Hiuka erilaisis hommis - rakkais ja kiinnostavis. Koostin Laitilan kaupunkinkirjastol elämäntyänäyttelyn mun armaast ystäväst Siltmäe Markuksest. Kustaa Hiekan kulttuuriviikoist se alko 21.1. ja o auk siäl 25.2.2017 saak.
Sin vaan kattoma - on kuvi, on sanoi, on santpaulioi!


Heli

 

 

MARKUS SILTAMÄKI - VALISTUNEEN KANSANMIEHEN SEITSEMÄN ELÄMÄÄ

 

Laitilalainen perinnemestari, Markus Veini Johannes Siltamäki (18.8.1925-21.7.2013) ei totisesti ollut tavallinen taivaltaja. Hän haltioitui kotiseutunsa lauluista, tansseista, historiasta, luonnosta, sanoista ja erilaisista kulttuureista - ja jakoi niiden ihmeitä koko elämänsä ajan muille voimiaan säästämättä.

 

Markus Siltamäki - valistuneen kansanmiehen seitsemän elämää -näyttely kertoo, miten viisaita ja valistuneita ihmisiä on Suomemme maassa kasvanut pienissäkin kylissä - ja siitä, miten värikkään elämän kulttuuria harrastava ehtii elää.

 

Koostin näyttelyn muistelemalla Markuksen juttuja, haastattelemalla hänen läheisiään, lukemalla lehtihaastatteluja ja katsastamalla Markuksen kirjahyllyn kertomaa. Näistä valitsin 7 erilaista kiinnostuksen kohdetta, 7 erilaista elonalaa. Markuksen yksityiselämästä näyttely ei kerro: jotakin siitä kuiskivat hyllyn lukuisat runokirjat ja Richard Bachin Lokki Joonatan, vapaudenkaipuisen linnun tarina.

Opintietä Markus kulki kirkonkylän alakoulussa, Raumalla oppikoulussa ja yhden talven verran Mikkelissä Suomen Nuoriso-opistossa. Sotarintamille Markus oli liian nuori ja hentoinen. Armeijan hän suoritti Helsingissä kirjurina. Markus Siltamäki ehti hoitaa kotitilaansa (kuvassa), olla töissä puutarhalla ja autotehtaalla. Jälkeläisiä Markuksella ei ollut - jäljen tähän maailmaan hän silti jätti.

 

Osin nuorisoseuroissa, osin omin päin toimien nuori Markus alkoi pitkäjänteisen tallennustyön,
ja valisti koko elämänsä laitilalaisia kansanperinteen ihmeistä.
Kalevalaseura myönsi
syystäkin kunniakirjan Suomen kansan hengen  perinnön tietäjälle ja taitajalle.


 Laitilan Nuorisoseuran näytelmäryhmän reippaita merimiehiä 1950-luvun puolivälin tienoilla: Ilkka Ala-Uotila, Aimo Anttila (kitaran kanssa), Markus Siltamäki ja Jorma Elo. Kuva Pekka Perkkolan kotialbumista.

 

Markus Siltamäki kotitalonsa pihalla Leinmäessä 1985 ja kruunuhääkulkueen sulhasen roolissa Laitilassa 1952
Näyttelykuva: Solina Saarikoski

Tutustuin Markukseen pian muutettuani Laitilaan 2001 - ja kieli-ihmisinä aloimme heti viihtyä yhdessä. Vierailut Markuksen luona olivat aina täynnä iloa, naurua ja ennen kaikkea oppia vanhoista tavoista sekä sen seitsemän sorttia makeaa. Suurimmat yhteistyöhankkeemme olivat Kukkaroho ja plakkarihi - Laitilan murteen sanakirja (2004) sekä laulukirja Lauluttoman lännen lauluja - kansan muistamaa musiikkia Laitilasta (2009, Laitilan kulttuuriseura Walo, toimittamassa myös Markus Rantanen)

 

Tuntemani Markus oli alkukainoudestaan päästyään säkenöivä sanankäyttäjä, hauska jutunkertoja ja auringontarkka kaikessa mihin ryhtyi. Joskus haikeus valtasi mielen - mitä elämästä jäi käteen, mitä minusta tuli, tuliko mitään? Tyypillinen esimerkki yhtäältä omanarvontuntoisen, toisaalta vaatimattoman miehen kirjoittamasta näytelmän esipuheesta: ”Näytelmä ova yhteistyäs kirjottanu Raili Valtanen ja Markus Siltamäki ja hän on kans yrittäny sitä niinko ohjat.”

Viimeiset vuotensa Markus vietti hoitokodeissa. Hoidon hän koki hyväksi, mutta ajattelutyön puute vaivasi: ”Mää olen niin kyllästyny!”, hän sydämensä pohjasta välillä huokasi. Markus kuoli heinäkuussa 2013. Markuksen hautajaispäivänä 3.8. oli myös oman lounaismurteisen Aapiseni julkaisupäivä - hänen äitinsä kotipitäjässä Lapissa. On kuin olisin
viestikapulan saanut viedäkseni.

 

Ymmärrettiinkö Markus Siltamäen suurisydäminen työ kotiseudun eteen? Monet ainakin ymmärsivät: Kalevalan juhlavuoden mitali, Yleisradion ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen valtakunnalliset tunnustukset, loppuunmyyty sanakirja ja hiljainen ihailijajoukko puhuvat omaa kieltään. Löytyi tuhahtelijoita: miten maalaisukolla voi olla niin fiinit harrastukset - jotta lippussi ja lappussi se ain kokko...  Sivistysmyönteisestä asenteestaan Markus ei onneksi koskaan luopunut. 

Mitähän Markus olisi itse tuumannut näyttelystä, yhden miehen ylistyksestä, numeron tekemisestä? Mitä mää mittä… Mielessään kai ollut hyvillään - huikea elämäntyö ei jäänyt huomiotta. Kunpa Markuksen nuorisoseuramainen, innostunut henki kulona leviäisi: omista nurkista voisi lähteä myös talkoisiin, tuoda omaa osaamistaan muiden käyttöön, kysyä ilolla,
miten minä voisin palvella kotiseutuani.

 

                                                          Heli Laaksonen, sanamaija, Markuksen ystävä ja fani vuodesta 2001

 

 



Kuva: Miikka Lappalainen