone - peruuntus yks tärkiä keikkasatsi keväält, siirtys yks kirja ja muutamainen kiva esiintymine suvemmalt. Tärkiä ja tärkiä... Tärkeys on tiätty suhteellist. Tärkeint olis yhteiskuntarauha, elos pysymine ja sen uure, erilaisen tulevaisuuren kans toimeen tulemine.

Kulttuurialal on kumminki miälenkiintoset hetket meneilläs. Ihmisil - lukijoil, kuulijoil, kattojil, on kova kulttuurinnälkä. On tarvet viihtymisel, kauniin kattomisel, huumoril, arkiasioitte unhottamisel, elämän ymmärtämisel, isompien kuvioitten hahmottelemisel, alitajunnan pualeen kääntymisel - taire ja viihre on tämän alan parhai tohtorei. Ne on korkias kurssis ja ihmiste syrämis. On kohottava olla osa sitä joukko, mikä koitta pittä miälalat valosana - synkeys ja apeus ei auta kettä. Ratkastava seikka o se, et tämä rakastettu kulttuuriala on toimeentulollisest täl hetkel syväs suas. Virtuaalikeikat, facetime-esiintymiset, IG-tv:t ja monelaiset etäkeikkasovellukset o mahrollistanu kyl sen, et yleisön ette pääse esiintymä - mut ansaintalokiikka viäl ontu. Eli se, et mil taval hyäty olis molemminpualine. Kuulijal korvan ja silmän ilo, artistil vastine kans. Vitsa sulle, palkka mulle, sanos virpojaki eikä vitsa sulle, palkka sulle.


Mul ei ol omat tekniset tairot ajan tasal ja olen ajatellu niit ruveta hiuka eres kehittämä. En tahro, mut mun täyty. Sit ko niit hiukan paremi opin, voissin tutki, et mikä olis paras tapa tehrä virtuaalirunokeikka nii, et sin vois laitta lipui myyntti jolla ystävällisel hinnal. Olisko alkku vaik 5 euron lippu sopivaine? Mitä miält? Täytyis tiätty löytä semmone sovellus, misä sekä runokeikan kattomine et siit maksamine olis helppo. Nii ja kosk olen maalannukki, mitä jos mun ihmiseni meniski kattoma niit teoksi virtuaalisse näyttely? Aika pal tartten viäl oppimist ennen ko se o selvä...


Semmostaki on ollu näil virtuaalikeikoil, et saa omantunnon mukka maksa jonku summa. Kyselin yhren orkesterinjohtajalt tämmösest vapaaehtosmaksukeikast, et kui o menny. Heijä yhtye soitti netis pualentoist tunnin keikan, mitä enimmilläs seuras 70 000 ihmist. Kaikkias lippukassaan oli kertyny 2000 euro, mikä jaettiin solistin, soittajien, teknikoitten ja tilavuakraajan keske. Iha näi humanistin matikal voi laske, et soittajie lapset ei saanu sinä viikoloppun uussi kenkki... Tämä ei ol yksiomasest kulttuurin tekijöitte murhe - meijän kaikkien täyty täsä ajas olla yhteisvastuullissi ja tehrä ratkasui, mitkä kannattele säilytettäväks toivottavi ilmiöi. Esimerkiks kotomaist musiikki, kirjallisuut, käsityäläisyyt, museoi taik kuvatairet.


Muutamei hyvi puali ankeurest ja ajottaisest ahristuksest hualimat kevät on tuanu. Ikinä en ol näin pal ihmisil soitellu, vanha-aikkassi Ei-mul-ol-mittä-asia-puhelui. Helpost kakskin tuntti olen joittenkin kans  pulissu, vaikkei alunperi ollu erikoist sanomistaka. Mää en ol nykyihmine sitä vertta, et ossaissin laitta videopuhelut pyärimä. Mää kuvittelen, milt ihmine siäl luurin toises pääs näyttä. Muutaki sulost hualenpitämist ja ylimääräst hemmottelemist olen ihmisis nähny. 

Ko olen jutellu artistien ja joittenki taustatoimijoittenki kans  (ääniteknikot, roudarit, valoihmiset) täst Koronan kuivattamast ajast, olen ollu yllättyny siit, kui helpottunei he isolt osaltas on. Vaik huali paina sen kannalt, et mist mukulil leipä ja vuakraisännäl ropo, on tämä kaiken nollaus ollu monel helpotuski. Viime vuaskymmenen jatkuvast kiihtyvä vauhti, oman napas ympärs pyärivä karuselli, somen jokahetkine päivitysvaatimus, näkyvyystaistelu o viäny voimi, iloi ja ihmissuhteitaki. Nyy o niitte aik - vaik sit matkankin pääst. Sit ko joskus tullaan takasi johonki päiväjärjestykse, voitais katto, et meno ei yltyis entiselles. Se oli liikka, oli se.


Hyvi kirjallissi uutissi kans: Ylen Runoraati o elvytetty! Mult tilatti sihe runo kans ja sen voi nährä YleTV2 Olohuanees 23.4. ja myähemmi vissii Yle Areenas. Filmi kuvattiiin tääl meijän Rauman Lapis, naapurin pelloil. Tost linkist runot pääse lukema ja äänestämä oma suasikkias: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/04/17/legendaarinen-runoraati-tulee-taas-aanesta-suosikkirunosi-ja-osallistu-raatiin 

 

 

Lisäks o alkamas Lukuviikko, 21.-26.4.2020, mikä liahutta ilosena sitä lippu, et kirjan lukemine o ihana homma.
Kaikesortin kampanjointti o siäl: www.lukuviikko.fi

Ittekki ajattelin, et voissin kanavissani jopa jokasena päivänä lukemisen pualest heittä serpentiini ilma (maatuvaist, kasvifäreil värjätty).
Niit mun somekanavi voi (iha ilmatteks...) silmäillä fb:s, Heli Laaksonen - runoilijan lukijakunta ja Instagramis: #runoilijahelilaaksonen

 

Somes voi hyväs lykys tavata vaik mun yllätyksenä tulleet vävyni (mul ei ol mukuli, ni sen takia luulis, et ei ol vävyjäkä, mut mul on kaks), jouluvävyt Paki ja Eki. En ihan täsmälles muist, mist ne meil tuli joskus 2018, mut niitten päivityksist rupes yleisö niin kovin tykkämä ja ittekki heijä suurest järjettömyyrest tykkään nii, et sillon tällön päästän jouluvävyt huumoroima, kevällääki. Somen pual laitin heijät esimerkiks Hawajil käymä.

"Erikoise samanäköselt tämä Tyyni valtmeri näyttä ko Itämeriki."



"Hei neiti, eik toi teijä lei ol hiuka liian piukka?"

(Hawajil ei Paki&Eki kylläkän päässy, ni et he menivä Yyteri, mikä ol iha hiano seki. Ja ko Eki ol ens hualissas, et mitä käy, jos joku tule sanoma, et ei tän mittä leiriytymä saa tulla, käski Paki kyssy silt, et puhuk hän ussenki pukimuatosil kynttilöil.)

 

Mää sit ole ilone siit, et osa mun yleisöstäni o yht mukulmaissi ko mää ittekki ja voiva vaik kynttiläl hihittä!


Kevään kivoihin kuulu se, et Aurinko. Porkkana. Vesi. -runokokoelma pääs Suomen kirjataiteen komitean Vuoden kaunein kirja -listal. Emmi Kyytsösen tekemä päälline o siäl Onnistunein kansi -sarjas. Sama miält! Hiano! Sit ko mailm on taas auk, teokset lähte kiärtämä erilaisis messuis ja näyttelyis, Suames ja Euroopassaki.

Kattoka nyy! Emmi Kyytsösen graafikoima kansi. www.karppidesign.fi


Se kevään keltasin päiv, Kirjan ja ruusun päivä 23.4. juhlitaan kans tuannempana (Mahta muute tuannempana olla tunkost, ko kaik nyy siirrety hakeva siäl istumapaikka).

VIÄL:


Mun uus kirja, mikä läks helmikuus painokoneissi, on painettuna mut panttivankina siäl jossain kirjapainon uumenis... Se on tilauskirja, mist mun on lupa sanno vaa, et hauska o... Se olis ollu kevään teos, mut nyy sekä mun et lukijoitten täyty vaa varrota. VOI HUAKAUS! Viäl se nährä ja lueta! Elävänä!

Täsä haaveilen kevääst Rauman Lapis hyljätys, somas mettäautos (ei mun omassani). Kuva: Suvi Elo

 

 

Mut: emme hellitä!  Hyväntuuline, järkevä ja varovaine meinink, sitä koitan itte pittä yl. Ja lukke kirjoi, niit ihani pakopaikkoi, pehmussi petei, hymykuappie syventäji, miälen mylläji. Lukke enemmän ko ikinä enne. Suasitan! Tulkka äkki terveiks takas, jos sairastutteki.


Iloi! Runoi! Keväi!

 

Heli

 

 


Se tämä juur on kirjailijana olemises:
et ei tiär mitä tule,
sen hianous
sen vapaus
sen painolasti hartteil.


Aallokkojen keskel ei men ikinä tämmöst selvä reitti, ko aallonmurtajan seljän pääl tääl.
Olen Länsi-Latvia Ventspilsis kirjailijaresidenssis helmikuul  saak.
http://www.ventspilshouse.lv/
Talvivihannal miälel, ain-sulan sataman laitamil kirjotan ja fundeeraan.

Päivittyvä matkakertomus ja lisää kuvi tualt:

http://www.hulimaa.fi/laaksonen-lausuu-latviassa

 

Heli

 

(Kuva Ventspilsin eteläiselt aallonmurtajalt 10.1.2020 HL)

 

 


 

Kakskytkakskyt!


Taa jää vuaskymmenelline riamui ja murhei. Suurimppi iloaihei o mul ollu runokirjat, uusimmaisena Aurinko. Porkkana. Vesi. - mun päätehtävä maan pääl o kirjojen kaut kanssaihmissi rakasta ja itteni elos pittä. Aapise Finlandia-ehrokkuus tiätty oli ilo ja runokiartueet ain viimesint Aurinkokiarrost myäte. Sanomattoma rakkai o lukijat ja kuulijat matka varrel.


Tyämurhei o niitäki. Vakavimpan lukemisen taantumine, mikä on kovast kolissu mun nilkkoihi. Annan pari esimerkki, ettette luule haihatteluks: Sulavoi-runokirjan menekki ol 72 000, Peippo vein 25 000, Aapise 16 000, Ykköse 5000, Aurinko. Porkkana. Vesi. o myyny tähä mennes runsas 7000 kpl. Äänikirja-cd Ratio Sulavoi myys kultta, Aurinko. Porkkana. Vesi. -cd tähä mennes 400 kpl ja digiäänikirjana kuutisesata latauskertta. Aika mont kymment tuhat lukija on karonnu - tervessi silti teillekki lähetän. (Tämmösist ei tavallisest puhuta ääne, mut määpoika puhun.)

Ei tartte olla businessmiäs, et ymmärttä, etten voi päätoimisena kirjottajana jatka. En ol kokonas luapumas kirjottamisest, enkä ol kokonas selvil, mikä o mun lisäammattini - mut johonki toimenpitteissi mun täyty ruveta. (Ireoi lukuinnon palauttamiseks oteta vasta!) On jo tulevanaki vuan suunnittel uurelaissi elantokeinoi, niist sit erikses ja yks kerrallas ja aikanas.


Jokaikinen kirjanostaja o mul ollu ain ja täst lähtienki tärkiä, koko mun tekemiseni peruskallio ja harjatiili. Muistaka ain kehu ittiänne, ko olette kirjan ostanu: sen lisäks, et saatte ittellenne lukuilon, annatte kirjailijoil elämäntyän ja sitä kaut suamen kiälel jatkoaikka. Henkes mukana olemine ja kulttuuritekojen toivomine o sympaattist - mut ilman tekoi me ollan pulas.


Epätoivoihi vaipumine ei ol ohjelmanumerona suunnitteil - mut viäl tääl puhkun ja puhallan teil lukijat: älkkä kääntäkö kirjoil selkkä, älkkä konmarittako hyllyi siliäks, älkkä jättäkö mukuli pelkän netin armoil, älkkä itte korvatko kirjan lukemise onne somen plaramisel. Sil taval meijän kiäl, kirjallisuus, kirjailijat, kustantajat, kirjakaupat, lukijat ja koko suamalaine kulttuur jää ilosena leijuma tuulte mukan ja putto muheva multta niinko voikukkase siämen.


Heli



 

Kuva: Mikko Kaaresmaa. ET-lehti

 

 


Kirjamerel kauhon, enne jäitten tulo
on kiartue kiärrettävä lähelt
kaik muut houkutukset kaukka.
on kirjallisuuspalkinnot itte jaettava
ja itte huamio haettava,
ni ei tartte sit kettä muit syyttä,
jos aik tule pitkäks taik käy lyhyeks.

 

Kahreksannest runopyärtyeest, Aurinkokiarroksest, o jäljel neljä houkuttelevaist, erikokkost paikka: Yläne 19.11., Mynämäki 20.11., Lohja 21.11., Tamperetalo 22.11.

Kyl on taas kiärrettykki! Takavuasin kirjotin joka päivän jälkke Ajopäiväkirjois pitki liirumei tunnelmist. Nyy mää olen lurpahtanu ja teen tual nopiammal amerikanfirman alustal eli fb:n ja ig:n pual pikapäivitykset. Harmitta semmonen taantumine. Mut on tiän pääl olos omat vaivas ilman laajemppa raportointiaki. Erityise raskas muutos o ollu se, et yhä enemmän täyty käyttä aikka tuputustyähö eli maanitteluhi. Tulkka nyy, rakkaat lukijat, tulisitteki. Jos itte saissin päättä, ni ilmottaissin kerran keikkapaikat ja ihmiset tulis suara päät paikal. Jos olis päällekkäisyyksi, ni runoilta laitettais päälmäiseks. Kuin pal säästyiskä aikka vaik uusien pulinoitten keksimisse. En saa asiantiloi muutetuks omal tahronvoimal, nii et tääl mää jälles hihkun: lähtekäs runokiärtämä, ei sitä tiär, kosk seuravaks vai koskanka!

http://www.gramofoni.fi/runorundi-heli-laaksonen-aurinkokiarros/
fb: Heli Laaksonen - runoilijan lukijakunta
ig: @runoilijahelilaaksonen

 

Kuva Hämeenlinnan Verkatehtaan lavalta: Outi Soininen / Odelma

Kirjakroolaamist o seki, et jaan tänä vuan yhreksännen Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon, omast pääst keksityn, kuus omast miälest elämyksellisist lukuelämyst. Niil o oma sivu tääl: http://www.hulimaa.fi/kodiksamia
- mut tähä sama syssy nyy juanipaljajstus tääl Ajopäiväkirjanki pualel.

 

"Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkuus myönnetään kuudelle tärkeälle kirjalle nyt yhdeksännen kerran. Palkinto jaetaan vuosittain yhdelle merkitykselliselle elävälle tai kuolleelle, uudelle tai iankaikkiselle, suomalaiselle tai ulkomaiselle kirjoittajalle, kauno- tai tietokirjailijalle. Tärkein palkitsemisperuste on unohtumaton lukuelämys. 6.12.2019 julkistettavalle voittajalle luovutetaan henkilökohtaisesti Kodiksamia-palkinto, 30 000 ohraryyniä. Raadin ainoa jäsen ja palkinnon perustaja on sanamaija Heli Laaksonen. Palkinto on saanut nimensä Rauman Lapissa sijaitsevasta Kodiksamin kylästä.


Tänä vuonna Kodiksamia-palkintoehdokaslistan näennäisesti keskenään aivan erilaisia kirjoja yhdistää suuri kysymys: miten täällä eletään - miten olisi hyvä elää? Tietokirjapuolen jättiläismäinen saunaperinteen käsikirja Saunan kansa (Satu Laatikainen, SKS 2019) kuvaa tämän suomalaisen elämänmuodon kaikilta ajateltavissa olevilta kannoilta. Oppikirjaksikin ajateltu Logistinen päätöksenteko antaa avaimia loogiseen ajatteluun yhä enemmän tavaroita pursuavassa arjessa ja työssä (Aimo Inkiläinen, Edita 2009). Kaunokirjat näyttävät elämän olemuksen ihmismielen sisältä päin katsottuna. Aivan tämän päivän hulluudessa on kiinni Elina Kilkun työelämää ja perhettä pyörittelevä Täydellinen näytelmä (Bazar 2019). Johanna Venho vie Ensimmäisen naisen myötä lukijan Sylvi Kekkosen riipaisevaan eloon. Jani Nieminen kuljettaa lukijaa pivossaan Komero-esikoisromaanissaan 1970-lukulaisesta lapsuudesta aikuisuuteen hellästi kuin linnunmunaa. Tänä vuonna listan ainut käännöskirja on latvialaisen Mara Zaliten merkillistä neuvostolapsuutta sielukkaasti kuvaava romaani Viisi sormea."

Kiitos kirjailijoil hyvist teoksist ja lukijoil hyvä lukemist!


Heli


Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat aamuvalossa 2019. Kuva: Helil Laaksonen.


Yks iankaikkisist hyvän runon määritelmist mene nii, et siin o ”Parhaat mahdolliset sanat parhaassa mahdollisessa järjestyksessä, ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän.”
Sil taval tule jo iha oivallist teksti, mut kyl mää tykkän lähte sanatasolt viäl piänemppi osi: äänteissi. Mitkä äänttet keskenäs rakasta olla, kutsuva toissias, mitkä viarova? Mist tule riitasointu, mist kansanlaulu miäle? Jos tämä olis oikke oppikirja, tulis piremp liirumi, misä olis vokaalit ja konsonantit erikses käsiteltty. Mut täsä on tämmöne ”Nämä asiat tul miäle täsä järjestykses” -puhevuaro.

Loppusoinnuttelu o niin tuttu, et o ihmissi, kene miälest runon tunnukseks riittä et sanat rimma. Kyl kumminki runois ajatus ensmäsenäs lasketa eikä mikkä kevät tuli, puro sanos pulipuli! Koneki pysty riimei tekemä:Heli-veli-keli-Deli-peli-neli-toffeli-voffeli-seliseli.
Joskus mää laitan loppusointui runoihini huvikseni taik luettelomaisuut korostaaksen:

Ei ol olemas sushirulli eikä sirkkapulli, ei ol metroi, ei lattetetroi - (Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 62).

 

Aikanas riimit o syntyny runonlausujan muistin tueks, ko ei ol mittä osattu viäl mihenkkän kirjotta. Ja nii se onki, et helpomp jopa mun mittä-ulkko-oppimattoman o muista vaik Ä-runon loppusoinnuttelu:
Sää ole nii nätti ko jäneksenkä-pä-lä,
olet täyrelline ym-py-rä,
äärmäisen tär-ki-ä.

 (Aapine. 2013)

 Tosa viimeses sanaparis, äärmäisen tärkiä, näky myäski sisäsoinnuttelu. Siit mää tykkä!
Se tule mun teksteihi miälelläs, sana kutsu toist. Vaik olis kui arkipäivänen tekst ja puhekiäle hualettomuut muistuttava sanailu, yhtäkki voi huamata, et niit on kauhia vaivaton äänttä, ko suu o jo valmiiks jossa asennos, esimerkiks törölläs, niinkon täsä:

- - kylkluut dyynei, pystytin kyltinki: Yyteri! (Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 24).

 

Taik täsä jalajäljist kertovas katkelmas:

- - mun o suuremp ko kruusialaisel, häne mutkittele ko murtovarkkal (Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 49).

 

 Erityisest samankaltasten konsonanttie vyäryttämisene synnyttä rytmikkyyt, täsä kolkka kk:

ei talkkoi, ei kelkkoi, ei jalakse jälkki (Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 63).


Sanojen korko ja painotus o nii monimutkane asia, et ne mää jätän lauluntekijöitte hualeks. Tosi hyvä opas tähä o esimerkiks Heikki Salon Kahlekuningaslaji.

 

Suamen kiäles on takavokaalit a, o, u ja etuvokaalit: ä, ö, y ja vähän keskimmäisimmät i ja e.

Etu- ja takavokaalei o meijä vaikkia äänttä lähekkäis, kosk meil on tyypillist vokaalisointu. Eli piretä etumaiset ja takamaiset omis sanoissas vaa eikä miälelläs sanota Hyva taik huöno. Sen tähre suamalaiste o joskus hankala laussu viron sanoi - heil ei tätä rajotust ol: Pärnu (ei pärny, vaik miäl tekis), Täna (eli tänään eli tänä), sööma (eli syömään eli syämä!)

 

Runois näitten kans o ihana pelata ja rakentta etu- ja takavokaalivaihtelul ittelles ansoi, mitkä täyty otta hualellisest, et ne menevä jämptiste, niinko lehmän pesemisest kertovas runos:

- uikut: hyi-hyine vesi, ei ui, vaik syätäis, ei ui! (Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 50.)

 

Jo Kalevalast ja muust kansanrunourest tuttu alkusoinnutus hivuttu iha luannostas runoihi. Taas käy nii et sana kutsu toist, huhuile, heihei sana, tul tän, tääl o samahenkist seura!

Kuvittelen, kummost o olla kruunupäähirv kuusmetäs,
kuvittelen kuin kuninkatart lohruteta
kuvittelen kallengallelan suunnittelemas kalsarkankkai
(Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 52).

 

Joskus äänne ohja hakema sisältöi. Esimerkiks Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan rakkausrunosikermä Päivieni pääsky on tämmöne. Sen esikuva o vanhas sanonnas päivät pääksytysten - mut täsä mää vaihroin sen tarkottama jotta silkkist ja keviä päivien pelastaja. ”Mun päivieni tiainen” ei olis ollu yhtä soinnukas eikä myäskä ”Mun aamujeni pääsky”. Mut ”Mun aamujeni ankka” ja ”Mun joulujeni joutsen” kyl sois kauniist, ellei miälkuva olis vähän koomine…

 

Välil mää käytän näit kaikki keinoi samas säkeistös:

- lukutaito lakastus,
kaik mitä rakastin
lakasti
lattiarakko.

 

(Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 73).

 

Välil ens käytän harmonissi keinoi ja sit plättän kontrastiks joukko jotta, mikä ei ol ollenka soinnukast:

 

Mun naama kulke matalammal
saappat matalammal
sulkasammal
jala al
pää keskel pilvilammast
utu-sumu-usvas en huamannu
kui lähelt meijän tiät kulki.

 (Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 20).

 

 Konsonantitki suamen kiäles o hyvi ilmasuvoimassi niinko kivikovat klusiilit eli k, p ja t. Niil voi koputel ja taputel ja rummutta - eikös ol suara rumpusoolo tämäki sana: tutuntuntune?


Onomatopoeettiset ja deskriptiiviset eli äänttei jäljittelevät ja kuvailevat sanat o suamen kiälel tyypillissi ja niit o ilo käyttä. Runon saa pörisemä jo iha sanavalinnal. Ihanast rullaava suamen tremulantti eli ärrä o runos kans kiva, mut vaati päättäväist ääntämist, niinko se tapaus ko Raija lähte Raumalt pröpöttämä neljä ruuhkas traktorillas ruukkuruusukuarman kans päin Turkku (Aapine, R-runo).

 Voi et mää tykkän kuvailevist verpeist, tämmötti niit voi vaik käyttä:
Tuljutan oksalt lumet sun niskas. Sää tamppat pipoas. (Aurinko. Porkkana. Vesi. s. 23). Eik tuljuntuljuntuljunu oksa! Eik tamptamptampattu pipost lumet!

 

 

Runon lukijoitte ei tartte näit soinnuttelui aktiivisest ajatella, iha niinko ei musiikkiaka kuunnelles jatkuvast seura, mitä bassokuvioi siäl nyy pompotta. Hyvä kuvio vaivihka tuatta riamu taik rauha. Runon kirjottajien täyty kuunnella oma ominaislaatuas - onk mul äänttet tärkiät, onk täsä sanomises rytmi vai tarttek ollakka, onk mun sanojeni muato paras mahrolline - ja fiilata sen mukka oma tekstiäs. Sisältö o ain ykköne, mut runo ei ol runo, ellei muato ol hallittu.

 

 

Mää annanki teil runopiiriläisil nyy kotitehtävän: täsä on 3 iha arkkipäiväst ilmaust. Säilytä sisältö, mut muuttele muato nii et o liiotellun pal sisä-alku-loppusoinnutust, kivoi konsonantei ja vetävä rytmi. Lause voi ol piremp taik lyhkäsempki. Voit tehrä tehtävät iha vaa oman vihkon sisäl - mut olis se kiinnostava nährä niit tosa kommenttikentässäki.

 

  1. Jätetäänkö maitovaraa?
  2. Pysäköinti kielletty merkityllä alueella.
  3. Tervetuloa runoiltaan 17.10. klo 19

 

Kiitoksi kuulustelemast! Jatketa ens kerral - voi olla et mene vähä aikka, kosk soinnuttelen sanojan lokamarraskuus runokiartueel. Sin saa miälelläs tulla runopiiriläiset moikkama ja vaik palautet antama. Sanakokkei ei ol!

Heli

 

 

Raija Tuumin linopainolaattagrafiikkaa Heli Laaksosen teoksesta Aurinko. Porkkana. Vesi. WSOY

 

 

 

Selkiä, rehti, kirkas, valpas syyskuu! Kaik kurssit alkanu, koulut pyäri, aukioloajat normalei, ei kesäpainei enä, ei kirjamessutouhui eikä joulutaakkoi viäl. Ain o ollu mun lempiaikka tämä. Hiuka voi johtu siitäki, et on syntympäiv syksyl, Estonian uppomisen päiv, Brigitte Bardotin mailmantulopäiv.

Iha harvinaist o, et syntympäivhaastatteluki tehti. Se on kyl vaa sattuma, et lähetysaik tul 28.9.:ks. Ei 47 sentä varsinainen pyäriä luku ol. Ihana Kuusi kuvaa -ohjelma Yle ratio1:s kyseli valokuvamuistojen kaut elämänkulust ja mää kertosin.

 Ne kuvat ja jutut on tual Areenas talles 28.9. klo 8:05 alkates. 

https://areena.yle.fi/1-50249499

 

Kaikelaine hyvä naamanäyttämine o nyy tarppeline, et tämä kirjavuas on kunnial läpi ja elannollisest järkevä. Aurinko. Porkkana. Vesi. -runokirjast o nyy kolmas painos meneilläs - ja Aurinkokiarros-runokiartue alkamas, Turun ja hiuka Hesanki kirjamessuist puhumattaka. (Turus meil o muute yhteiskeikat ja oma osastoki, A62, taiteilijoitte Lauri Tähkä ja Kyästi Mäkimattilan kans. www.kirjamessut.fi)

 

Runokiartue 2011 ol Tervessi peippometäst (kuva J-J Nippala). Nyy o uuret rekvisiitat ja uussi runo ko Aurinkokiarros lähte liikkel.

 

17.10.2019 Järvenpää saa alotta. Valmisteluitte vaivoist ja iloist voi lukke tual: 

http://www.gramofoni.fi/nain-rakentuu-heli-laaksosen-aurinkokiarros-runokiertue/

 

Lähtekä runoi kuulustelema nii uuret ko uskollisetki kuulijat. Seuravist kiartueist ei mittän tiatto.

 

 

Näkymissi!

 

Heli