Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 

NIZZAAN!!!!!!!!!!!

Tämmöttös ol otsikoittu yks tammikuine aamu Otavan kirjatapahtumaosastolt tullu sähköpost. O ain epäilyttävä, jos aikusten tekstis o enemän ko yks huutomerkki peräjälkke, mut täsä tapaukses Nizza-sana vähän kompensois sitä.

Rivieran Suomi-seuralt ol tullu yksinkertanen tiarustelu, et mitä jos mää kipasisin heil runoi lukemas. Ko kysymykses ei ollu Maskun Rivieran uimakuapat, vaa suur, pelottava Välimeren-Ranska, mää väliti ensmätteks Odel viästi. Lähtisiks föli, ei mul tul yksinäni tommosest reisust mittä? Kissansilmäräpäyst nopiammin tul vastaus, ja siinäki ol huutomerkki.

 


Tämmösen miäkuvituskuvan piirsin reisust enne lähtö.

 

***

Koko homma meinas tyssät Helsinki-Vanttal. (Oltais mee varma Oden kans siälläki saattu ilosest 4 päivä kuluma, mut luulen et see ei olis vastannu Riviera-seuran käsityst kirjailijaviarailust.) Kosk mee olla verensokeril käyvi sisaruksi, täyty jatkuvast pittä huale et ruakka on käsil. Kaikes mailmarauhas istutti syämäs ja lähretti ravintolast juur sopivaisest pual tuntti enne nousuaikka lompsima. ”Matkustajat Laaksonen ja Odelma. Välittömästi lähtöportille 12. Portti sulkeutuu kahden minuutin kuluttua.” Jos joku o nähny kaks nolon-roosan-färist viiva suhahtamas lähtevie lentoje suuntta, ni nee oltti mee.

 

***
 

Voi olla et kaik muut ihmiset o munsse verrattun niin tottunui matkailijoi, et etelän ilman-ala ei enä juur tee vaikutust. Mut mää, ketä en ol koska ollu nii eteläs ko Nizzan lentokentäl, menin iha sulavoiks. See ilm ol makia ko kukkakaupantäti, vihtavesi ja viis avattu appelsiini. Olissin saanu ajan kuluma henkittämäl sitä vaa. Suames joskus elokuus satte jälkke klo 18.30 voi hetke olla jotta sen kaltast.
 

Koska aikasemmi en ollu nähny myäskä palmui. Arno Kasvin kasvihuanei ei täsä lasketa. Huajuva palmukuja alko heti lentokentält. Kyl nee o muhkioi - mut jotenki...lapsellissi. Erityisest nee, misä ol jouluvalot viäl killumas, ol ihan ko alakoululaisten piirustuksest. Kyl koivu sentä o aikusten puu, ja petäjä!  


Muis kukkaistutuksis ranskalaise o nii vahvoil, et saava palmuje hassut tupsukat antteks. Nii hyväntuulissi yhristelmi ei heti tul miäle: samas puiston kukkamaas kaikefärissi orvokei, rinkeplummassi, tulppanei, leijonankiroi ja pari pikkust appelsiinipuut (Täys herelmi! Kosk nämä puu huilava, jos maaliskuussaki on täys sato? Greippipuussaki killus nii suur herelmä kasvatettavaks, et Ode jäi juttelema sen kans myätätuntosest äiti-myytist).

Reisu aikan meil ol sekä maltillist aurinkko, seittemätoist astet, et kauhia kaatosatamist, mitä vasta mee taisteltti kertakäyttösaretakeil - ja iha saatti liikenne pyssämä, nii harvinaissi nee tääl o!

 

 



Odelman ottamas kuvas palmulatvoje lisäks taustal suha ranskalaisliikenttel tyypilline somast peltivaurioine Rellu. Saispas nii autot ko ihmisetki joka pual olla vaa, kolhuines ja kuhmuines, knaarmuines ja kraatereines.

***

Nii oli mul esiintyminenki! Naapurkaupunk Antibesin seurojen talo on ulko-rivieralaisel yhristystoiminnal ajatelttu kokkontumispaik ja kuutisenkymment sin ol kokkontunukki. Joku ol tullu eturivi vaik takanaki ol tila! Ulkomail asumine vaarantta lajityypillisen toiminna.

Ulkomail keikkailus o iha sama paniikkikerroin ko muullostenki. O niinko mul puettais lyijyliivit ja käsipainot pääl pari tuntti enne esityst. Safiirin-siniseks maalatun seinä ette, pikkusel laval mää nousin ja niiasin ja sanosin, et olen tottunu et mul taputeta. Nii sitä saa taputuksi, ko kehta vaa reippaste kerjät!

Kertosin mist mun kirjottamine alko ja mihe see vei ja misä olla nyy. Luvin runoi ja kertosin jutui niitten taustalt. Yhtäkki tajusin, et Aapisen Ö-runo o saanu inspiraatios iha siit viäresest maast, Monacost! Nee pöllöt nimittäis keksisin, ko kattosin kaverin telkkarist prinssi Albertin ja Charlenen häit ja surkuttelin sitä et kui näyttä niinko sitä naisparkka olis väkisi vihil raahattu.

Odelma ol rakentanu kirjamyyntipöyrän ja lait sin kiahtoviks viuhkoiks Aapissi ja Peipoi lukijoi houkuttama. Otava ol etukätte lähettäny paketillisen kirjoi sin. Jäi meil niit kottinki traijattavaks. Piän pino jätetti Antibesin Suami-kaupal hyllymyyntti - siäl o Aapiste lisäks mm. sinist lenkki ja koivuklapei!

Yleisö ol pää-kallellas-kuuntelevaist ja puhelevaist. Erityisteeman meijän keskusteluis ol suamen kiäle nykytila. Puhutti uusist sanoistaki, esimerkiks onnistuneest selfie-sanan käännöksest. Kameral napatun omakuvan suamalaine versio o meitsie! Ol kiinnostava muute, ko yks herrasmiäs sanos, et ko seura vaa netin kaut suamen kiäle muuttumist ulkkopäi, ilma et o itte siin mukan, ni jokane muutos riipase oikke erityise syvält. Mää luvin muistiinpanoistan puhekiäles yleistynei muatoi: mun täytyy hyppää tässä pois, se ei voinut huomaa mua, me ei voida tuppaa sinne - ja yleisö iha voihkis. Yks yleisökysymyksist kyl koski sitäki, et kunnemmää ol naimisis.

***

Ei see kotomaaha lentämine menny niin ko matkalippuihi ol kirjotettu. Täl kertta oltti ajois ja käpytikkan kentäl lähtöselvityst tekemäs - kello viis aamul! 

Mukava piirre nii ihmisis et katukuvassaki ol see, et älykännyi ei juur näkyny. Ihmiset ol siin, misä oliva eikä virtuaalis. Huano pual näitte mopiiliverkkoje vähyyres ol see et hyvi huanoste tul sin alas Nizzan laakso viästei läpitte taik läksikä. Oli jääny seeki elilisiltane Lufthansa viästi saamat, et Dear customer, we apologize that your flight LH1089 is cancelled. Kova satamine ol ollu liikka: lentokentän kaivot ei vetäny ja nyy ei kukkan päässy Nizza eikä siält pois paitsi uimal. Kentäl kiamurtel vaa yks pitk ja hyväntuuline lipuvaihtojono: kaikil ol käyny mahrottoma hyvä tuuri, ko ol joutunu jäämä viäl yhreks päiväks Rivieral.

 

Ei see munt ja Odelmaka siapannu. Peruuntune lennon tilal saatti liput nii et aamuyäst vast päästäis avama koto-ovi, mut kokonainen kaupunk siin ol viäl viäres, ei seekä ollu päässy mihenkkäs lähtemä. Lisäks paluulentolipuis ol semmone fipaus käyny, et ainoastas business-luakas ol tila. Harmi!

Kovaste enemänki sattus, muutama mahalasku ja tährelennoiki. Olen hiuka hunteerannu, et tarttiskos kumminki näist reisuist ihan kirja koota. Kaik ei tän netti kumminka ol tullu kirjotetuks - ei nee mahru!

 

Heli
ketä tykkä kumminki yli kaike kuivuvast pyykist!

 

 

Kuvan Nizzan yläpyykeistä nappasi Runonkirjoittaja Laaksone.

 

 


Nii rivakka ko lentävä kone onki, sen käyttämine o nii maapallol ko omal sialullekki kuluttava.

Rivieran reisu tehres tul jälles miäle, et enk mää sais erityisoikeure lopetta lentokoneel matkustamist? (Mahtaisink mää voira iha itte tämän päättä?)

Sen lisäks, et niskas o raskas hiilijalajälkireppu, lentämine on kaikkias puistattava puuha. En tiär onk amalkaamipaikat syyn vai mikä, mut joka kert, joka kert nee helvatan turvaporti soiva ko mää lähestynkä. Siin sitä sit riisuta pinni ja kenkkä ja taputella kahrelt pualelt ja kyljistäki. Inhottava, ko viaras tule ja kopeloitte munt yltympäris sil naamailmeel, et toi pikkumuijaki tosa on terrorist, ei niist ikinä päält uskois. Kerra olin kyl ollu niin kaua yksinäni reisus, et tuntus melkken kivalt ko matala tullinainen tul paijailema.

Nii ja see kentil vartoilun tylsiämiälistävä vaikutus! Ja varmuure-vuaks-kaht-tuntti-enne-paikal-töröttämine! Ja see, et mipiminkänäköst tekemist-kattomist-ihmettelemist ei ol kentäl viititty järjestä (munst yksie ja samoje luksustavaroitte shoppailu loisteputkie valos ei ol tekemist). Misä on kirjanvaihtopiste? Misä puufärei ja lehtiöi? Misä suur kaunis taulu, misä kerrottais eläväiseste millosenki maan historiast? Misä kauniit soittajapojat viihryttämäs?

***

Toiselaine maapallontuhohuali mul on tullu siit, et tavalisist, viattomist maitopurkeist o vähitellen tulos yhä enemä nii jätevuari ko öljynkulutustaki kiihryttävä tavara. Muavkorkkei pualusteta sil, et kuluttaja miälest nee on käytännöllissi: jos vaik pakka avatun maitopurki mökkikamppeissi, ni see ei läiky. Tämän tähre täyty valmista ja sit muutama hetke jälkke hävittä joka vuas satoi miljoni korkei - ja täst lähtie ain enemä.

 

Piti oikken kuva piirttä, ko nii suimi! 


Hei Valio ja muut turhanpäiväste muavkorkkien pualustajat: tehtäiskö sopimus? Avata maitopurkit siivekkeist nätiste niinko ennenki - ja mää lopetan lentämise?

 

Heli

 

 

 


(Kuva: Miikka Lappalainen)


Monenkaltast kiva ja korkkia kuulumist täsä Sanatoimisto Hulimaan kymmenvuatisjuhlan on kerrottavan, Rivieran runokeikkakutsui myäte. Kaikkist riamulisin yllätysviaras o silti ollu 14 mustrastast! Erikoistalvi ja puijauskevät ol heijät hämänny etuajas tän - mut vastas ei ollukka koivusilmui ja makkioi multamatoi, ko hankenkimallust! Mee ollan piretty heit henkis italialaisil omenil. Olis meil talviomeni ittelläki, ko olis ymmärtäny syksyl kääri silkkipaperi sisäl ja viär kellari. Ei olis tarvinnu rahtlaivoje italiast saak tulla linnuil vitaminei tuama.

Mul on niinko friisiläiskarja pihas, musti kiiltävi villei uteliai hysterissi tarmokkai. Viäl rastat ei huilui soittel, mut kikattava ko lehm takapenkil. Nukkuvat tosa pihakuuses ja ova armollise aamu-unissi. Hyvä poja! Aamuvirkku yhteiskunta o luannovastane - tämä on toristus siit.

***

 No mut Sanatoimiston yks uusist virallisist kuulumisist o see, et mul on uus tyähuane. Mont vuat tein hommi Laitlas Lukutuval vuakrahuanes, siin musiikkiopiston poikkihuilunsoitto-opetustilan seinän toispual. Iha murhetutti, ko joutus siit luapuma, mut pakko ol lähte: hävisin neuvottelut Järki-Itteni kans. Tyämatka meijän kylält Lukutuval o yli 30 kilometri, ja rupes tuntuma hullumaiselt aja ajattelema simmost matka. Ko ajattelemist tämä tyä enimmäkses o: vaik ihmistapaamisiaki o ja toimittajatreffei, ni suurimmaks osaks mää pelkkie omie aivoparkojeni kans tyäskentelen. Ja nee ei oikkiastas vaatis kovinka mont vuakrakuutio toimiakses. Teorias.

Muutaman kuukauren kerkesi olema ilman tyähuanet. Ei tullu mittä. Vaik mul on koto-olois oma kirjotuspöyt ja tiatokone ja tiatokones johto, ni en saanu tyä-Laaksost meil käymä ko iha satunnaisest. Ihailevi silmäyksi lähetän niil, ketkä pysty kotonas töit tekemä ja vastustama pähkinäpussin kuisket komeros ja pesemättömien pyykkie valitust vaatehuanes! Mil helvatan taval tee sen teette?

Sattumoisin tul juttu yhren kylämiähen kans, et tosa Kodiksamin keskustas (mikä o aika monellakin taval eri asi ko esim. Tukholman keskusta) on yks hyvä rivitalo tyhjilläs, asumat. Kokonaist talo en tarvinnu, mut yksiön vuakrasin, takkoines ja kylpyhuaneines tammikuust 2014.


Sanatoimiston tuparijulistet ripustaessas talkkariki riahaantus.


Tämä rakennus o historialtas viliseväs paikas. Maalaistaloki siin o ollu, sit talouskauppa, talouskaupa varastot ja talli. Ja nyy sit Sanatoimisto Hulimaan uus tyätila, ristitty Kynäläks.

Ja mää pääsin mun unelmahommi. Remontoittema! Plarama Bauhausin tyävälinekuvasto! Vetelemä pellavaöljymaalil lällyn-pinkin seinän pääl  Tove Janssonin henkist -kaffepapusävy. Kattoma ko ruskiasilmäne miäs tapiseera. Jos olis pakko päättä, mitä mää elämäni viimesen tunnin tekissin, ni luultavammin kattoissin ko joku taitava tapiseera.

 


Yhte huanesse laitetti kirjarivikuvioinen tapetti, niinko ei jo ilmanki kirjoi vilisis silmis. Sil o jotkut kyläs käyneist ollu suarastas kiukkussi. Et mitä huijaust tommone o! Alkovin pual tul koivumettäkuvioinen tapetti ja sin oksil ripustin pohjosest tuarun linnunpöntö ja yhren täytetyn pyyn (mitä mahta olla täytteen? pinaatti? lakkahillo?) ja puupeipo.

Avome ove järjestin kans, kyläläisil. Siin huales, et mää saan tuliaisiks 25 erilaist posliinikoira taik 26 kilo ruakasuala, mää laitin kutsu alalaitta piänen toive: jos jottan tuamissi tahto keksi, ni klapi o ain hyvä. Ja kylä väkke virtas ovest sisäl puut kainalos. Ensmäsel viaral, naapurin Eskol, ol nii ylevä koivuklapi et hän ihan kahren kären kans sen mul ojens. Pyhä klapi! Sitä en ol malta poltta ikä! 

Tääl o aikka nyy sit vaik miätti kuukausie nimet uusiks. Ja puno uusi juani juhlavuareks.

***

Mailmankirjoje sekasi menemine o järkyttäny muitaki ko mustrastai. Tulppanit on tullu hulluks. Hee seisova polvi myäte lumes ja huuteleva ohikulkijoil tuama filtti. Trappuharjaki heil yritti järkke puhhu. Et ei mittä TERVETULO ko ÄLKKÄN TÄN TUNKEKA. Liia aikast, kukkakullat!

Heli


(Kuva: Miikka Lappalainen)



 

 


Latvian mailt ja kirjottamisretriittifiilinkeist ei oikken kerjenny selviämänkä, ko jo pit aivo asetella sihe malli, et mene tasavallan presirenti itsenäisyyspäivä linnajuhli kaupunkki, misä ei ol linna, mut presirentti sentä ja häne frouvas – ja see itsenäisyys.

Kutsu on kauhia hiano saara, mut millä en olis sin menny… Ko en ol pynttäytyjä- ja tälläytyjäluanne enkä hiukkaka hillitty, o vaikkia tuntte oloas kotosaks ympäristös, misä oroteta elekanssi ja hualitelttu olemust-käytöst-puhei. Mut olis see ollu aika mouhero olla menemättäki, ainaki yhre ja ensmäsen kerra.



Onneks luatto-ompelija Nordmanin Tarja otti mun ompeluohjeistuksi vasta Latviast tekstiviästilläki ja hiano et kampaaja-maskeeraja Ritva Sjöblomil (ei Raija! eikä Nylund! Meil on tääl kirjailija-kuvaaja-tiimi, mist toine muista vääri etunimet ja toine suku-) oli aikka laitta mun tukka ja naama esittäytymiskelposeks. Mun ihana kummi-Anneli ol auttamas kaikes, meikkivoitte valinnassaki! Kynslaka, mitä en ikän käyt, vetelin itte pimiäs autos. Ruskiasilmäne miäs nyy o luannonkaunis, hänel riit uus, kotomainen puku ja riahakas helmeharma kraka.

Mul ol koko syksy aja ollu varattunas perunakuvioinen kankas Vammalast Kankaskauppa Nokian Kauppahuanelt ja ajatus, et siit sais jännä juhlavaatte, ko see o nii peittelemättömä arkine ja sympaattine. Ko sain kutsun olin siis ulkomail ja päätin et juhlita nyy sit meijän perhes paluu juuril -teemal. Sit tul viäl miäle, et kyl see mun tämän syksyn teema eli mukulil kirjottamisse sopi oikke hyvi. Mukuli täyty pittä hyvi, ei niist muute mittän tul! Tervessi kaikil perunaviljelijöil kans.

 

Piäni sohelluksi eli moki tuli tehryks päivä mitta. Ruskiasilmäne leikkas kampaajal sormes auk (mink tähre asiakkal o sakset, jää nauhotuste ulkopualel), maskeerajan tykön putos hyllylline vaalianpunast puuteri puvunhousuil, mää kaasin pual litra limu ja ranskalaissi peruni auton lattial ja hukkasin puhelimen koko ehtooks. Kanerva astus hiuka mun laahuksen pääl, mut oma ol syyni, pitik otta niimpal kankast mukka (erikses varotetti, et ei sit laahust ainaka ja juur sen tähre see pit laitta). Ja juur ennen kättelemist… Ei luulis et nimitiatokortin ojentamine Ylel o monimutkast, mut jessus on see.

 

Itte astelu ja käreojentamine meni vissi hyvi, en ol nähny enkä muist mittä. Kyl sitä harjotelttinki. Viimetteks viäl pual tuntti enne sisäntulo ohjelmatoimisto Koetinkive Ekku oli varapressa ja mee testipokkuroitti hänel. Ruskiasilmäne sanos, et Sauli kysys Jennilt siin ko oltti ohi suhahtamas: Olik toi Laaksose Heli. En meinannu tuntte.

Kuka munt nyy näin puunattunas tuntteka (nimim. lentäjänlakki ja villasuka) !

 

Julkkiksiaki vilkkus (Eila Roinet, Kirsi Kunnast, Lasse Mårtenssoni, kiakkoilijoi ja uimarei), mut kivoint ol ko mee Porin Marilynin Elina Wallinin kans suhailtti ympärs talo ja talon kerroksi. Meijä vaatetukset ol nii eri mailmast, et ei mittä määrä. ”Heli o juureva ja mää ole Porist”, muatoili Elina meijä asufilosofiat, hänel satakuntalaishenkine sähäkkä dianavaate.  Liukuporttaissaki laahuksen kans selvisin. Ruskiasilmäne miäs nost tarvittaes helman turva ja otti välil kuviaki – Lappalaisen Miikkan kuvi siis täsä kaik nämä.

Juhlakonsertti ol hiano, runolausumist ja laului ja soitto, ei mittä ypi-yllättävä, mut taitava ja ylevä. Kaik ruat piti syär seisomal eikä niihi oikke voinu muutenka keskitty, ko pit jännittä ettei ainaka sitä silakkaleippä päälles purota. Tikkuaskinkokkosiks cocktail-paloiks leikatui voileipäkakkupaloi otin 4! Ol see hyvä et etukätten käytti syämäs, ei liia suuri annoksi ainaka ollu törsätty.

Erityisen lämmin  miäl jäi Tamperetalon henkilökunnast. Hee ol niin kivoi ja luannikkai ja ystävällissi. Kyl järjestys laastar (!), kyl vesimuki, kyl jaksetti orotta ko kaivelin narikkaklappu. Taksikuski ol vankka paikalline, ketä arvas, misä meijä oma auto on parkis, ko ei itte muistettu osotet.

 

Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon sain tänä vuan ojentta samois juhlallisis olosuhteis. Voittaja Lealiisa Kivikari ol kans saanu kutsun ja nii mee järjestetti palkintoryynien ja kunniakirjan ojentamine keskel Tamperetalon aula. Lealiisan vyähö ol kirjailttu Aleksis Kiven runo oraval ja ol meil jotenki hemppiä sammalvuotehella-tunnelma siin, ko toissiamme kehutti. Talo kalliosaarella o hyvä runokirja. Tilatka Lealiisalt taik lukeka kirjastos. Palkinnojakko sattus seurama mm. Wirvotusjuamatehtailija Rami Aarikka ja Kanervan vilkas Ilkka, ketä o luannolahjakkus sattuma paikal ain ko jotta erikoist on tapahtumas. Viimeks kirjamessuil Pori-Rauma-ystävyyskaupunkjulistuksen keskel.

 

 ***

Polisin kuvan otin itte. Hän siäl tuules ja tuiskus Tampere-talon eres seisos ja pit huale, et meijä ei tarvinnu peljätä. Kiitos sul oikkia polis ja sun ammattiveljet ko turvasitte meit. Sisäpual juhlahuusholli ei kantautunu minkänkaltast tiatto siit, et ulkon o jotta mellakoimissi, ei ainaka meil kenel ei ollu älypuhelimi. Ehtoste vast kotti ajaes – ei jatkot ol meit vanhoi ja vakavi varte – kuulusteltti ratiost, et polisei ol loukkantunun ja akkuni ol hajotettu jo Tamperetalo aitoi päi ol rynnäköitty.

 


Kysymys pihal pullikoittevil kiakkoviarail: Meit istus konsertsalis 85-vuatias kontiomäkeläine kyläpuuhaja, ruskiasilmäne miäs, kenen kello soitta töihi arken 4:30, hänen tyänantajas, ketä maksa palkan 200 muul, mää runonkirjottaja, ketä koitta pittä suamen kiälen pualt ja maksa verot mitä pyyretä, lammastarhuri ja kouluterveyrehoitaja. Mitä asia teil ol meil ja olisik sen voinu kertto klasei rikkomat?


***

Vaik ei itsenäisyysehtoo iha vaivaton ollukka, ni vilkas, ilone, lämmin ja jollan taval selittämätönki. Oliksee sit see tunne, et tunte kuuluvas yhte kansakunnan kans?

 

Heli

 

 

 

Tiärätte varma sen pääsisäse olotilan, ko o oikken pal puuhannu, hääränny ja säätäny. Mittä selkeyt ja kirkkaut ei siäl tavata. Itte otin yks aamu pellon takka tommosen utukuva. Sumu o luannonilmiön hiano (paitsi moottortiäl ja merel), mut aivoilmiön see ei nii välttämätön olis.

Nyy syksyl o ollu lähemäs viiskymment oma esiintymist, kirjojen toimittamist, kuntalaisalotteen setvimist, kirjallisuuspalkintoehrokkaitte valkkamist...

Mitä varte mää sit niimpal säärän? Ko mää tykkän! En ol kovin tehokas enkä hyvä järjestelemises, mut kyl siin vaa jotta ihmelist o, ko kesken tapahtuma muista, et jollei pontevast olis vaa jaksanu väänttä tiarotet ja topakast kantta tualei, ni paikal ei olis ilost yleisömert (toisaalt sit ei tarvittais niit tualejaka...) ja kirjat möllöttäis viäl syntymättömän tekijöitte miälkuvitukses.

Esimerkiks vallottava Vuarise Aila 75 vee, ketä kirjotta nii hyvi ja ketä luke tekstejäs niin karismaattisest, saatti nyy vihro viime julkasema oman teokses. Mää ja muu - typistetyi tarinoi tul julki juur ja oli sitä kaivattukki. Päätelle siit, et paikal ol yli sata ihmist pää kallellas kuulustelemas. Jos miätitte, mist kirjast tulis ilosel ja jotenki kirpiäl miälel, ei kannat miätti kauemppa. See o Ailan mää ja muu.

Aila Vuarise Mää ja muu julkistetti ja mää haastattelin ja valokuvas Miikka Lappalainen.

Hesan kirjamessut men jotenki läpirynnimäl, ko oli 3 tunni sisäl 4 keikka, mut mukava ol nährä vähä uussiki ihmissi ja oikkioi kaupunkilaissi. Sen jälkke ol meil Odelman kirjamyyjättären kans viäl yks kiitämine, ko Keravan kaupunkinkirjasto ol meijät kutsunu keikal. Onneks kutsusiva! Kiitos! En olis ikän tiänny, et siäl o niimpal hyväntuulissi ihmissi!

Keravan kirjasto voittais ilma muut Miss kirjastovirkailijakilpailun - nii söpössi naisihmissi! (Iha itte kuvasin.)
Warstan Elinan ja mun Aapisnäyttely ol esil kans siäl, nyy see o vissi jo purettu. Kyl sitä näyttely muuallekkin tilata voi. Mut jos puhuta siit sit vaik joulukuus joskus.

Nimittäis asi o sil taval, et mun täyty joku roti tähä säätämisse laitta ja nii mää laitanki. Sain Latviast kutsun kuukaureks kirjailijaresidenssi ja sin lähren heti huame aamuste. Laivoil Tukholman ja Nynäshamnin kaut. Voi olla, et tule kiusaus pikkuse raporteerat, mut koitan hillitä. O nimittäis uussi julkasuajatuksi jo miäles... 

Tämä ol alunperin pensselinpuhristamislauta, mut siit kehkeytyski aika piänel sääröl meri! Sin voi kuvitella munt vaeltamas omis ajatuksissan, miälerauha hakemas ja kotirantoi kaippamas.


Onnellist olemist ja paljo internetittömi päivi teil kaikil. Kuulumissi joulukuus sit!


Heli

 

 

 

 


Ette voi väittä, etteik eres hiuka säväyttäis! Mun ja Wallinin Elinan ällist syntyny, Alhonpään Jannen viimeistelemä upouus Pori-Rauma-ystävyyskaupunkitunnus julkistetti Turun kansainvällisil kirjamessuil 5.10.2013. Täst päivämääräst lähtie Rauma ja Pori o nyy sit ystävyyskaupunkei! Onne kummallekki! Virallist tiarotust, olkka hyvä:


TIEDOTE julkaisuvapaa 5.10. klo 11.45.


Rauma ja Pori ystävyyskaupungeiksi!

 

Näinä rakennemyllerrysten aikoina saa iloisia kuntauutisia hakea. Tässä olisi yksi: Pori ja Rauma on julistettu ystävyyskaupungeiksi!

 

Epävirallisen mutta vilpittömän ystävyyskaupunkijulistuksen takana on raumalais-porilainen kirjailijakaksikko Heli Laaksonen ja Elina Wallin. He ovat jättäneet toistaiseksi vastauksia saamatta myös viralliset kuntalaisaloitteet uudesta ystävyyskaupunki-ideasta kotikaupungeilleen.

Ystävyyskaupunkijulistus luettiin Turun kansainvälisillä kirjamessuilla 5.10.2013. Laaksonen ja Wallin esittivät lavalta julistuksen mm. kirjailija Tapio Koivukarin ja maakuntajohtaja Pentti Rajalan toimiessa lippuairueena ja somerolaisen Metka Kööri -kuoron kajauttaessa Unto Monosen Erottamattomat -tangon.  Ystävyyskaupunkitunnuksena toimii Rauman ja Porin vaakunasymboliikasta ammentava logo, jonka muotoili Laaksosen ja Wallinin suunnitelman pohjalta porilainen graafikko Janne Alhonpää.

 
Ystävyyskaupunkitoiminnan tarkoituksena on yleensä saattaa kaupunkien asukkaita lähemmäs toisiaan: tehdä  talous- ja kulttuuriyhteistyötä tai ylläpitää oppilasvaihtoa. Porin ja Rauman kaupungit ovat vuosisatoja eläneet rinnakkain, Pori isompana, Rauma pikkusiskona kyljessä, aina nahistelemassa kuin ilvekset konsanaan. Ystävyyskaupunki-konsepti yhdistää maantieteellisesti erillään olevat kaupungit eri maissa – nyt ennen näkemättömästi myös samassa maassa!

 

Pori-Rauma ystävyyskaupunkitoimintaa voidaan soveltaa hyväksi nähdyllä tavalla: yhdistykset voisivat löytää uusia toimintatapoja ja persoonia, koulut voisivat valita ystävyyskoulunsa ja vierailla toistensa luona, raumalaiset voisivat päästä alennuksella porilaisiin museoihin ja päinvastoin, kuorovierailut kuuluisivat vakituiseen ohjelmaan ja kaupunkien kulttuurikentät ja urheiluseurat kehittelisivät eri yhteistoiminnan muotoja. Kaupunginosa-aktiivit löytäisivät naapurikunnasta uusia ideoita toimintaansa – siispä tutustumiskäyntejä Sampolasta Pyynpäähän, Kodiksamista Lyttylään! Kaupunkien lehtien toimittajat voisivat vaihtaa työpöytiään muutamiksi päiviksi. Valtuustot voisivat konsultoida toisiaan, ja yritykset myös hyötyä toiminnasta tarjoamalla naapurikaupungille niitä palveluja, mitä siellä ei vielä ole. Uusia rakenteita ei tarvitsisi luoda, vaan käyttää olemassa olevia kekseliäästi. Suunnitteilla on silti uusi kalenterijuhlapäivä:

Pori–Rauma-ystävyyspäivää vietetään 2.12., Unelman päivänä!

 

Uudesta satakuntalaisesta ystävyyskaupunkitoiminnasta kehkeytynee hauska, vapaa ja myös odottamattomia elementtejä sisältävä kanssakäymisen muoto.  Ensin alkuunsuunnitelmia kootaan facebook-sivustolle www.facebook.com/saamaajahentuliisa, jonne voi ehdottaa, miten itse kukin aikoo Rauma-Pori yhteistyötä toteuttaa.

Turun kansainvälisillä kirjamessuilla 5.10. 2013

 

Heli Laaksonen ja Elina Wallin

 
Kuvan Elinasta ja Helistä Satakuntaliiton osastolla Turun kirjamessuilta 2013 otti Miikka Lappalainen


(Kuvan Matka Köörist nappas joku kiva somerolaine. Kuvas näky myäski ylväät lippuairueet Tapio Koivukari ja Pentti Rajala).


Moni o riamastunu - kiitos kannustuksist! Moni o jupissu: Voi tyttökullat, ei tul onnistuma. Mut tiaroks vaa: Onnistus jo!

Ja hei: niinko Mr. Turku Markku Heikkilä sanos:
Kui ei muka Rauma ja Pori olis ystävyyskaupunkei, jos kerran Turku ja Leningradki!


 Heli

PÄIVITYS 31.10.2013 :

Viralline Rauma ei meijä ystävyyskaupunkhankkest riamastunu,nyy orotella viäl mitä Pori meina. Mut niinko Wallini Elina sen riamastuttavast kiteyt:

"Kävi Kriinpiissit: lopputulos ei se mikä meinattii, mut puhet synty!"