Kodiksamia 2012

TIEDOTE 11.11.2012

Kodiksamia-palkintoehdokkaat 2012 julki

Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat on nimetty nyt toista kertaa. Kodiksamia-palkinto voidaan myöntää lukuelämyksen antaneelle elävälle tai kuolleelle, suomalaiselle tai ulkomaiselle kirjoittajalle. Palkintoraati määrittelee lukuelämyksen hyvin vapaasti. Raadin ainoa jäsen ja palkinnon perustaja on sanamaija Heli Laaksonen. Voittajalle luovutetaan yksityistilaisuudessa itsenäisyyspäivänä 2012 Kodiksamia-palkinto, 30 000 ohraryyniä.

Kodiksamia-palkinto myös yllyttää jokaista lukijaihmistä: luo ja jaa muille itsekin omat kuuden parhaan listasi! Näin kirjallisuudesta nousisi yleiseen tietoon nykyistä laajempi ja monivärisempi kärki. Samalla voit vaikuttaa yleisen keskustelun suuntiin – kirjan lisäksi päivänvaloon kipuavat sen keskeiset teemat. Laaksosen nyt valitsemassa listassa pääsevät esiin mm. omanmuotoisen elämän hakeminen ja hyväksyminen, nykyrakentamisen murheet sekä vanhenemisen tenho ja ylevyys.


Vuoden 2012 Kodiksamia-palkintoehdokkaat ovat:

* Johanna Venho: Syntysanat (WSOY 2011)
Runollinen, kaunis ja maaginen romaani kahden naisihmisen valinnoista ja elämänetsinnästä. Syntysanat lohduttavat ja hellivät omaa paikkaansa etsivää, omia valintojaan miettivää lukijaa.

* Eeva Kilpi: Kuolinsiivous (WSOY 2012)
Legendaarinen runoilija Eeva Kilpi ei Kuolinsiivous-runoteoksessaan väistä kuolemaa, vaan nostaa leukansa ja kysyy, koska lähdetään. Rehellinen, viisas, hauska ja päiväkirjamainen lähestymistapa ajan kulumiseen, omiin erheisiin, luonnon hyvyyteen ja ihmisen heikkouteen.

* Pentti Haanpää: Heta Rahko korkeassa iässä (Otava 1947)
Pentti Haanpään (1905–1955) väkevät lyhytkertomukset kansanihmisistä niukassa elämässään riipaisevat ja tuntuvat syvästi. Haanpää kuvaa maaliskuun sinistyvää iltaa ja marraskuun sateesta kastuvia vaatteita niin ytimiin menevällä kielellä, että lukijan tekee mieli lisätä puita takkaan.

* Katariina Romppainen: Pitkät päiväunet (Karisto 2010)
Valoisasti ja todentuntuisesti vanhusten hoivaamista kuvaavan romaanin polveileva tarina muistuttaa, että ihmisen kiinnostavuus ja mittaamaton arvokkuus säilyvät aivan loppuun asti.

* Asumisen vapaus. Toim. Juha Kuisma (Talonpoikaiskulttuurisäätiö ja Maahenki 2012)
Kymmenen asiantuntijan kirjoittama selväjärkinen, virkistävän viiltävä esseekokoelma avaa nykyasumisen mahdottomuuksia ja mahdollisuuksia. ”Pääosa rakennetusta ympäristöstämme näyttää kuin sattuman kaupalla syntyneeltä, persoonattomalta, mittakaavattomalta ja hyvin vähän lohtua tuovalta.” Miksi rakentaminen ja asuminen on joutunut tällaiseen jamaan? Mitä tehdä?

* Marju Kõivupuu: 101 Eesti pühapaika (Varrak 2011)
Kõivupuu vie lumoavalle matkalle Viron vanhan kansan pyhien paikkojen äärelle: parantaville lähteille, uhrilehtoihin, ikipuiden ja jättiläiskivien luo. Kartta ja kuvat helpottavat paikkojen löytämistä. Kirja saa huokaamaan: milloin Suomessa tehdään vastaava!

Kodiksamia-palkintoraati muistuttaa vielä: tee sinäkin oma parhaat kirjat -listasi!

Kaikkien aikojen ensimmäisen Kodiksamian vuonna 2011 sai raumalainen kirjailija Tapio Koivukari romaanistaan Ariasman – Kertomus valaanpyytäjistä (Johnny Kniga). Hänelle luovutettiin 30 000 ohraryyniä palkinnon synnynsijoilla, Rauman Lapin Kodiksamin kylässä.

Heli Laaksonen

www.hulimaa.fi

Kodiksamia-palkintoehdokkaat 2012 somassa viuhkassa.
Kuva: Miikka Lappalainen

**************************