(Kuva: Miikka Lappalainen)


Monenkaltast kiva ja korkkia kuulumist täsä Sanatoimisto Hulimaan kymmenvuatisjuhlan on kerrottavan, Rivieran runokeikkakutsui myäte. Kaikkist riamulisin yllätysviaras o silti ollu 14 mustrastast! Erikoistalvi ja puijauskevät ol heijät hämänny etuajas tän - mut vastas ei ollukka koivusilmui ja makkioi multamatoi, ko hankenkimallust! Mee ollan piretty heit henkis italialaisil omenil. Olis meil talviomeni ittelläki, ko olis ymmärtäny syksyl kääri silkkipaperi sisäl ja viär kellari. Ei olis tarvinnu rahtlaivoje italiast saak tulla linnuil vitaminei tuama.

Mul on niinko friisiläiskarja pihas, musti kiiltävi villei uteliai hysterissi tarmokkai. Viäl rastat ei huilui soittel, mut kikattava ko lehm takapenkil. Nukkuvat tosa pihakuuses ja ova armollise aamu-unissi. Hyvä poja! Aamuvirkku yhteiskunta o luannovastane - tämä on toristus siit.

***

 No mut Sanatoimiston yks uusist virallisist kuulumisist o see, et mul on uus tyähuane. Mont vuat tein hommi Laitlas Lukutuval vuakrahuanes, siin musiikkiopiston poikkihuilunsoitto-opetustilan seinän toispual. Iha murhetutti, ko joutus siit luapuma, mut pakko ol lähte: hävisin neuvottelut Järki-Itteni kans. Tyämatka meijän kylält Lukutuval o yli 30 kilometri, ja rupes tuntuma hullumaiselt aja ajattelema simmost matka. Ko ajattelemist tämä tyä enimmäkses o: vaik ihmistapaamisiaki o ja toimittajatreffei, ni suurimmaks osaks mää pelkkie omie aivoparkojeni kans tyäskentelen. Ja nee ei oikkiastas vaatis kovinka mont vuakrakuutio toimiakses. Teorias.

Muutaman kuukauren kerkesi olema ilman tyähuanet. Ei tullu mittä. Vaik mul on koto-olois oma kirjotuspöyt ja tiatokone ja tiatokones johto, ni en saanu tyä-Laaksost meil käymä ko iha satunnaisest. Ihailevi silmäyksi lähetän niil, ketkä pysty kotonas töit tekemä ja vastustama pähkinäpussin kuisket komeros ja pesemättömien pyykkie valitust vaatehuanes! Mil helvatan taval tee sen teette?

Sattumoisin tul juttu yhren kylämiähen kans, et tosa Kodiksamin keskustas (mikä o aika monellakin taval eri asi ko esim. Tukholman keskusta) on yks hyvä rivitalo tyhjilläs, asumat. Kokonaist talo en tarvinnu, mut yksiön vuakrasin, takkoines ja kylpyhuaneines tammikuust 2014.


Sanatoimiston tuparijulistet ripustaessas talkkariki riahaantus.


Tämä rakennus o historialtas viliseväs paikas. Maalaistaloki siin o ollu, sit talouskauppa, talouskaupa varastot ja talli. Ja nyy sit Sanatoimisto Hulimaan uus tyätila, ristitty Kynäläks.

Ja mää pääsin mun unelmahommi. Remontoittema! Plarama Bauhausin tyävälinekuvasto! Vetelemä pellavaöljymaalil lällyn-pinkin seinän pääl  Tove Janssonin henkist -kaffepapusävy. Kattoma ko ruskiasilmäne miäs tapiseera. Jos olis pakko päättä, mitä mää elämäni viimesen tunnin tekissin, ni luultavammin kattoissin ko joku taitava tapiseera.

 


Yhte huanesse laitetti kirjarivikuvioinen tapetti, niinko ei jo ilmanki kirjoi vilisis silmis. Sil o jotkut kyläs käyneist ollu suarastas kiukkussi. Et mitä huijaust tommone o! Alkovin pual tul koivumettäkuvioinen tapetti ja sin oksil ripustin pohjosest tuarun linnunpöntö ja yhren täytetyn pyyn (mitä mahta olla täytteen? pinaatti? lakkahillo?) ja puupeipo.

Avome ove järjestin kans, kyläläisil. Siin huales, et mää saan tuliaisiks 25 erilaist posliinikoira taik 26 kilo ruakasuala, mää laitin kutsu alalaitta piänen toive: jos jottan tuamissi tahto keksi, ni klapi o ain hyvä. Ja kylä väkke virtas ovest sisäl puut kainalos. Ensmäsel viaral, naapurin Eskol, ol nii ylevä koivuklapi et hän ihan kahren kären kans sen mul ojens. Pyhä klapi! Sitä en ol malta poltta ikä! 

Tääl o aikka nyy sit vaik miätti kuukausie nimet uusiks. Ja puno uusi juani juhlavuareks.

***

Mailmankirjoje sekasi menemine o järkyttäny muitaki ko mustrastai. Tulppanit on tullu hulluks. Hee seisova polvi myäte lumes ja huuteleva ohikulkijoil tuama filtti. Trappuharjaki heil yritti järkke puhhu. Et ei mittä TERVETULO ko ÄLKKÄN TÄN TUNKEKA. Liia aikast, kukkakullat!

Heli


(Kuva: Miikka Lappalainen)