Piirtämis-tarinoimis-vetäytymispäiv Porin narukerän tilois kevääl 2016 - mont kuva ol jo valminas.
Mää joka hetki tiärän, et olen sanamaija enkä mikkä kuvaliisa. Erityisest huamaan sen sillo, jos täyty ymmärtä joku asia ilma sanoi, kuvan taik sympolin varas. Bulgarias kävin huumorimuseos (!) mink yks kokonainen kerros ol omistettu omenahuumoril (!). Siäl ol pal paljonpuhuvi vaik sanattomi pilapiirroksi, ja hain epätoivovimmal eres hiuka selitysteksti niist. Mut ei auttanu, silmäl piti ymmärttä. Yhren taulun nimi ol Wilhelm Tellin poika. Siin ol soma, pullukka lapsressu pääkoppa yltpäält laastareis... No ni! Siinäs näitte! Ko olissin kuvan näyttäny, ni kaik olissitte heti ymmärtäny, misä kohta piti naura.
Viäl hankalamppa o ittes ilmasu kuvil. Ko mää tahron jonku asian sanno, mää sanon. Hajen sanoi muistist ja kirjoist ja synonyymisanastoist - ja saan ajan kans valmist. Kuvan kans on toine. Niin kovast ko olen piänest saak rakastanu färijärjestykses olevi kyni, inspiroivi tyhji piirustuslehtiöi ja pensseleitte valikoittemist, en ol koska teknisest sulavaks piirtäjäks oppinu. Vaik kuin tahtois piirttä ompelukoneen lintuperspektiivist, ei tul mittä. Oliskos ne perspektiivit ja sommittelut myähässi viäläkä?
Ja sit kuitenki... Mitä oliska mailm, jos joutuis kaik färitki pelkil sanoil kuvailema? Jollei olis hivelevi lantionkaarttei paperil ja vitsikkäi ilmeviivoi?
Nyy olen elämäni ensmäse mukulitten kirjan kuvittanu - näil tairoillani ja koval yrittämisel ja yllyttämise seurauksen. Yllyttäjän oli Wallinin Elina, mun kirjottajakaverini Porist.
Tämä tapaus ja tarina meni nii, et olin mun kirjalliset muijahahmot Sylvian ja Tuijan saanu päähäni joskus tosa loppuvuan 2015 ja piirtäny niist kuvat. Loppuviimetteks kirjan takakantte tul vähä aikusemmat ja ytymmät muijat, mut tommosest söpöstelemisest mää aloti:
Elina väitti, et jos hän kirjottais universumi ensmäsen porimurttese lastenkirjan, ni mää kuvittaissin sen.
Hän kirjot. Mää kuviti.
Ensmäset luannokset sekä tarinast et kuvist tul heti - kirjan pariskunna Mari ja Kari sekä Pirkko ja Pertti oliva kirkkast olemas, ko heil anto luva.
Myähemmi ilmeni, et kirjan nimeks tul Semmoset ja Tommoset. Tapleti arvotus.
Akryylifärit o mul suhteellise uus harrastusmuato, mut olen niitten kans kovaste kotiutunu. Ne kuivuva muutamis minuuteis - hättäse unelm! Harvemi elämäs mittä vahinkos käy, mut täsä see meni nii: Laitlas Poukan talol ol joskus 2010 alkamas kansalaisopiston akryylifärikurssi ja siäl ol yht vail valmis ryhmä paikal. Mää menin muis asiois sisäl ja kurssin opettaja Juhani Nordman villitti munt jäämä kurssitettavaks. Sain heti hyvi perusopei, mink pääl olen myähemmi yritys-erhetys-eiku-oho-tekniikal kehitelly lissä taitoi.
Semmoste ja Tommoste ensmäset färikokeilut tein Tukholmas. Oikkiastas olin menos Latvia, mut reisu siirtys, ja mää jäinki pualevälihi. Hajin Odensplani lähettyvilt taiteilijatarvikeliikke ja löysin nii ihani sävyi, heavy body -koostumuksissi maalei, isol pigmenttimääräl. Autuus! Asusin vanhaskaupunkis pikku hostellis ja maalasin ja maalasin, koko valveiloloajan. Ja hajin välil maalauskaupast lissä färei ja sutei.
Karin ja Pertin ensmäsel soutureisul ol mukan karppi! Sin see jäi ja siäl se o, kerroste al näkymättömis.
Kaikelaissi kokeilui ja kikkoi sai tehrä. Lainata yhre ruskiasilmäse miähen tyäkalui ja tehrä niist paperisapluunoi, et olis eres hiuka uskottava höylä.
Valla alus piti keksi tiätyst see, et milt sankarit näyttä. Marist - parturikampaajast - tul jotenki Elinan tätin näköne.
Kari muistutta laitlalaist nokikolari. Pertti putkimiäs o jonku näköne, mut en muist kene! Jos joku tunnnista ittes, ni tule ilmottautuma!
Ja kyl kaunis valkotukkane voisilmäpullan voinasentaja Pirkko sai Elinan äitist jotta vaikutet. Tot kaik kirjas esiintyväl apteekiväelläki esikuvas o.
Yht hauska ko runontekemine o myäski lasten satukirjan kuvittamine siin miäles, et saa luara kokonaise oman mailman, yhtä ei tartte miätti, et onk tämmösel tyypil oikiast näin pitkät viiksikarvat.
Porin vanhan vesitornin sentä pit vesitornilt näyttä - sitä kävin kuvamas harttaste. Ens näyt, et en opi enkä ossa.
Mut valmist tul!
Mää piirsin lisäks jokasen kirjan väli sujautettavaks vesitornimuatose lapsmittarin - siis pituusmita. 150 sentti saak saa käyttä, sen jälkke täyty ruveta itte piirtämä lopui.
Iha hiuka ylevältäki tuntu, et iha oikkiat kirjakaupat o ottanu meijän Semmoset ja Tommoset hyllyilles - siäl niit o ja tual Elinanki kotosivuil, jos tykkätte tilata. Ja me tiätyst tykätä, jos te tykkätte, lukijoi varte se tehti.) Tualt vaik: http://elinawallin.fi/portfolio/semmoset-tommoset-tapleti-arvotus/
Kirjas o sekä rajumppi kohti, misä päästä haastama riita öisen kaupunkin krillikioskil, et hempiän-romantillisiaki. Vaihtelevaist, välil vähä vaikkia. Nuarison mopoautoi maalasin 2 vuarokaut ja sit ne ei mahtunu kirja...
Elinan lempiaukeama o loppujuhlat, siin o Rosenlewin punanen pataki.
Kuvituksen teon aikan mul selvis käytännön kaut seeki, et samal taval ko kirjailija käyttä lähreaineistoi, voi piirtäjäki käyttä.
Olin kaua hakenu jotta vähä erilaist asentto noil neljäl hahmoll. 1950-luvun Pellervo-lehren maamiäskoulun oppilaat sai olla mul mallin ja mannekiinin, ko kokeilin uurelaist sommittelu.
Tiätyst netti ol apuna, ko piti löytä vaik see, et milt oikia porilaiine näyttä. Tosa vaihes ne o viäl ilma sinappi!
Mul o hilpiä ja jännittyny miäl siit, et kirja o nyy valminas ja ihmisten käsis. Olen jo nähny ensmäset valokuvat, misä mukulil lueta.
Voik olla kaunemppa! (Kuva: Leena - https://www.facebook.com/SemmosetJaTommoset/ -sivusto)
Yllättäes on paljastunu, et teoksen toine iso lukijaryhmä o vanhemmat herrasmiähet. Sopi meil!
Kyl tämäki syräntlämmittävä näky o. (Kuva: Marketta Nurmi)
Kuvittajaguru Elina Warsta (ketä o siis eri Elina ko Wallini) o munt neuvonu, et käsi o semmost oppivaist sortti ja silmä kans. Ko piirtä piirtä vaa, ni sitä vähitelle oppi, eikä enä kaik tunnukka niin tyäläält.
Mää koitan pittä sen miäles! Otan välil sutin kätte ja maalan huvikseni-ilokseni vaa.
Kirjan lukijoil ja kuvien kattojil jokasel elämyksi ja valotuksi toivotta
Laaksose Heli
runonkirjottaja ja kuvanvärkkäilijä