Tervessi peippometäst



Heli Laaksosen viides runokiertue visersi maassamme keväällä ja syksyllä 2011. Kynä ja kamera käytössä koko pyörtyeen ajan - lue kummost oli tiän pääl olla!

Tääl olla! Melkken kotopihas keikal! Kello o vähä yli papiljotti ja takahuanepaniikki kiihtymäisilläs.

Odelma myy sil välil runoihmisil aulas kirjoi ja pitä heit hyväl pääl.

Uurenkaupunkin peippoesitys läks liikkeel oikukkaitten tähtie al. Lyhennelmä äänimiäs Nippalan jännityskertomuksest keikan alottamishetkist:

"Yleisö istuu paikoillaan, näyttämön takaa tulee puhelinsoitto, että runoilija on valmiina, siilimies asemissa, kaik kunnos. Hyvä hetki himmentää salivalo ja kirkastaa lava, laittaa siili-intro soimaan. Napista vain ei tapahdu mitään. Oolrait, tulkoon siili ilman musiikkia lavalta, lykätään lähtölaulu suoraan eetteriin. Siitäkään napista ei tapahdu mitään. Yleisö on vaiennut hipihiljaiseksi ja odottaa aivan aiheesta jotain tapahtuvaksi, runoiltaan kuitenkin on tultu seuraamaan ohjelmaa, ei taivaalle jähmettynyttä pilveä ja sieniriviä. Äänikortti on nyykähtänyt kokonaan eikä auta muu kuin käynnistää koko järjestelmä uudestaan. Koneet palaavat tajuihinsa piinallisen hitaasti."

Sama aikka runonkirjottaja, runonkirjottajan hyvä sisko ja Uurenkaupunkin teatterinjohtaja Lualamaa - nyk. siilimiäs (kuva al) - ryntäilevä lavan takan, kuiskivat toisilles, kännyköihi ja ratiopuhelimihi: "Kunnei mittän tapahru! Joko jo! Eik voi ruveta vetämä? Voik? Eik? Kunnei? Tännei kuulu mittä! Alkok siäl joku musiikki? Mää kiskasen! Älä viäl, älä viäl, älä viäl. Menenkmää laval suara vaa, ilma mittän taustnauhoi? Hetki viäl. Yks kikka on kuulemma jäljel. Nyy alko, see pyäri! Kisko! Kisko!"

Vaik ei alkunauha uurelles käynnistämisse kulunu ko muutamaine minuutti, mee kaik oltti 12 vuat vanhemppi, ko tilanne ratkes. Kiitos kaikil kylmähermosil ääni- ja valomiähil! Yleisöl ei toivottavast muut välittyny ko hiuka verkkasen tuntune lähtönopeus...


Mukavaisest kaik jälles läks etenemä kumminki. Omie ihmiste eres, sukulaiste ja lapsuuren kavereitten silmie al, löpisin ennätyspitkä aja. Kertakaikkias mää Markkuineni ja Matteineni ja Merjoineni viihtysin. Runopurkkihi ol kertyny kysymyksi lempilinnuist ja miähist, Mettäkaffel ol toivottu ja sen luvin, muutamaise luvin pyytämättäki, ko oli kerra encoret varten takasin taputettu....

Kukkassi tul enemän ko ikinä! Kiitos! Ajotus o hyvä, ko kotti ei ollu ko 18 kilomeetri - tosa nee o jo vaaseis ja huusholli näyttä silt, niinko olis 60-vuatispäivän ehtoo. Vähän kummallist o näin pian jo joutu takasin tavallisuutte, ilma muutama saran mailin siirtymä- ja tasottumisajamist.

Nyy sit kuuluis olla runsas viikko ilman keikkailemist. Kuis sitä lainka ossa olla? Kokonas ei voi kumminka lurpatta, ko viäl saan kiivet Mikkelin, Lahren, Turu ja Jyväskylä lavoil. Tulkka niihi! Antaka mun viihryttä!

 

 

Vakavast otettava pakkasaamu ja tarmokas aurink verho ravos herät munt, ja heti ajattelin: Hämes o hiano! Esiintyminen tiätyst ol pelkkä juhla ja jubilee, mut nii ol kaupunkis vaelteluki. Pulunuarukaiset vikittel flikoil ja vareksel ol kevätnasaali äänes. Mää käven Tairemuseos kattomas viarailevan tairenäyttelyn Suamen kultakaurelt, Viipurin taireyhristyksen kokoelmi ol ripustettunas. Munsterhjelmei ja erilaissi -feltei. En voi käsittä, kui nii hyvi voi kukka maalata – ja meil Suamemaas viäl. Taire ol iha simmost perinteist, mitä kaikkien pualueitten kannattajat voi hyvil miälil katto, ja see virtuositeetti meinas vettä iha hiljaseks (onneks vaikutus lakkas, ennenko tänä laval astusin...) Menkkä kattoma, kummottos taivaanvalo siivilöitty kukkatytö olkihatu läpitte.


Viäl enne Espoosse ehtimist ol määrä ehti Pasilan paikkeil, sin YleX:n viaraks. O ollu helpompiaki tehtävi, ko löytä Radiokatu ja Uutiskuja vai mitä nee oliva. Mastoje alt Ratiotalo ovest sisäl vaa ja sin polottama henke erest suara lähetykse. Ote ol toimittajamimmeil Ainol ja Jennyl keviä ja hilppiä ko päiväperho. Vastase varal kaikil ratios viarailevil vinkiks: ei niil asemil enä kannat ilman kamppamat men - niis o nykysi nee hemmeti nettikamerat! Nimim. Huulpunaki huanoste.

Espoon Tapiola-Salis olin elämäni ensmäst kertta. Siäl ol sen seittemäsata ihmist vartoilemas penkeisäs – huima tunne ajatel, et minu varte! Kulttuurkeskukse harjottelija ol täl kertta siilimiäs. Mee jännitetti hänen kans jännitetti verhon takan iha yht pal. Ko ennen taustnauhan pyärähtämist mää olin ko tönkkösualattu tonnikala, siilimiäs sanos: Mää tiärän täsmälles, milt sunst tuntu!

Tapiolan-salin akustiikka ei ol parhamillas puhe-esityksis, ja meijän omist pinnistelyist ja tuattajatahon pinnistelemättömyyrest hualimat ääni jäi vähän kaikusaks. Kumminki taputukse menivä see verra oikkioihin kohti, et voisin päätel, ettei yleisö iha pimentto jääny.

Odelman runokirjamyyntitiskil saiva Ode itte ja Tiina-neiti heilutta hioi! Mää tapasin siin viäres kuulijoi tapasin kaukka ja liki, kovast ol monel mul asia ja mul heil! Yks sulone sukulaismummu ol tullu Uurestkaupunkist karkku 90-vuatissyntympäiviäs Espoosse – ja runokeikal siin sivus. Olen onnenkäpy, ko saan tehrä tämmöst tyät!

 

Aika vilistämist piti koko päivän. Lähteis vast – liia myähä – huamasin tommosenkin klapu…

Nyy olla jo kotomatkal. Reipas Tiina aja, Mati moottor hyrrä, katulampu juakseva akkunan takan ja mää saan kirjotta päivän kuulumissi. E18-moottortiä päästi ajama täl kertta läpitte ilman routakuappi ja vanh tuttu 8-tiä näyttä melkken söpölt.

Huame o viiko viimene – see o mu rakas oma Uuskaupunkin. Uussi ihmissi ei sin Crusell-salin uumenihi enä mahru, mut nee ko o liput, tulkka kattoma ja taputtaka kans, siin lopus ainaki!

 

Hämeenlinnan päiv alko Tampereen-taistelul - jessuksemoisel autonsisätilamekkalal ko kolm naist ja navikaattor huusiva kaik eri suuntti, ko yritetti löyttä poistumisteit etelämmäks. Keskmääri otetti ain joku kompromissiliittymä - simmone, mitä kukka ei ollu ehrottanu, ja vähitellen päästi kohre Verkatehrast. Siäl ol harvinaise selkkiät opastukset. Näyttämölt kulk takahuaneissi neonfäriset nualet lattiois, ja jos jossa huanes ei ollu mittän kiinostava, see ol ilmotettu nii et runonkirjottajakin käsitti:

 

 

Ennen ko varsinaine keikkahuitelu alko, käytti ittiämme sivistämäs Paletin korttitehtail. Siäl ol sit kiva! Mee nähti myäski mu uure runokorttisarjan tulevaissi pinoi orottelemas mailman tuuli lähettämist. Olekstee käyny ikän korttitehtas? Ei see ol mittä nappikauppa: linja-autoterminaalin kokkoset hissit tua ja viä korttipinoi, ja kaikenäkössi mahrollissi konei tarvita hyvän kortin painamisse. O foliointikone ja pussituskone ja laskukone ja kunnioitust herättävä hileenlisäyskone! Myäskin stanssauskone, vanha-aikkane ja vakaa ja varmatoimine, ol käynnis. Sil saara tavalisest neliöst kortist vaik kummonen kukkane.

Verkatehtaal saatti ihka ensmäsenäs suur lautaselline hyvä ruakka: lehmä ja kastiket ja jotta vaahto. Kaikkias kaik ol tänä hyvi muutonki: takatilat ol tarkotettu esiintyvil ihmisil, peilin pääl ol hyvä valo eikä mikkä itsetunnonlatistusloistelampppu, kaikes saatti apu ja auttamist. Takahuanesse kuulus kuulutukset. Esityksen alkuun viisi minuuttia - ja sama brittiaksentel five minutes. Kyl see saa paatuneemmanki ihmisen kaarnankankkiaks, ko tommosen tiarotukse saa, ja tiätä, et enä ei voi peruutta...

Odelman kirjamyynti hymyili aulas jo tuntti enne esityst niinko ain ennenki.

Nyy jo kuus keikka kokenu siili läks liikkel seittemännelles, ko talon oma äänimiäs - nykysin siilimiäs - hissas sen somaste näyttämön ylitte.  Sit ol mun vuaro. Päivä, mää sanosin. Päivä, vastas Hämelinna. Ja 8 minutti men kauemmin ko mitä olin ajatellu, vaik kuin koiti olla hättäne ja lyhkäne.

Yleisö ol mun runotoivomusklasipurkkihin kirjottanu ennätysmäärän runoehrotuksi. Kaikki niist en voinu millä lukke, ko meil rupes jo talon vuakra-aika loppuma. Hämäläise o iha omalaistas yleisö, nii heist tykkän. Mää olin jällles samalainen ko ain ennenki.

 

Kuulkkas tätä: meil o huamen Espoon keikka, ja olen sin kutsunu muutamaise jännittävä viara. En viäl tiär, jos pääsevä. Kyl tääl isokirjaimi huame-ehtoste hehkutan, jos hee vaan tulissiva! Mut orotan mää teit kaikki muitaki ko yänälkäne aamupala!


Tiäräktee, et ko kello on 16.30 meijän kiartue-enkel Ode tule ja määrä, et nyy o laitettava papiljotit päähä? Siin ei mukisemine aut. Ei ol muuten punahilkal kikkuroi, ko siili lähte kulkema klo 19.03.

Tampereen tyäviksen Suur näyttämö orotti tänä lemppiä hymy naamallas leijonankeltasines penkkeines ko Laitlan puskist tultti yli valtameren kokkoste lammikoitte ja rekkahumukuran - mää ja muu runokaravan ja kirjakauppa. Kyl see kannatti, ko nii suur ja mukava hyäkyaalto ihmissi tul runovaikuttei saama.

Ol hiano, ko kaik men niinko ajatelttu: meil ol laitettu ruakka valmiks, mää sain jonku näyttelijän kaunistautumishuane lainaks, ja kirjamyyjil näytetti heti oiva pystytyspaik. Tälläkin kertta siilimiähe ilmottautusiva heti hommi.

Tamperelaisil o aika kiva huumorintaju - ei tääl teatteris ainaka kannata yhtäkä ove avata ilma, et on kamera mukan. Joka pualel o elämän vitsikkäst pualest muistuttavi klapui ja tiarotuksi, mitkä täyty muistoihin talletta. Kui mää olin käsittäny et hämäläiset olis vähä ykstoikkosemppa väkke?



Suuren teatterin mahtipontine välinevarasto otettin käyttö: lakritsinmustal laval saatti loihrituks valoil taivaankirkas tulo- ja lähtökäytävä, saippuakuplakone lennätyst varte pystytetti joku helikopterinpropellist rakennettu tuuletin - ja niin kuplat viilettiki yläilmoihi ko kiurut (näin kevä ensmäsen tänä, siin Hinnerjoen kohral läks pellolt pystysuara liitämä). Tampereen valomiähet: Kiitos visionäärisest toteutuksest!

Mää viihtysi laval niin kaua, et jourun vissi huamen erikses allekirjottaman paperin, misä luke, et jos esityksen kesto o runsas tunti, see ei tarkota kaht. Muute ei ohjelmatoimisto pääst munt lainka laval enä. Mää luppan! Mut ko juur saa suus auk ja ajatuksen kulkema, ni kamal see on takahuanessen tulla tyhjä toimittama.

Kyl ol jälles keika jälkkenki vilinä. Mukavaist ol nährä teit kaikki - tutui ja tutuiks tullei. Ja kui ihani mammoi, kui ihani! Maailman ykkösmamma Eila Roine ol yleisös ja tuli munt taputtama keika jälkke! Onneks mää en tiänny, olissin ruvennu yliyrittämä, ko teatterin ammattilainen kuulustele.

Koht o lähtö Häme syrämesse - katotan kuin korkkial Verkatehtan pojat saa kuplat nousema!

 

 

 

Tänään myrsky kiertää meidän kylän, vie menneen mennessään…

Nii munt lähetti laval alkunauhan Laulu-Lauri ja mää sain juast laval umpitäyre Laurentia-Sali ette. Mut monelaist ol enne sitä ehtiny päivä alkku sattu.

Päivä alkajaisiks – ko oltti ens otettu vasta 3252985798 miljardi räntäpriiska auton tuuliklasihi – pääsin yhren keramiikkataiteilijan kotti käymä kirjailijapatsaitte private-esittelys. Mykistävi! Mun mukka läks Edith Södergran ja hänen kattis.

Muistinki, et Laurentius-Sali o avara ja jylhä, mut taas see pääs yllättämä… Hiano o.

Tais olla tähä astisen kiartueen paras vahtmestar-talon-teknikko-osasto meit vastas. Kaik, mitä mee keksitti pyyttä, tuatti juaksujalkka ja ilomiäli ette: saippuakuplakoneen tukituali ja tunnelmalline sivuverho ja erikorkussi nimikirjotuspöyti, mist sain valita kaikkist sopivamma ja välil ain kysytti, et on kaik hyvi ja tarttisko jotta viäl. Harmi etten huamannu toivo piremppi sääri!

Kiartueel on tänä vuan meil ain joka paikkakunnal uus tyäpaik auk – ihan pätkätyä mut kumminki. Ennenko runolöpinä pääse alkama, tarvitan paikal siilimiäs, ketä voi olla kyl nainenki. Siilimiäheks palkatti Lohjal henkilökuntta nuaremast ja reippamast pääst, oikke hyvä Mika. See o myäski hiano, et ihmine ossa tyätäs arvosta. Niin kirkkal äänel hän meil lähtiessäs huikkas: ”Oli kunnia olla siilimiäs!”

Yleisös ei jällenkä ollu moittimist! Naurova oikkias kohras ja taputtiva melkken kaksinkertaset aplodit nimeomasest meijä pitkämiälisel äänimiähel, ko jaksa tuhannen kertta kuulustel mu jutui (voi tiätyst ol, ettei jaksaiska, vaa see o enemä ammativalintakysymys, et jaksettava o). Pääsin myäski vähä vaihtama sanoi lukijoitten kans. Yks hurmaava Evakko-Aili kerros mul lapsuustapaukse laitilalaisest mummust, ko ol ei tuntenu kello.

Kaks päivä on tauko kiärtämisest – varma kiärrän ympärs lipputankko pihal, ko olen juur päässy kiärtämise makku ja nyy tarttis muka olla koto vaa. Tamperel nährä sit jo maananta! 500 ihmist tulos – mut parisata viäl mahtu. Ooo-ooo - kuin kuuta nousevaa mä sinua odotan….


Ko ajele Turust Helsinkki moottortiät pitki, pääse ilosest takkupäisen peikon oikkiast silmäst sisäl. Olekstee sil miälel ikän kattonu niit kallioihi louhitui tunnelei?

Halikkolaisel pyssäyspaikal saatti hyvä fantasiasalaattiruakka (fantasia tarkot, et sai valita ottik lisukkeks kanan vai juuston, otetti juusto) ja reilu palvelemist. Eilises Salo Seuru Sanomis ol nimittäis ollu arvio mun Peippomettäkiarroksest, ja rivakka henkilökunta käve mul simmose vissi jostan paperinkeräyksest kaivelemas, ko mää kyselin, ettei simmost mittä vaa löyry.

Päivä ensmäne järkytys tul Kasarmikarul, Helsinkin Savoy-teatterin eres. Siäl ol parkkipaikka! Noi vaa hujaukses mää vetäsi mu runoauton sihe, ei tarttenu taskuparkki eikä pujottelemis, parkkeerasin niinko misäki Laitlas.Al oleva huippuhifilaatunen kuva esittä sitä, et toristettavast olen parkkerannu Staris.


Savoyn lavarakennukses riit mukavaisest auttavaissi tyämiähi. Ol meijä oman äänimiähe lisäks äänimiäs ja äänimiähe apuri, valomiäs ja valomiähe apuri, ja kiva saippuakuplamiäs Simo, ketä autto meit käynnistämä kuplanpulputtajan neitsytmatkan. Huamasiktee – siäl leijus kupla tyttärines?

Korkkial humiseva lava, kaukan hymisevä ihanaine yleisö, saippuakuplakonen pikkaset iloset sattenkaarefäriset kuplat ilmas… Voik olla satumaisemppa. Oi iankaikkinen ko mää tykkäsin.

 

Mul ol rivis kohokohti reisul: entissi tyäkaverei tul koko parvelline munt kattoma, oikken kulttuurkerhon kans, ja hee näyttivä ja kuulostiva juur silt niinko ennenki! Elonkerjuuyhtyeen fanit kävevä munt taputtelemas! Sain mu lempifilosofilt kimpullise ruusui! (Melkken tekis miäl laitta kolm huutomerkki perätyste, vaikken ikämailmas lait!)

Marsunkokkoste räntähiutaleitte al mee vaelletti hotellil. Helsink ol valosa ja vilkas viäl. Aamuste orotta Lohjan omenakaupunk – juur ehtoste kuulin, et lipui o myymät 4 kappala.

***

Yäl jo tämän kirjottelin, mut hotellin internetyhteys intti mun koneellen, ettei hän ol kuullukka koska mistä internetyhteyrest. Mitä sihe sit sano? Muutako et orotas vaa, viäl mää sul näytä!