Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 

Hei kaik osteopaati!
Fysioterapeuti!
Kiropraktiko!
Jäsenkorjaja!

Tääl asiakas telineil! Niinko kuvast näette, Walon talon seinän maalamine etene valla hyvi, ko hiuka venutta erkonomissi säännöi. Ko toine (eli Citroën-Janne) kurotta varpaillas ja toine (mää) sutikoitte pää alaspäi, ni hyvi ulettu maalama koko seinä ilma mittä ikävi rajoi. Kiitos viäl suve ensmäsel maalaustalkkolaisel! Tervetulo vaa muillekki – tehtävät jaeta innon, tairo ja hulluure mukka.

Intto, taitto ja hulluut pääsin seurama, ko eri sattumie jälkke kulkeutusin sanka lappi-teeälläläise metän keskel merikotkan pesäpuu al. Siäl ol yks tuttu ihmine ja tutu ihmisen tuttu, kenel ol annattu tehtäväks renkasta merikotka ja varusta toine niist lähettimilt.

Tolppakenkien kans renkastaja läks kiippemä siliä suara mäntty. Pesäpoikase oliva jo suuri, kaks flikka siäl ol. Isomp tuatti alas lähettime laittamist ja mittamist varte. Häne siive ensmäne väli ol 52 sentti (Ja toiset pual metri sitä viäl jatkus).

”Otaks syli?”, kysys toine lintumiähist. Mää! Mää ketä sain viluvärei jo siit, ko Hanna-ystävä pyys siluttama marsuas. Ei miälenkän tullu!

Poikane ot rauhallisest sen, et häne ol valittu mailmalaajust merikotkatutkimust suarittama. Ei juur rimpuillu, ei kiljunu eikä mullitellu. Kattelin nuaren kotkan kaunist ja rauhallist olemust, sen kirkkai ruskioi silmi ja mettä-uskottava nokka.

Emo lens sillon tällö ylitte, ei pitäny mittä äänt eikä tehny hyäkkäyksi, mut jäätävi silmäyksi hän meihi loi.

Mul ei pal tehtävi jääny, ko tönöttä kattomas niinko näre ja ojentta nestuuki sit ko lintumiäs ol silpannu taas mäntty ylös ja viäny poikasen takas pesän turvi. Kotka nimittäis läksiäisiks viils siaraime hänelt auk. ”Mut ei see sil mittän paha tarkottanu!”, painot lintumiäs.

Tiäräktee milt merikotka haise? Hiukan kanalt, mut enimmäkses iha järvituareelt kalalt.

***

Nyy mää annan teil viäl vinki ratio-ohjelmast: Yle Puheest tule urheilun lisäks joskus jotta ohjelmaki. Vähä yli-reippalt kuulostava mut muute virkistäväine Ali-Show käsittele koko kesä- ja heinäkuu aja huumori ja sen tekijöi. Lähetysaik on pitk, tunni verra, nii et o hyvä mahrollisuus kerranki pääst rauhas kuulustelema näyttelijöi ja koomikoi – ja heijä näkemyksistäs siit mikä o huumor, mikä naurutta ja mikä ei.

Siäl ain kysytä lempikoomikoi ja mää miätin kovi, mitä mää sanoissin, jos mult kysyttäis. Ko Ismo Leikola mutinoines o ain ollu lemppari ja Piapposen Tuija kans. Kaikkist väkevin huumorihmine on kumminki Ilari Johansson, kenel on puhuvimmat reiret, mitä olen ikä laval nähny! See on tommonen pitkkonttine syntyjäs jo vissi, mut ossa reisiäs käyttä ihan karehrittaval taval. Jos näette hänt, ni sanoka mult tervessi hänel ja kehuka niit kintui. Mää olin häne ja vallottavan esiintymiskouluttaja Niina Sai kans samal keikal Helsinkis, ko hämäläise mafia miähe oliva kutsunu, mut emmää kehrannu Ilari reisil siin mittän puhet ruveta pitämä.

 

(KUVA)

 

Piän moite – onk Ylen päälliköi linjoil? Yle Puheessaki o nyy viimese uuristukse jälkke ruvettu suasima toistuvi kanavajinglei. Tasasil väliajoil kiaku kummalline elokuvaefektidolbysurroundkuulutus Radio Rock -meininkil: KUUNTELET YLE PUHETTA!!! Hei Yleisration väki: Puhe o asialline asiakanava. Ei siäl kaivata mittä mainosvälihuutoi möriäl elokuvaäänel. Jos kuulija tahto tiätä, mikä kanava o meneilläs, ni see näke sen ratiostas.

Mukava pikkane vähä ajoneuvollinenki uutine. Olin ens Tampereel Annikin korttelis viarailul (luves vaik tost Tossavaise Jounin viisas maalaisrunoraatiaiheine runo ja muutaki selostust Annikin runotapahtumast: ) ja sit syrän-Hämees iha suvilomal.


Tapasin siäl hyvi erikoislaatusen kuvataiteilija Marjaana Koskivuare ja Sirkku Rehala-Anttila. Sit Lepaan savipajan pihas ol pyäriäakkunaine, hurmava Morris Swan, nii sulonen ko pualelitra vaniljajätskipaketti. Kaik, ketkä autoasioist hiukankin käsittävä, ruppeva jo huutama, et ei ol mittä Morris Swani olemas. Mut siäl ol! Kattokas ko koko paketauto ol sisustettu purjepaatti Swani henkes: siäl ol messinkist lista ja jalopuist seinä ja merimaisemataului ja köysikoristei ja see ymmyrkäine akkuna. Niim pal mää tykkä siit ihmislajist, kenel tule kaikki ihmelist miäle – ja sit viäl sen torekski jaksa muutta!

 

Alli Ullukka

(Nimi löyrys yhrest hautkivest. Olis tullu aikasemmi ette, ni olissin jo enne ensmäsenkä kirja julkasemist ottanu Helin tilal taiteilijanimeks. Esikoiskirjailija Alli Ullukka: Pulu uis.)



 


Hei kaik osteopaatit!

Fysioterapeutit!
Kiropraktikot!
Jäsenkorjajat!

Tääl asiakas telineil! Niinko kuvast näette, Walon talon seinän maalamine etene valla hyvi, ko hiuka venutta erkonomissi säännöi. Ko toine (eli Citroën-Janne) kurotta varpaillas ja toine (mää) sutikoitte pää alaspäi, ni hyvi ulettu maalama ilma mittä ikävi rajoi. Kiitos viäl suve ensmäsel maalaustalkkolaisel! Tervetulo muillekki – tehtävät jaeta innon, tairo ja hulluure mukka.


(Sunnunta 16.6. klo 12-14 o muute Walon talol kaikil avome ove! www.laitilanwalo.net)

***
Intto, taitto ja hulluut pääsin myäski seurama, ko eri sattumie jälkke kulkeutusin sanka lappi-teeälläläise metän keskel merikotkan pesäpuu al. Siäl ol yks tuttu ihmine ja tutu ihmisen tuttu, kenel ol annattu tehtäväks renkasta merikotka ja varusta toine niist lähettimil.


Tolppakenkien kans renkastaja läks kiippemä siliä suara mäntty. Pesäpoikase oliva jo suuri, kaks flikka siäl ol. Isomp tuatti alas lähettime laittamist ja mittamist varte. Häne siive ensmäne väli ol 52 sentti (Ja toiset pual metri sitä viäl jatkus).



”Otaks syli?”, kysys toine lintumiähist. Mää! Mää ketä sain viluvärei jo siit, ko Hanna-ystävä pyys siluttama marsuas. Ei miälenkän tullu!

Poikane ot rauhallisest sen, et häne ol valittu mailmalaajust merikotkatutkimust suarittama. Ei juur rimpuillu, ei kiljunu eikä mullitellu. Kattelin nuaren kotkan kaunist ja rauhallist olemust, sen kirkkai ruskioi silmi ja mettä-uskottava nokka. (Kameran kans ol mukan Lappalaise Miikka).



Emo lens sillon tällö ylitte, ei pitäny mittä äänt eikä tehny hyäkkäyksi, mut jäätävi silmäyksi hän meihi loi.

Mul ei pal tehtävi jääny, ko tönöttä kattomas niinko näre ja ojentta nestuuki sit ko lintumiäs ol silpannu taas mäntty ylös ja viäny poikasen takas pesän turvi. Kotka nimittäis läksiäisiks viils siaraime hänelt auk. ”Mut ei see sil mittän paha tarkottanu!”, painot lintumiäs.

Tiäräktee milt merikotka haise? Hiukan kanalt, mut enimmäkses iha järvituareelt kalalt.

***

Nyy mää annan teil viäl vinki ratio-ohjelmast: Yle Puheest tule urheilun lisäks joskus jotta ohjelmaki. Vähä yli-reippalt kuulostava mut muute virkistäväine Ali-Show käsittele koko kesä- ja heinäkuu aja huumori ja sen tekijöi. Lähetysaik on pitk, tunni verra, nii et o hyvä mahrollisuus kerranki pääst rauhas kuulustelema näyttelijöi ja koomikoi – ja heijä näkemyksistäs siit mikä o huumor, mikä naurutta ja mikä ei. http://yle.fi/puhe/ohjelmat/ali_show/

(Piän väli-moite, etteivät ylpisty Ylel – onk päälliköi linjoil? Yle Puheessaki o viimese uuristukse jälkke ruvettu suasima toistuvi kanava-jinglei. Tasasil väliajoil kiaku kummalline elokuvaefektidolbysurroundkuulutus Radio Rock -meininkil: KUUNTELET YLE PUHETTA!!! Hei Yleisration väki: Puhe o asialline asiakanava. Ei siäl kaivata mittä mainosvälihuutoi möriäl hollywoodiäänel. Jos kuulija tahto tiätä, mikä kanava o meneilläs, ni see näke sen ratiostas.)

Alin shows ain kysytä lempikoomikoi ja mää miätin kovi, mitä mää sanoissin, jos mult kysyttäis. Ko Ismo Leikola mutinoines o ain ollu lemppari ja Piapposen Tuija kans. Kaikkist väkevin huumorihmine on kumminki Ilari Johansson, kenel on puhuvimmat reiret, mitä olen ikä laval nähny! See on tommonen pitkkonttine syntyjäs jo vissi, mut ossa reisiäs käyttä stand-upis ihan karehrittaval taval. Jos näette hänt, ni sanoka mult tervessi ja kehuka niit kintui. Mää olin häne ja vallottavan esiintymiskouluttaja Niina Sainiuksen kans samal keikal Helsinkis, ko hämäläise mafia miähe oliva kutsunu, mut emmää kehrannu Ilari reisil siin mittän puhet ruveta pitämä.

 

 (Oli siäl samas Häme-tapahtumas Raimo Sailaski puhumas, mut hän ol "Asiattomilta pääsy kielletty" -alueel. Meijän porukka käskettiin pysytel reunan täl pual.)

****

Mukava pikkane vähä ajoneuvollinenki uutine. Olin ens Tampereel Annikin korttelis viarailul (luves vaik tost Tossavaise Jounin viisas maalaisrunoraatiaiheine runo ja muutaki selostust Annikin runotapahtumast: http://jounitossavainen.blogspot.fi/) ja sit syrän-Hämees iha suvilomal.

Tapasin siäl hyvi erikoislaatusen kuvataiteilija Marjaana Koskivuare (www.marjaanakoskivuori.fi) ja sirkuse-virkuse Sirkku Rahunen-Ahtilan, ketä tunnust laulavas 7 tuntti alilakkamat nurmikko ajaessas (www.kuvataiteilijasirkku.com). Sit Lepaan savipajan pihas ol pyäriäakkunainen paku, hurmava Morris Swan, nii sulonen ko pualelitra vaniljajätskipaketti. Kaik, ketkä autoasioist hiukankin käsittävä, ruppeva jo huutama, et ei ol mittä Morris Swani olemas. Mut siäl ol! Kattokas ko koko paketauto ol sisustettu purjepaatti Swani henkes: siäl ol messinkist lista ja jalopuist seinä ja merimaisemataului ja köysikoristei ja see ymmyrkäine akkuna. Niim pal mää tykkä siit ihmislajist, kenel tule kaikki ihmelist miäle – ja sit viäl sen torekski jaksa muutta!


(Mun ja Swanin kaverikuvan ot kiva Serkku-Anu.)

 

T: Alli Ullukka

(Nimi löyrys yhrest hautkivest. Olis tullu aikasemmi ette, ni olissin jo enne ensmäsenkä kirja julkasemist ottanu Helin tilal taiteilijanimeks. Esikoiskirjailija Alli Ullukka: Pulu uis.)



 


Sil aikka, ko Ajopäiväkirja ja koko Hulimaan sivusto o hakkeroittu ja pystytetty uurestas, o ainaki tän meijän kantil tullu suvi. Vuareaikojen tulemine ja lähtemine o mun kokemukse mukka niit harvoi asioi, mist voi sanno, et ”Asioilla on tapana järjestyä”. Luanto o nii rakas mul senkin tähre, et mun ei tartte sitä säätä. Jälleski meijä vanhan talon perennat nous maast ja kottaraisenpoja vartova lennojohrolt lähtölupa, vaik en ol yhtä ehtiny heit auttama, en munimises enkä lehtvihriän yhteyttämises.

 

Miikka kuvas täst iha akkuna alt poimitui keväthianoi: akileijan lehti, helmililjoi, narsissei, raparperinkukkase ja häirintynen tulppaaninki.

Kukkaste ja kottaraiste lisäks ilon o ollu lintujen tomukylpytaipumus. Kui hee nauttiva ko pyärivä koko 30 kramman painollas ihanas, puhristavas kuivamullas. Jos saiski seuravas elämäs olla varpusen kylpykuappa syrenie al! Eik muistut aika lail munkkipannu tämä maa (peippo on puine):

Naapurin juur kylvetys ohrapellos käve frouvafasaaniki hurmoksellisest kiärittelemäs pölys. Sen jäljilt viljelykses o nyy pesufatin kokkone tappioala.

****

Lounaissuamemurttene Aapine o jonos painokoneissi ja koitan olla kovin pal ajattelemat sitä, ettei vaan tulis miäle joku asi, mikä olis pakko korjata, ko korjaukset ei enä kumminka kerkke. O moninaissi syit, mink tähre mää Aapisen tahtosin tähä maahan tehrä, mut yks syy o see, et olen itte kasvanu niitten kans ja tahtosin eres jotenki samoi elämyksi välittä. Sekä isän et äitin vanhemmitte vintil luvin mukulanas hiiskumat ja mailmamenost mittän tiätämät vanhoi aapissi ja lukukirjoi. Olen huamannu, et mun moraalikäsitys ja elämänäkemys pohja mones kohta niihi. ”Ystävällisyys palkitaan.” ”Lapsi, kasva kansallesi iloksi ja kunniaksi.” ”Älä ylpisty.” ”Ethän oikkuile.”

Emmää niit ain nourata, mut sillon ko joku asia mene vääri, mul tule miäle, et jos olissin tehny niinko Lasten lukukirja vuarelt 1951 opetti, en olis täsäkä nyy törttöilemäs. Aapisäänikirjan tekemisreisul see tul taas ette: oikkuilust tul hankaluuksi. Mul o nimittäis simmone älli, et jos voin välttä, en men niil samast puust tehtyihin ketjumega-asemil. Koitan katto jonkun omaperäsemmä. Mu uures runoautos (mink nimi o siis Vappu Tuomas Tulkku, jollen ol maininnu) rupes olema tiän pääl pensa vähis. Ajelin Forssan pensakeskittymä ohitte ylppiäst ja ajattelin, et ton en nyy ainaka men. Proplemi ol vaa see, et niit piäni söpöi vaihtoehtoi ei sit ollukka.

Voik tee kuvitel, et mää onnistusi valittema ruuhka-Suamest reiti, mink varrel o 80 kilometri väli ilma ainuttaka tankkausmahrollisuut. Runoauton pillit huus ja valot vilkkus: fuel too low! Juujuujuu, älä jänkkä siin! Pirin ittelleni talourellise ajon koulutust, huruttelin nii hittaste, et puimuritki ohittel ja tälläsin itteni tukkirekan taa, et see imis munt ettippäi. Alamäet vapaal (nii meijä sukulaismiähetki o ain tehny). Jessus ko hävetti jälles: ko nykyautoilijan ei tartte mittä muut osata ko tankata, ni tämä sanamuija (yhres kirjakaupa mainokses ol nii) ei siitäkä selvi. Vihroviime! Mailman kaunein simpukkamerkki taivarannas! Tankkasin hiuka yli 50 litra. Hualtokirjas sanotti, et tankin tilavuus o noin 50 l. Opetus: älä väheksy eres ketjuasemi.

 ****

Huamattavast vähemä arkipäiväne sattumus käve yhten yän, ko tulttin Turu reisult. Valokeilas näkys, et tiä vartte ol tuupertunu joku. Piti pyssät. Menttin kattoma. Ilves! Nätti littana ilves! Ehjä mut elotoine. Tiä oli pimi ja hiljane. (Myähemmin luvetti lehrest, et see ol törmänny aikasemmi auton kans ja lähteny siit omil teilles toikkaroittema).

Kuski, rohkia miäs, ot ilvekse syli. See ol viäl lämmyne. Hän nost sen runoauton taa (mun esiintymispöyrän pääl. Onk jonku muunki pöyräl ollu ilveksen kualavana?!) Polis ei puhelimes osannu varmaks sanno, mitä tiält löyretyl  rauhotetul eläinvainaal kuulu tehrä, mut naapurin metsästäjämiähet tiäs. Nee lähetetä linja-auton kans Oulu, Eviral. Sin meijä ilves sit aamuste paffilaatikos läks. Mun pualest sen kaunis sialu sais kyl jäärä tähän pihapiiri.

 

Otin kuva, vaik suur sääli käve. Voi hänt ja hänelaissias. 


 ***


Täsä eres o jännittävi päivi, ko olen menos yhte lähikoulu kertoma mukulil Aapisest. Olen esiintyny elämässän lapsil yhren kerra, ykstoist vuat sit... Lähettäkä mul voima ja viissaut!

 

Heli





 

Sil aikka, ko Ajopäiväkirja ja koko Hulimaan sivusto o hakkeroittu ja pystytetty uurestas, o ainaki tän meijän kantil tullu suvi. Vuareaikojen tulemine ja lähtemine o mun kokemukse mukka niit harvoi asioi, mist voi sanno, et ”Asioilla on tapana järjestyä”. Luanto o nii rakas mul senkin tähre, et mun ei tartte sitä säätä. Jälleski meijä vanhan talon perennat nous maast ja kottaraisenpoja vartova lennojohrolt lähtölupa, vaik en ol yhtä ehtiny heit auttama.

 

Lounaissuamemurttene Aapine o nyy jonos painokoneissi ja koitan olla kovin pal ajattelemat sitä, ettei vaan tulis miäle joku asi, mikä olis pakko korjata, ko korjaukset ei enä kumminka kerkke. O moninaissi syit, mink tähre mää Aapisen tahtosin tähä maahan tehrä, mut yks syy o see, et olen itte kasvanu niitten kans. Sekä isän et äitin vanhemmitte vintil luvin mukulanas hiiskumat ja mailmamenost mittän tiätämät vanhoi aapissi ja lukukirjoi. Olen huamannu, et mun moraalikäsitys ja elämänäkemys pohja mones kohta niihi. ”Ystävällisyys palkitaan.” ”Lapsi, kasva kansallesi iloksi ja kunniaksi.” ”Älä ylpisty.” ”Ethän oikkuile.”

Emmää niit ain nourata, mut sillon ko joku asia mene vääri, mul tule miäle, et jos olissin tehny niinko Lasten lukukirja vuarelt 1951 opetti, en olis täsäkä nyy törttöilemäs. Aapisäänikirjan tekemisreisul see tul taas ette: oikkuilust tul hankaluuksi. Mul o nimittäis simmone älli, et jos voin välttä, en men niil samast puust tehtyihin ketjumega-asemil. Koitan katto jonkun omaperäsemmä. Mu uures runoautos (mink nimi o siis Vappu Tuomas Tulkku, jollen ol maininnu) rupes olema tiän pääl pensa vähis. Ajelin Forssan pensakeskittymä ohitte ylppiäst ja ajattelin, et ton en nyy ainaka men. Proplemi ol vaa see, et niit piäni söpöi vaihtoehtoi ei sit ollukka. Voik tee kuvitel, et mää onnistusi valittema ruuhka-Suamest reiti, mink varrel o 80 kilometri väli ilma ainuttaka tankkausmahrollisuut. Runoauton pillit huus ja valot vilkkus: fuel too low! Juujuujuu, älä jänkkä siin! Pirin ittelleni talourellise ajon koulutust, huruttelin nii hittaste, et puimuritki ohittel ja tälläsin itteni tukkirekan taa, et see imis munt ettippäi. Alamäet vapaal (nii meijä sukulaismiähetki o ain tehny). Jessus ko hävetti jälles: ko nykyautoilijan ei tartte mittä muut osata ko tankata, ni tämä sanamuija (yhres kirjakaupa mainokses ol nii) ei siitäkä selvi. Vihroviime! Mailman kaunein simpukkamerkki taivarannas! Tankkasin hiuka yli 50 litra. Hualtokirjas sanotti, et tankin tilavuus o noin 50 l. Opetus: älä väheksy eres ketjuasemi.

 

Huamattavast vähemä arkipäiväne sattumus käve yhten yän, ko tulttin Turu reisult. Keskel Eurantiät ol tuupertunu joku. Piti pyssät. Menttin kattoma. Ilves! Nätti littana ilves! Elotoine. Tiä oli pimi ja hiljane. Kuski, rohkia miäs, ot ilvekse syli. See ol viäl lämmyne. Hän nost sen runoauton taa (mun esiintymispöyrän pääl. Onk jonku muunki pöyräl o ollu ilveksen kualavana?!) Polis ei puhelimes osannu varmaks sanno, mitä rauhotetul eläinvainaal kuulu tehrä, mut naapurin metsästäjämiähet tiäs. Nee lähetetä linja-auton kans Oulu, Eviral. Sin meijä ilves sit paffilaatikos läks. Mun pualest hänen kaunis sialus sais kyl jäärä tähän pihapiiri.

 

 

Sil aikka, ko Ajopäiväkirja ja koko Hulimaan sivusto o hakkeroittu ja pystytetty uurestas, o ainaki tän meijän kantil tullu suvi. Vuareaikojen tulemine ja lähtemine o mun kokemukse mukka niit harvoi asioi, mist voi sanno, et ”Asioilla on tapana järjestyä”. Luanto o nii rakas mul senkin tähre, et mun ei tartte sitä säätä. Jälleski meijä vanhan talon perennat nous maast ja kottaraisenpoja vartova lennojohrolt lähtölupa, vaik en ol yhtä ehtiny heit auttama.

 

Lounaissuamemurttene Aapine o nyy jonos painokoneissi ja koitan olla kovin pal ajattelemat sitä, ettei vaan tulis miäle joku asi, mikä olis pakko korjata, ko korjaukset ei enä kumminka kerkke. O moninaissi syit, mink tähre mää Aapisen tahtosin tähä maahan tehrä, mut yks syy o see, et olen itte kasvanu niitten kans. Sekä isän et äitin vanhemmitte vintil luvin mukulanas hiiskumat ja mailmamenost mittän tiätämät vanhoi aapissi ja lukukirjoi. Olen huamannu, et mun moraalikäsitys ja elämänäkemys pohja mones kohta niihi. ”Ystävällisyys palkitaan.” ”Lapsi, kasva kansallesi iloksi ja kunniaksi.” ”Älä ylpisty.” ”Ethän oikkuile.”

Emmää niit ain nourata, mut sillon ko joku asia mene vääri, mul tule miäle, et jos olissin tehny niinko Lasten lukukirja vuarelt 1951 opetti, en olis täsäkä nyy törttöilemäs. Aapisäänikirjan tekemisreisul see tul taas ette: oikkuilust tul hankaluuksi. Mul o nimittäis simmone älli, et jos voin välttä, en men niil samast puust tehtyihin ketjumega-asemil. Koitan katto jonkun omaperäsemmä. Mu uures runoautos (mink nimi o siis Vappu Tuomas Tulkku, jollen ol maininnu) rupes olema tiän pääl pensa vähis. Ajelin Forssan pensakeskittymä ohitte ylppiäst ja ajattelin, et ton en nyy ainaka men. Proplemi ol vaa see, et niit piäni söpöi vaihtoehtoi ei sit ollukka. Voik tee kuvitel, et mää onnistusi valittema ruuhka-Suamest reiti, mink varrel o 80 kilometri väli ilma ainuttaka tankkausmahrollisuut. Runoauton pillit huus ja valot vilkkus: fuel too low! Juujuujuu, älä jänkkä siin! Pirin ittelleni talourellise ajon koulutust, huruttelin nii hittaste, et puimuritki ohittel ja tälläsin itteni tukkirekan taa, et see imis munt ettippäi. Alamäet vapaal (nii meijä sukulaismiähetki o ain tehny). Jessus ko hävetti jälles: ko nykyautoilijan ei tartte mittä muut osata ko tankata, ni tämä sanamuija (yhres kirjakaupa mainokses ol nii) ei siitäkä selvi. Vihroviime! Mailman kaunein simpukkamerkki taivarannas! Tankkasin hiuka yli 50 litra. Hualtokirjas sanotti, et tankin tilavuus o noin 50 l. Opetus: älä väheksy eres ketjuasemi.

 

Huamattavast vähemä arkipäiväne sattumus käve yhten yän, ko tulttin Turu reisult. Keskel Eurantiät ol tuupertunu joku. Piti pyssät. Menttin kattoma. Ilves! Nätti littana ilves! Elotoine. Tiä oli pimi ja hiljane. Kuski, rohkia miäs, ot ilvekse syli. See ol viäl lämmyne. Hän nost sen runoauton taa (mun esiintymispöyrän pääl. Onk jonku muunki pöyräl o ollu ilveksen kualavana?!) Polis ei puhelimes osannu varmaks sanno, mitä rauhotetul eläinvainaal kuulu tehrä, mut naapurin metsästäjämiähet tiäs. Nee lähetetä linja-auton kans Oulu, Eviral. Sin meijä ilves sit paffilaatikos läks. Mun pualest hänen kaunis sialus sais kyl jäärä tähän pihapiiri.

 


Mul tul simmonen tilanne ette, et on pakko vaihta auto. O mul simmone ennenkin tullu.

Upouut auto en markkinallis-ekologis-järkevist syist ost (vaik ei auto ostamises ol ikä mittä luannosuajelullist, ei mittä, turha selittä), nii et sen tähre selasin piänte ja punaste ja hiuka ajettuje autoje lista niin kaua, et oikkialaine löytys. Ko maal asu ja leipäs & leipäpussinsulkijat hake koko laajast maast, ei ilman toimivaist ajopeli pysty olema. Ens käven yht ihanaist kattomas pääkaupunkseurul, mut ei siit mittän tullu. Myyjä ei ollu myyntipääl enkä mää osto-.

Raissios sit onnistus. Auto ol kuppikaku näköne, ilone ja reipas niinko aerobicohjaaja ja sen mää tahtosin. Hoksavaine myyjä ymmärs munt hyvi ja suastus aika pia sen mul myymä.

Auto ei ollu siis tämä eikä tämmöne, mut färi ja terhakkuus ol jotta sama sortti!


En voinu otta sitä heti mukka ja mul siunantus siin ostohetkel tilaisuus ruveta ällämä jotta yllätyst sit ko tulen auto hakema. Raumal autohuallon pojat o munt nimittäis lelliny täysin pilal. Olen tottunu sihe et mun autostani löyty yllärei ko see mul luavuteta. Jollei viinipänikkä ni vahapesusetti ainaki. Kunnei Raissios sit?

Kiirastorstain menin muin miähin autokaupan pihal ja orotin, et kosk joku miäskuaro taik vastava hyäkkä nurkan takka mul laulama. Ei mittä.

Sit käsketti käymä takapihal. Ja siäl see ol:

munt orotti helikopter nousuvalmiin ja käsketti hypät kyytti!

(siit mul ei ol kuva, ko olin vähä aikka tajutoine, mut täsä näky mun saappan kärkki ja mittar ja TURKU ilmast!)

Simmone juur ja juur neljän piäne ihmisen kone see ol, pokserimoottor ja 9- taik 6-litranen kone (metel ol aika kova enkä kuullu kaikki enkä pualiakan käsittäny).

Keskittysin olema pyärtymät ja nappailin kuvi kännyl. Näin Turu linna sisäpihallekki! Ja torin kaik pikkuset katokset. Ja sen kui jämpti ja järkevä muato on Turun keskkaupunkil, ilmankos siäl o nii helppo kulkke.

Ko päästi Turun tuamiokirkon pääl, ihailin sen kaunist muatto ja kuski sanos, et hän kallista hiuka, et saan paremmi kuvatuks. See ol ensmänen kert, ko mun tek hiuka miäl kilju. Kylki alaspäi siin pit rötköttä eikä munt erottanu kualemast ko kopterin pleksiklasi! Kuvan sain kumminki! (Sitä paitsi jos kualla täyty, ni olis toi yks hianoimmist lähtötavoist. Mätkättä littanaks tuamiokirkon pihal.)

Kattoka! Olektee tiänny, et Turun Tuamiokirkko on ko kauniste maalatun päässiäismunan koristus!
Iha Fabergé koko pyhä paik!

En tiär uskoissink viäläkä, et olink see mää ko siäl leijus, mut omaottamas kuvas näköjäs iha itte olen ja kappala Varsinais-Suame alapual.

Emmää mittä mainost, mut en voi kyl nyy palvelu moitti. Kiitos Visan-pojil!

***

Tiistain menen ostama talouspaperi lähikaupast. Saa nährä, mitä Hinnerjoen K-kauppias keksi!

 

Heli