Tuntureitte rauha ja Jäämere riamui hakemas
Se autta kaikki vaivoihi – levottomuutte erityisest – ko matkusta tuhat kilometri pohjosse ja siälläki viäl mahrollisimman korkia mäen pääl, mahrollisimma syväl soitten painantteissi.
Kilpisjärvel heinäkuus 2025 itteottamas tunturkuvas.
Enontekiön suurtuntureil o suvise luanno färiloisto parhamillas. Kylmän kevän tähre se o viikkokaupal jäljes eli heinäkuise reisun kannalt juur täyrellisest. Ko jo talvel suunnittele kalentereitas, ei voi etukätte tiätä, onk kasvit tavattavis suvel. Siin o yks luanno lumoist: ei voi ihmine määrätä säit eikä kelei, kasvukaussi eikä löytöpaikoi. Täyty otta vasta vaa. Sain taas oppaakseni ja verrattomaks viihryttäjäks kukkaherra Kari Autton. Juttuje, kukkavinkkauste, kartanluvun ja reitinvalinnan lisäks häne hartteil ol suur vastuu: eväät!
Kukkaherra Kari Autto ja luantovoimistelija Laaksose Heli Norjan Lyngenvuonon (kveeniks Yykeänvuonon) kultarikkokalliolt heinäkuus 2025. Kuva: Janne Löytömäki.
Minust ei olis ittekseni vaeltama. Ei minu ittekseni olo pelota eikä suurpetovaara, mut ko olen nii ajatuksissani koko aik, etten löyrä mihenkkä – ja jos löyrän, ni en löyrä pois. Sihe ei mikkä kompassi, kartta eikä suunnistuskurssi aut (taas yritetti neuvo, mut mun päähäni ei tartu suunnat eikä numerot). Se o iso ilo, ko saa kulkke (ryämi) nenä maas maas, ja keskitty millintarkkuurel, sihe, mitä maas o. Maisemat o näil seutuvil ihmeelliset – mut ne o mul kertavilkasul katottuna. Mää tykkän yksityiskohrist, sijamuaroist, heteist ja palhoist ja ponsist!
Tähtitalvikki (Moneses uniflora) on Gallen-Kallelanki ikuistama ihana laji. Mul on repuntaskus fölis ain vanhan kirjan kannet: jos tykkä kuvata yksityiskohti nii, et taust o selkkiä, ne voi ujutta kukkasen taa. Vinkiks! Kuva: Heli Laaksonen
Tunturikukat on piäni, kaunei ja lyhytikkässi. Saan syrämentykytyksi lapinvuakoist, -orvokeist, siäliköist, sinirikoist, punakoist ja kulleroist. Ko kaffitteli tunturinrinttes, ol niinko istuis mailma hianoimmal kukkasoffal.
Täl suurtunturireisul mul ol kaks suurtoivet: tavata pahta-ailakki ja löytä sompasammal.
Pahta-ailakki ilmotti ittes korkian, tuulisen tunturin lael. Se on zeppelinin muatone, designiltas semmonen ko Artek ja Marimekko olis päässy suunnittelema.
Pahta-ailakki Silene wahlbergella uhanalane, soma tuntureitten kohokkikasvi.
Kuva: Heli Laaksonen 2025.
Kuis sommat sit? Sompasammalet (Splaghnum) on jätöksil kasvava sammalsuku, mink esiintyvyys o ollu epäselvä – ne o etsintäkuulutettukki. Niitte itiöpesäkket o valmiinas erityise sommanmuatossi, mut pualvalmiina ne on ko herelmätiski, tutti ja persialaisen katukauppiaan lyhtyvalo. NIMITTÄIS MÄÄ NÄIN NE!
Kahtena päivänä, kaikkiastas 12 tunni rypemise, rämpimise, ryynämise tuloksena löytys sompasammalist yli 20 esiintymän märkä jänkä, mink tarkemman paika kerron vaa ankarast asianomasil (onha se nyy vaara, et Veeärrän täyty otta käyttö lisävaunui, ko ihmismassa lähte Lapi notkopaikoist sompasammalei hakema!)
Sompasammalten kuvausasentona o mahallas makkamine soisel maal, pää heinikos, korva puros, jalka mättääl, toppahousut märkänä. Kukkaherran kans meil ol reisus mukan Pitkä-Janneks sanottu eri hyvä valokuvaaja. Yllytin, et hän vois niit lähikuvias joskus laitta esil - ja tosa al näette nyy yhre erinomase sompaesimerki! Määrällisest mul niit kuvi kyl on (täl reisul kasvikuvi muutama sata…), mut kunnon kuvaaja on kunnon kuvaaja!
Eri-ikkässi pallosompasammali heinäkuisel Enontekiöl. Kuva: Janne Löytömäki 2025.
Sompasammalist o Suomen sammaltyöryhmä järjestäny etsintäkuulutuksenki. Sen tuloksena tehti näyttely (se on nyy 30.8.2025 saak esil Rovaniäme Arktikumis), mink suajelijana olin. Koko aja ol hassumainen tunne, et olen suajelevinani täsä, vaikken ol yhtä sompa eres nähny. Nyy olen! Niitte eri lajei en viäl hyvi erota: kelta-, puna-, pallo-, päärynä- ja pohjansompasammal tarttis opetella. Siit keltasompasammalest olen kirjottanu Jatkos-kirjast kokonaise luvun (Otava 2024, se kuulu lukke).
Mun uusimmaises Ilone-färikirjas (lokakuus näette!) o runo keltasest, misä yks rajavartia maala kaik, mitä etten tule. Saatta olla, et kuvan ihmisel o jottan tekemist asian kans!
Norjan ja Suamen rajal käsivarres ei ol piiklankka, vaa arnikinkeltasel maalatui rajakivi. Kukkaherra Kari o virkauransa aikan niit maalannu - täsä me Maanmittauslaitokse mallinukkeina uut maali juhlimas. Kuva: Janne Löytömäki 2025.
Niinko luantoreisul ain, ette tule yllätyksiäki, tilaamatont ilo. En ol nähny koska tikankontti (suurkokkone, harvinaine orkidealaji). Nyy pääsin näkemä sen jännäl, lehtomaisel rinttel Norjan pual. Voi jestas, mikä trooppine näky. Vähintäs hemulin kokkone keltaviolettine ihme!
Tikankontti (Cypripedium calceolus) Norjan Lullivankas 11.7.2025. Kuva: Heli Laaksonen
Toine, iha erilaine reisu ol Kilpisjärve Biologisel asemal, mikä o Helsingin yliopiston hallinnas. Hannu Autto kuljetti siäl laboratorioitte ja sopuliesiintymätilastoje keskel. Käytävil paineli innon puna poskil tunturikasvitutkijoi ja hyänteistuntijoi. Oppisin sanan routakuohunta. Olen ihan kuahuksissani! Teki miäl ruveta heti biologiks. Norjan pual sain kukkaherralt kyytin kans, Skibotnin lähettyvil ol kuuluisa kultarikkoesiintymä – parhaas kukinnassas. Ja niil seutuvil pääsin elämäni ensmäst kertta näkemä, kummone on taukotupa. Kerrossänkyt, kamiina, alumiinifati ja akkunas koko ankara tunturlaakso.
Ei sitä voi selkä suaras kulkke, ko jänkält sammali hake! Kuva Kilpisjärvelt 2025: Kari Autto.
(Hyänteiskysymys ain Lapin kulkijoi esitetä: olik sääski, paarmoi, mäkäräissi. Sen tarkemmi fiilistelemät: Ol! Mut tulin niitten kans toime. Sitä paitsi pilkut on kivoi).
Tunturreisul o omalaises rauha, mikä tule maan avaruurest, hiljasest ilmakehäst, nousuist, laskuist, ajankulun puuttumisest. Kaukana kavala netti. Tääl taas ollaan –tiatoverkkoki o osa ihmiselämä, ko vaan osattais pittä hualen siit , et se olis vaa yks osa, vähä niinko porkkana taik polkupyärän kettinkit. Ei niitäkä koko aja ajattel saati ropla.
Suurtuntureil rauhottumise jälkke läksin hakema rauhattomuut… Luve ettippäi, jos tykkät olla reisus fölis.
Kalalokinpoikassi Tromssan etelärannal. Takan näky lumihuiput - mikä onni, et heinäkuussaki niit viäl o! Kuva: Heli Laaksonen
Mihe vois viäl mennä? Mitä vois viäl nährä? Olisko viäl jotta lukemist?
Kilpisjärvelt kulke vuarolinja Tromssan saarel, Jäämere rannal, Norjan kusteil. (Koko aja meinan kirjotta et kävin Strömsös, se olis mul strömssääjäl tutump). Akkunapaikal ja Eskelise linjojen kyytti! Heinäkuissi lumivuari, kenkänauhana kiamurtelevi teit ja ihan kotomaise näkössi koivui.
Oli lokkien kaupunk se Tromssa, pikkukajavie, ystävälliste, somie, kiljuvaääniste. Heti ensmäsenäs päätin, et en ruppe heist ärsyyntymä. Nukkusin piänes, kivas Storgatan hotellis akkuna auk, lokeil ol asia, mut sai olla, Jäämeren tuul puhus, voik olla paremppa nukku ko 18 astes. (Koton havahtusi yhtäkki sihe, et ei jumaliste, mää läksin siält maksamat! Enter Skansen hotellil äkki sähköpostittama. Onneks vastasiva äkki, et mää ole sen jo varates maksanu, lepo vaa ja syrämenkuva. Mun pääkoppani on ko kuiva pesusiäni. Karotin täl reisul 3 kertta taas pankkikorttiniki, 2 kertta löysin sen itte ja kerran Tampereel siivooja. Kiitos hualehtijoil!)
Puhtone ja kotikutone o vanha Tromssa. Kuva: Heli Laaksonen
Luantoasiois ol kolm ihmeellist: tiätty koko Jäämeren elinpiiri ja olemus ja linnut & Tromssan palmut, mist he o hyvi ylppiät (se jättiputki, mikä haitallisena viaraslajina meilläki uhka huaju!) & mailman pohjosin kasvitiäteelline puutarha, Tromsø Arctic-Alpine Botanic Garden. Sin ol koottu koko mailmast kaik korkial kasvavat kasvit: monet samat lajit, mitkä viihty Andien, Pyreneitte, Himalajan ja vaik minkä Etiopian vuaril, viihty Tromssanki arktisis olois! Tose heijän kotosivu: https://en.uit.no/tmu/botanisk
Melkkest kaik Tromssas on The northernmost eli Kaikkist pohjosin. Tämä ihmeelline kasvitiäteellinen puutarhaki, mihe ol koottu koko maailmanpiirist kaik yläilmoil viihtyvät kasvit. Kuva: Heli Laaksonen
Tromssan kasvitiäteellisen puutarhan Afrikan ihmei! Kuva: Heli Laaksonen
Museot! Onneks olin yksinäni – kukka muu ei olis sitä vauhti kulkenu. Susiturkki, korpputehta mainos, pulmuse ansalanka… Opiskelin hualellisest myäski tiatoiskun: ”Jos kohtaat jääkarhun”.
(Siit jäi päälmäiseks miäle, et paremp olis, ettet kohtais).
Tromssas ol kaikkist kaunein kirjasto, mitä ikimailmas olen nähny (sanota nyy et ikieuroopas, ko en ol ollu tält manterelt pois ikinä): valtava valo, nätti oorninki ja akkunas vuaret Jäämeren takan.
Tromssan kirjastos olis voinu viättä kalentervuare! Kuva: Heli Laaksonen
Tromssa o enne ollu valaanpyytäjie, hylkkemetsästäjie, kalastajie, merenkulkijoitte – heitäki viäl o, mut turismi on kantava elinkeino, ko heijä sijainti ja kulttuuripiiri o nii arktis-eksoottine.
Mere ääres o ain olttu kansainvälissi. Tromssas asu n. 77 000 ihmist ja unkefäär 140 eri kansallisuut, kertos yks opas. Ol nii sulone näky, ko kaikefärissi ihmissi kulki kujil, ol nii ihmeellissi neniäki. Niit ei kehraannu tiätty kuvata, mut tutkimusmatkailija Roald Admunsenin komia nokka näkys joka pual patsais, niit kuvasin. Norjan, saamen ja tuntemattomien kiälie lisäks esitteis ja otsikois ol kveenin kiält, mikä o suamalaiskiäl, torniolaaksolaislähtösten siirtokuntien peru. Sil o ollu vähemmistökiäle asema Norjas 2005 alkae.
Polar museumis Roald Amundsenin jännittävä elämä tul kiinnostavast kuvatuks. Kuva: Heli Laaksonen
Ostin paikallisen kirjakaupan ainokaisen kveeninkiälise romaanin ja luvin sen junas takastulles. Aihe ol mul aika epätyypilline: yhren kveenin, Leonhard Seppälän, sankarillisist koirarekikisoist Alaskas. "Leonhard pittää reestä kaksin käsin, kurkistaa taka ja tuntee kunka syän lyöpi. Äkkiä reki hypähtää vauhilla etheenkesin, niin että Leonhard melkeen puttoo lumheen. Koirat on havahneet korpin, mikä istuu keskellä tollaa. Samassa net unhottavat kokonhansa, ette se pitäs mennä alkumatka rauhalisesti ja säästäät voimia, net karistava etheenpäin, ette saatais kiinit linnun. Korppi levittää siivet juuri ennen ko koira on saamassa sen kiinit, vekottellee sitte pitkin tollaa - -”. (Nina Kristin Nilsenin Sepp. Kveeninkielinen käännös (kväännös) Eira Söderholm 2025. Eik siit ihan tolkku saa, vaik ei ol yhtän kveenin kiäloppi lukenu?)
Tromssan ilm ol koko ajan aurinkoine ja hileine niinko Hartsport-juama.
Norjalaine merilokki Tromssan satamas. Kuva: Heli Laaksonen 2025.
Takastulo kesti kaikkias 18 tuntti ja sihen tarvitti hiuka oma ajamist, kyytti meijä isält ja Kukkaherralt ja linja-autoyrittäjilt ja VR:lt. En saanu junas makuuvaunupaikka, mut sain kivan viaruskumppanin, naisihmise, ketä ol tullu Haltilt vaeltamast (hän tykkäs käävist, mää ole sammalihmissi). Pitkävartisena hän autto mun jättiläislaukkuni hattuhyllyl ja siält alas. Valvosin junas aamuyähö, sit nukkusin ihmeellises pikkukoiran kippura-asennos penkil. Täsä kohta lyhkäsyys o hyvä!
Kiitos Tromssan-reisu-seurast! sin ruutujen taa T: Heli