Kui o voinukki näi ihmelisen keväne syksy olla!

Nyy o eletty iha simmossi toukokuu ja elokuu yhristelmäpäivi ja -öit. Valo metäs o ollu päivisin kellane ja ehtosi siniviherkäine. Olen siänestäny ja mustikastanu ja keikalt tutul kännykameral nappaillu elämyskuvi omaks iloks.

Metä lairal, laitumel sattus jälleski yks sähköpaimenehe liittyvä selkkaus (vrt. mun kiartueel-lähtö-dramatiikka tualt päiväkirjan alkulehrilt).

Kaik alko siit, ko näin kaks nii umpirakastunut tatti nojailemas toissihis ja rupesin ottama kuva. Elämä men yhtäkki nii jännittäväks, et siit tul Kotiliären kolumni, enkä voi tapauksest täsä vaihes kertto enemppä... Lokakuises lehres sit tarkemmi. Henkis kaikest hualimat - ja lähtökuapis Turun keikal!