Aapisen kirjoittaja on ollut pienestä saakka poliisifani.
Oli huisin hienoa päästä jututtamaan virkavaltaa aapisasioissa - ja tivata, mitä muuta nykypoliisi lukee!

 


Mikä oli lempikirjasi pienenä - ja miksi?


Suurimman tunnekuohun esiteininä aiheutti Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli. Perinteinen hyvän ja pahan välinen taistelu sai vahvoja vivahteita veljeydestä. Katsoin kaksi vuotta vanhempaa isoveljeäni täysin ylöspäin ja kuvittelin meidät Korpuksi ja Joonataniksi. Olin varma, että jos meillä syntyisi tulipalo, Pasi nostaisi minut harteilleen ja kantaisi turvaan. Kirjan loppukohtaus nosti myös pikkuveljen jalustalle. Jos toinen auttaa toista, kuuluu myöhemmin toisen korvata hyvä teko yhtä hyvällä. Kas, siinäpä hyvä ajatusmalli joka toimii edelleen!


(Kuvalähde: WSOY)


Muistatko, miten opit lukemaan?


Kuuntelin viisivuotiaana lastenhuoneen punaisessa paripulpetissa veljen tankkaamista, ”Oo on pyöreä, Oo on pyöreä”. Koska veljeni ei ollut kovin nopea oppimaan lukemista, jatkui tankkaamista viikosta toiseen. Väkisin siinä oppi asioita niin paljon, että kouluun mennessä luin sujuvasti.


Mitä jäi mieleen omasta aapisesta?

Ehkä juuri siitä syystä, että osasin lukea jo kouluun mennessä, en muista Aapisestani mitään. Osaaminen söi kirjan arvoa. Muistaakseni sainkin aika varhaisessa vaiheessa erillisiä lukuläksyjä. Taisin tuossa vaiheessa suorastaan halveksia aapisen lukijoita.

 

Mikä lukuelämys on sykähdyttänyt viime aikoina?


Luen melko paljon ja minulla pitääkin olla lähes aina joku kirja yöpöydällä. Ainakin vähän pitää siis lukea ennen nukahtamista. Tosin joskus se ”vähän” on useita tunteja, kun silmät eivät suostu irtoamaan kirjan sivuilta. Jokin aika sitten kävi niin, ettei luettavaa ollutkaan. Ennätin jo vähän ärtymään, mutta sitten käänsin katseeni kirjahyllyn vanhoihin kirjoihin. Bongasin sieltä James Clavellin GAI-JIN. Muistan, että tuo kirja on ollut minulla kertaalleen luettuna jo kauan, mutta jostain syystä se houkutteli lukemaan uudelleen. Tempauduin täydellisesti kirjan syövereihin ja 1800 – luvun Japaniin. Samurait tulivat uniinkin.


+ erikoisvapaaehtone: Miten ammattisi poliisina vaikuttaa lukuvalintoihin - vältteletkö rikoskirjallisuutta, luetko sitä kriittisesti vai viihteenä?


Luen ehkä eniten erilaisia dekkareita. Viime aikoina tarkentavana teemana ovat olleet nimenomaan pohjoismaiset kirjailijat; Karin Fossum, Ilkka Remes, Henning Mankell, Reijo Mäki, Jarkko Sipilä, Jo Nesbo, Håkan Nesser ja Stieg Larsson. Pääasiallinen tavoite myös näiden kirjojen osalta on viihtyä. Eläytyä mukaan kuin mihin muuhun tahansa kirjaan.

Pakko on silti tunnustaa, että huomaan ajattelevani asioita myös ammatillisesti. Takerrun seikkoihin, jotka tosielämässä ovat epärealistisia. Sormenjälkien etsintä kummallisista paikoista, varjostaminen ympäri kaupunkia,  erilaiset tekijän jättämät viestit. Eniten ehkä ärsyttää se, ettei yksikään murha voi ratketa
ennen kuin tekijä on tehnyt niitä viisi. Vasta sitten on poliisien mahdollista saada tarpeellinen vihjemäärä kasaan.


Oikeassa elämässä huokaan, että onneksi Suomessa on maailman korkeimmat henkirikosten selvittämisprosentit. Muutamia kuuluisia poikkeuksia lukuun ottamatta tappajat saadaan kiinni.


+ vapaaehtone: Minkä aakkosen ottaisit mukaan autiolle saarelle?


Minä haluaisin varmaan olla sielläkin P, niin kuin poliisi. Samanlainen kuin Aapise poliisi; huomaa vaaran ja neuvoo ja opastaa, mutta on samalla ymmärtäväinen. En minäkään Pulua putkaan veisi. Tämä kirjain siis sisältää myös sen toiveen, ettei saari sittenkään ole autio.


Konstaapeli Aapeli Koota haastatteli sanamaija Heli Äl