Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 30.03.2011

Mikkelist lähtö aamuste Lahte kohre meinas viivästy, ko löytys nii hyvä kaffila - Ramin konditoria. Siält hankitti reisusyämiseks solmunmuatossi pulli, mitkä ol voittanu pullien suamemestaruure. Oikkia voittaja!

Koirakiven tiätöitte ja kumartavien koivuje ohitte ajetti Savost Päijännet kohre. Ennen ko löytys oikkia suunta Lahre suurest kaupunkist, piti ens opetella asennoituma väähä suurpiirteisemmi. Kaik o suhteellist, sanos filosofi jo kaua sit. Mahtok hän tarkotta myäs liikennevalojen suhteellist vihreyt ja kiälletyist ajosuunnist vinkkavie liikennemerkkie tulkinnavarasuut?

Ei ol toist keikkapaikka, mikä sais viarailijan tuntema ittes niin Tähreks ko Sibeliustalo! Heti pukukopi ovel see säkenöimine alko. Takahuaneis ol soffat, wlanit, omeni valmiks palotettunas, sämpyli kymmenittäis.

Muistin valla hyvi, et Sibeliustalon sali näyttä sisält vähintäski Allure of the Sea -ristelijän promenadilt (onk joku käyny?) Mut kyl sen muhkeus ain vaa yllättä!

Täsä sama hiano sali - esiintymispöntön takka. Sinine alavalo färjä siäni ja pilveäki, lava etualal hiippaile yks siili. Kuvas näky myäski, mitä keikkailija tartte keikkailemisse: mukin, mythonin, knipun kirjoi ja käsikirjotuksenki - siit syynäilen ain välil mitä pit sanno ja mitä sen jälkke. O mukava huamata, et kiärtämise myät yhä harvemmin tartte sivuilles vilkuil. Pualsala o asiat siirtyny mun päähä, vaik olen ain luullu, etten mittä ulkko opi.

Ihmissi tul paikal niim pal, etten kehta sannokka. Sanon kumminki. Tuhanne! Ei voi lahtelaiste sivistyst riittäväst ylistä. Ja kuulemma oli mukan joku sivistyny loimaalainenki. Tosa näky muutamaise nätti niska ääni-, valo- ja saippuakuplaohjainpöyrän takka kuvattunas.

Siilimiähest täyty ain raportoir, see on tärkkiä hetki, ko keikka lakka ja siili kulke. Sibeliustalos mee saatti eliittisiilinaine hoitama siilimiähen tyät. Ohjelmapäällikkö Nymanin Minna jätti 20 sekunniks johtotehtäväs ja autto siilin hiippailema pois lavalt. Kiitos taitavast suarituksest! Siilinaist saa äärmäise harvo linssi ette, täsä olis teil nyy tarjol lämpökameran kuva verhon takka, tositoimist!

Lahtelaisil kuulijoil olis kaikil tarvinnu jakka mitalit, joka ainual! Niin saippukuplivaise hyvä miäl mul on heijän villist ilost ja juur oikkia-aikasest harttast hiljentymisest.

Ja viäl viimetteks pakollline, jännittävä ain-samalaine lavakuva! Vaik kaik muuttu, ni mun tanakka lava-look pysy!

Lopuks jäin viäl ihmisten kans sanoi vaihtama ja nimmaroittema. Laitin jokasse kirjaha päivämääräks 28.3.11, ennenko toiseks viimesen kohral huamasin, et päivämäärä onki väärä. Korjasin salamana tilantte ja vetäsiin päiväks 29.11.30. Antteks vaan Terhi (ja nee kaik muut.) Nyy olen oppinu, et tänä on 29.3.11. Paitsi et see tais juur muuttu.

***

Huamen Turkku. Kuin kaunis sana see onka. Olektee ajatellu? Huamen pääsen Turkku!

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 28.03.2011

Sanoka viäl kerra, et Suami on piän maa, nii mää käännän Kalle Väänäsen sananriaskat Laitla murttel!

Aamuyhreksält ko läks Laitlast runoautol ajama, eikä muuta ko hiukan pysähtyny Toijalas kaffel (voi hyväl syyl kyssy, kui mee sitä kaut ajetti) ja ihmettele hiuka Tähtniäme H:n muatost siltta ja stoppa Kuartin kohral hakema kummal pual autos on tankki, ni o Mikkelin keikkapaikan tyämaasyäminkeis juur ja juur kolmelt ehtopäiväl. Eikä vast matkustettu ko pari vanha lääni läpitte. Mikä piän simmone o?

Kiva ol taas tauo jälkke ajella ja vast loppumatkast alko Siperian siirtymine Suame - pyrytti niinko ensmäst päivä!

Mikkeliläissi ei lumi pelottanu - ovelt tultti ostama kymmeni kymmeni kymmeni lipui, nii et sali ol loppuje lopuks kolme neljäsosa täys. Jälleski mun uskolline hualen siit, et kukka ei tul, ol turha. Hiano, et tulitte!

Täl kertta alotetti keikka mun ja äänimiähe erikoisyhteissohelluksel. Menin ja alotin keikan mun pilviliirumillani, niinko pruukkan - mut ei kuulunu muut ko mun pikkune äänenpihinä. Mikki ol kii taik jumis taik akkuloppu ja teknikko sai juast salin trappussi ko hirv ylös ja alas, ennen ko läks taas toimima. Mää sil aikka viihrytin etumaissi ihmissi, ko hän korjas lähetint taik vastaotint taik mitä liä. Jälleski aikka meni n. 30 sekuntti, mut tuntus rippikouluviikolt. Hyvin pelastettu tilanne kumminki!

Valtavan kivoi ja nauravaissi ihmissi ol tullu kuulustelema. Vaik mää yht jos sun toistaki alkusohlinkin lisäks töppäsin (ehkä koko sali näk ko purotin sylllise runolappussi laval), ni kotone olo säilys ja säilys.

Runotoivei tul pal - Lehmäst ja koivust ol ussempiki esittäny pyynnö ja sen luvin. Ja pitkäst aikka esitin pyynnöst myäski Pupu tul juhlist kottini ja varma ensmäst kertta ikä Aurink kunnas. Mukavalt tuntu, et yleisös on kuulijoi, kenel mun vanhatki runot  on tutui.

Meijä Taiteentukipalvelu ja Ylimmäine kirjamyyjäviranomane Odelma sai tänä uuren toimeksanno! Hän ol siilinaine! Voin suasitel!

Kaikenkaikkias iha omalaine ol Mikkelin päiv ja keikka. Kokonaisen kassillisen kans lähretti hotellihuanesse yäpymä, niim pal Huliaine sai tuliaissi! Narsissei ja ohrariaska ja munavoit ja kauneikaunei papermuni ja suklat ja palttoonknapei. Tänä ehtol o hotellihuanes syäminkit!

Huamen armas Lahti - ja yli tuhanne ihmist! Masa Hollolast ja muut kaik: tervetulo kuulustelema metä huminoi!

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 27.03.2011

Ko kiärtävä ihmisen täyty kiartuetauollakin kiäri ettei jäkälä kasva kylkke, mää oikke repäsin ja kaivoin kaapist mu vanhan hurjan harrastukse esil, tunkin Helsinkin helmoihi ja lykkäsin itteni neljän museon ovest sisäl. Jokases men aikka 3-4 tuntti ja ussemassaki olissin käyny, mut ei riittäny päivävalo eikä museovartiojoitten tyäaik sihe.

Kasvitiäteellises puutarhas Helsinkin Kaisaniämes ol lumppet talvlomal, eikä niist näkyny ko juurakot ämpäreis. Olis ollu nii juhlaline simmone ihmisenkannattava lumme nährä pitkäst aikka, mut lummelamme ympärpyäriä muatoki sai iha liikuttuma. Jännint ol kumminki see, et yhte vaasi ol laitettu rinkeplummassi! Keskel lumitalve suuri valtavi kehäkukkassi! En ol ikä simmost nähny. Siin jäivä lihasyäjäkasvit, taatelpalmut ja etiopialaiset kaffepuskikot toiseks. Puutarhahoitaja sanos, et plummat o Hollannist tullui.

Kasvitiäteellise Välimeren-huaneest mää löysin henkeheimolaisenki - o ainaki joku ketä o mun kans tasaverone kankeuskilpailus!

Eläinmuseos eli nykysuameks luannontiäteellises museos käymise jälkke en ol ollu ennallas. Siäl ol näytteil Viron Kohltast löytyny trilobiitin fossiili, mikä ol 450 miljoona vuat vanh. 450 miljona vuat! Ja mää ajattelen ens perjantait ja Jyväskylähä menemist ja sitä et sen jälkke ei ol Peippoaamui enä. Mut 450 miljona vuat ettippäi? Ei mul ol aavistustaka, misä mää sillo olen ja see hiuka munt vaiva. Misä tee muut meinasitte olla? Viästitellänk lähempän? Siit fossiilist en ottanu kuva, ko see kerra mun ymmärrykseni ylitti.
Susi o selkkiä!

Ja pyy!

Kulttuurie museo Tennispalatsis o erikoine. Mää en ainaka käsittäny sin mennessäni yhtä, mitä simmone voi tarkotta. Jos kulttuur käsitetä laajast, sihen kuulu kaik flanellliruutupairoist posliinikarhuihi ja lihamakaronilaatikkoho saak. See oliki sit etnografine museo - mikä ei ol ihan kirkas mul seekä - mut hyvä kumminki. Siäl ol kuvaamine henkevaara uhal kiälletty. Miäle jäi päälmäiseks eskimontapase heimon mursunsualitakki ja intiaanien pikkulintussi yhte ompelemal tekemä viitta.

Sinebrychoffin tairemuseo ol niimpal fiini. Keskeurooppalaist tairet ja suamalaiste maalareitten käsityksi siit. Vanhimmat teokset ol 1300-luvult ja  Rembranttiki sin ol yhren tyä maalannu. Kattomaalaukset ol valtavi ja herät kysymykse, kui hyvi fysioterapeutei sihe aikka o ollu, et on tyäpäivä jälkke vanuttanu maalarin niskan hyväks?

Kirjakauppaanki mun pit mennä, mut arvakka vaa, kehtasink mää? Olisiktee itte kehrannu mennä tost muin miähin sisäl, jos olis oma nimi noi suurel? Mimmose ilmeenki siin olis ottanu?!

Mut hei! Tiäräktee et Helsinkis o meri jo auk!

Toho talonmiähe numeroho voi soitta jos tahto lisätiaroi, mää luulen.

Koht tarttis men maate, et voi huamen lähte runoauton kans lynkyttämän kohre Savo!

Maan-matkaaja Laaksone

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 21.03.2011

Sen uhallaki et mul mene nyy kerral maine, mää tunnustan, et olen hiihtäny! Hiihtäny! Mää en ol profiloitunu mikskä partioreippaks ulkoilmaihmisest - iha siit syyst et en ol simmone. Kumminki tääl meil päi o hankikanto karonnu ja lunt 40 sentti - munt melkke vyätäröl siis. Mihenkä jännittävämppä paikka ei pääs ilma suksi tai lumikenkki. Tosa nyy näky, ko tuleva Tanja Poutiaine mene Paimion Askalas mäkke alas nii et soi (ainaki kataja, mu ainut oljenkors!)

Simmossi välipäivä uutissi viäl, et olen nähny 10 pyrstötiaist (sen somemp ei ol eres viiko vanh pandakarhu) ja rynniny auton sisäl turva ja lyäny oven kii, ko hullu metso tul Laitlan metänkorves kimppu. Ainaki see uhittel ja olis voinu!

Jos mää selviän täst loppuviikost henkis, ni
ihmiset

Mikkelis
Lahres
Turus
Jyväskyläs

viäl nährä!

Heli "davidattenborough" Laaksone

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 17.03.2011

Tääl olla! Melkken kotopihas keikal! Kello o vähä yli papiljotti ja takahuanepaniikki kiihtymäisilläs.

Odelma myy sil välil runoihmisil aulas kirjoi ja pitä heit hyväl pääl.

Uurenkaupunkin peippoesitys läks liikkeel oikukkaitten tähtie al. Lyhennelmä äänimiäs Nippalan jännityskertomuksest keikan alottamishetkist:

"Yleisö istuu paikoillaan, näyttämön takaa tulee puhelinsoitto, että runoilija on valmiina, siilimies asemissa, kaik kunnos. Hyvä hetki himmentää salivalo ja kirkastaa lava, laittaa siili-intro soimaan. Napista vain ei tapahdu mitään. Oolrait, tulkoon siili ilman musiikkia lavalta, lykätään lähtölaulu suoraan eetteriin. Siitäkään napista ei tapahdu mitään. Yleisö on vaiennut hipihiljaiseksi ja odottaa aivan aiheesta jotain tapahtuvaksi, runoiltaan kuitenkin on tultu seuraamaan ohjelmaa, ei taivaalle jähmettynyttä pilveä ja sieniriviä. Äänikortti on nyykähtänyt kokonaan eikä auta muu kuin käynnistää koko järjestelmä uudestaan. Koneet palaavat tajuihinsa piinallisen hitaasti."

Sama aikka runonkirjottaja, runonkirjottajan hyvä sisko ja Uurenkaupunkin teatterinjohtaja Lualamaa - nyk. siilimiäs (kuva al) - ryntäilevä lavan takan, kuiskivat toisilles, kännyköihi ja ratiopuhelimihi: "Kunnei mittän tapahru! Joko jo! Eik voi ruveta vetämä? Voik? Eik? Kunnei? Tännei kuulu mittä! Alkok siäl joku musiikki? Mää kiskasen! Älä viäl, älä viäl, älä viäl. Menenkmää laval suara vaa, ilma mittän taustnauhoi? Hetki viäl. Yks kikka on kuulemma jäljel. Nyy alko, see pyäri! Kisko! Kisko!"

Vaik ei alkunauha uurelles käynnistämisse kulunu ko muutamaine minuutti, mee kaik oltti 12 vuat vanhemppi, ko tilanne ratkes. Kiitos kaikil kylmähermosil ääni- ja valomiähil! Yleisöl ei toivottavast muut välittyny ko hiuka verkkasen tuntune lähtönopeus...

Mukavaisest kaik jälles läks etenemä kumminki. Omie ihmiste eres, sukulaiste ja lapsuuren kavereitten silmie al, löpisin ennätyspitkä aja. Kertakaikkias mää Markkuineni ja Matteineni ja Merjoineni viihtysin. Runopurkkihi ol kertyny kysymyksi lempilinnuist ja miähist, Mettäkaffel ol toivottu ja sen luvin, muutamaise luvin pyytämättäki, ko oli kerra encoret varten takasin taputettu....

Kukkassi tul enemän ko ikinä! Kiitos! Ajotus o hyvä, ko kotti ei ollu ko 18 kilomeetri - tosa nee o jo vaaseis ja huusholli näyttä silt, niinko olis 60-vuatispäivän ehtoo. Vähän kummallist o näin pian jo joutu takasin tavallisuutte, ilma muutama saran mailin siirtymä- ja tasottumisajamist.

Nyy sit kuuluis olla runsas viikko ilman keikkailemist. Kuis sitä lainka ossa olla? Kokonas ei voi kumminka lurpatta, ko viäl saan kiivet Mikkelin, Lahren, Turu ja Jyväskylä lavoil. Tulkka niihi! Antaka mun viihryttä!