Mun uus poste restante! Voi lähettä kirjei, kortei ja keskikokkossi paketei.

Harmiks en ol itte niit enä huamen lukemas - mun talonmiäspestini Enontekiö Sanomis on päättymäisilläs. (Toimitukse flikat saa avata kirjeet ja syärä suklaat, mut salmiakit täyty lähettä mul).

Olen vaihrellu lampui (no juu, yhre), hoitanu jätehuallon kysymyksi ja keittäny kaffen valmiiks toimitusväel. Keittiön kaapiovet, mitkä harmittavaiseste ittekses ain aukentuva, olen korjannu liimamal niihin klapui: Ei pysy kii! Siin o vähä niinko pualet tehty, ko onkelma o havaittu ja raportoittu.

Alunperin tulin tän Valtakunna huipul moikkama juhlias viättävi ihmissi, näkemä uussi ja ihmellissi asioi mailmast ja muute vaa ajattelema iha ajatuksi.

Enontekiön Sanomien talkkariks päätymine läks siit, et munt salakuljetetti yllätysesiintyjäks yhre erityisen spesiaalin Esan synttäreil. Ko en salaussyist voinu yäppy niis nurkis ko tavallisest, munt laitetti toimituksen patjal nukkuma. Miältysin sihe nii, et pyysin muutaman päivän jatkoaikka ja sainki.

 

Synttärjuhlatunnelman kuvas Keskitalon Katja. Hulimaan viaraskirjalaisil tuttu virtuaalikummilaps Hilma 3 vuat fanitti eturivis ja seuras tarkka mun toimian. 

Hilma oliki vakoiluhommis! Ei kauan kestäny, ko hän tarttus mikki ja esitti polvie ollenkan tutisemat yhre suamenkiälise laulu ja sen saamenkiälise versio ja Lapinäidin kehtolaulun. Äiti lasta tuuittaa, lasta tuntureien! Yleisö lakos Hilman jalkoihi!

 

Kuu ol yhten iltapäiväneljän hetken simmone, et piti ruveta suara päät huutama ja hyäkät autost ulos. Tämä ei ollu pelkä höperöpäisen turistin haltioitumist - myäskin paikalline teki lumienkeleit hankes, et olis jähtyny siit näyst.
 

Kuvankäsittelykoneen saturaatioknapist ei pal tartte paina- tääl o jo valmiiks tämmöst! Sinist ja ihmelist!

 

Kui sattusinki valittema tän tulolleni juur sen hetke, ko Enontekiöl sato isomma enslume. Pääsin viäl näkemä kirkkai järvie jäit ja heinien kullankeltaset tukat - mut silti öisen lumimyrskynki.

Kävin Hetan kirkonkyläs ihmistenki tekemis paikois. Menin tämmösen kauneusharjal varustetun rakennukse ovest sisäl:

Allekirjotin siäl käsi väristen sopimukse, misä mun piti vanno, et:

Vástidán dáinna goarttain luoikkahuvvon ávdnasiin!

Vannosin et vastaan aineistost ja sain: Enontekiön kirjaston lainauskorti!

Runoi lainasin ja Antti Arnkilin Lauantaiesseitä.

Olin niin kirjastoasennos, et mun silmissän vilisi piänil päivämatkoillani kirjastoi. Uskoka taik älkkä, mut tämä on kirjasto - Ruatin pualen (näi o! pääsin Ruatti) Karesuandos:

Kirjaston viäres ol uimahalli - samal taval kelolautapäällystetty ja omakeksimän muatone! Kyl rakennuksis saa olla huumori. Miälelläni näkissin vitsikkä arkkitehri usseminki (Arne Nevanlinna o harvoi ko tule  miäle mul. Onk muit?)

 

Hyvi lähel oli myäski Norjaan pääsemine, muutaman kilometrin pääs vaa. Onneks näin norjalaissi aika hianoi rekoi, mitkä ei kyl Kilpisjärventiän kaulalliinanlevusil kaistoil ollu pelkästäs kivoi ja lystikkäi. Yläkuvas Karesuandon polttamaton kirkko ja liuta ruattalaissi liikennemerkei, minkä vihjeet oli välil nii hianotunteissi, et ei ollu iha varma, mitä yrittävä.

Piänest ruattalaisest-suamalaisest kunnast marraskuun verenvähyyres löytys monelaist jännittävä: Lars Leevi Laestadiukse rakennuttama pirtti ja aitta 1820-luvult, Hembygdsföreningeni yl pitämä Valkoinen talo -kotiseutumuseo ja eläväine esittelijä siäl. Hän näyt kummottos ennevanhaseste pyhitti pölyt tuvast vesilinnul ja kertos, kui näppärä retkiruaka on kuivattu veri. Nii see mene repuntasku ko Reissumiäs!

Matka varrel tiä viäres makas jättiläine, melkke lume al. See on tarinoitte ja taiteilijoitte Jatunin jättiläine, kivist tehty kylän suajelija. Ei muntka see sit niin pelottanu. Katja kuvas. Jalas on häne flikalt lainatut toppahousut. Vähä vaikkia o eteläs kuvitella, et tääl on -25.

 
***

Iha lähelt pääsin seurama, kummottos sanomlehti valmistu. Aika pal siin tarvita sähkö, serverei ja taitto-ohjelmi, mut myäskin kaffet, kopiokonet ja lattiapinta-ala. Yllättävä vähä ol huutamist ja remumist. Jos mää tekissin lehte, see olis pelkästäs sitä.

Katja ja Veera laittamas lehre sivui numerojärjestykse.

***

Onneks mää ymmärsin mennä viäl Tunturi-Lapin luantokeskukseenki. See men heti kärkikolmikko mun näyttelyelämyksist. Pohjone luanto, vuarenkiarto, paimentolaissaamelaisuus. Kattoka nyy: tommone näyttelysalinäkymä!

Nii suurel tarkkuurel ja hartaurel tehty kaik: Valokuvat, esineistö, kuvatekstit, äänimailma 100 %. Absolut. Mää oli iha ulkoavaruustilois, ko siält läksin. Ymmärsin vähä ittiäniki enemmä. O olemas ihmislaji, ketä ei voi olla paikoillas  kaua. Kenel on kotosa pittä koti mukanas, kulkke leivän peräs, pystyttä kota ja purkka see taas.

 

En ollu enne nähnykkä, milt kota sisält näytti. Jos saissin tehrä oman pääni mukka nukkuissin nyy tual porontaljal.

Oppisin tiatoaki - esimerkiks sen et eno tarkotta jokseenki sama ko suur joki. Ja Enontekiö o see paik, misä suure joe syntyvä. Ja taas uure Aapise, Tuomo Itkosen saamelaisaapisen tapasin.

***

 Kotoläns orotta - sihe suuntta lähren jutama miälellän! Tämmöse matka jälkke on pitkäks aikka rauhottunu. En tiär viitink sannokka, mut voin sanon kumminki. Lähren aamuste rekan kyytis liikkuma etelämmäks...

Mää teen viäl tunnustukse. Mun o vaikia erotta, mikä on pitkä pilvi, mikä revontuli!  Lapin Revontuliopiston kannes oli onneks selkkiä opetuskuva ilmiöst. Mää hiukan piirtelin sihen pääl täl pohjosel Lapilleni hyvästiks ja omil ihmisil tervesiks.

 

 

 Heli

 

PS: Tuttu, huippukiva kuski P.Tapio nappas munt kyytti Hetast niinko viime syksynäki. Poroi, haloilmiöi, 500 litran polttoainetankin täyttämist, jääst kiljuva tiä - ja villi aurinko nousemas tuntureitten pääl! Kiitos turvallisest, jylhäst mersukyytist ja valosast juttuseurast. Erinäissi moottorei viäl tarvita, ennen ko olen koton. Hiano seekin paik!