Onnistuk kaikil muil kaik asiat noi vaa ja vaivattomast?

 

Mää rupesin eilen tosimiälel pakkama runoauton kyytti kiartuetavaroi. Peippokoru meinas ol karoksis, mut löyrys. Punahilkkahuppu o silittämät, mut Salon teatteri Provinssin takatilat o nii huikkiat, et siäl o oikke silitysnurkkaki, kerjetän kyl huamen. Keikkakello on pyssänny ja sil täyty jottan tehrä, muute mun runssan tunnin keikka, mikä kestä melkken kaks tuntti, on koht kolmtuntine.

Mut siil! Peippokeikkojen uskolline lämppärisiil! Sil kuulu nyy vähä huano. See ol ollu mun lavatarvikelootassan tual luhtiaitan pual - ja eiköst joku hullu hiiri ol tehny pesän sen vattan pehmikkeissi! Luajan onni, ete hiir ollu itte paikal, ko sen pesän löysin siilin sisält. Olis tullu ympär korvi, sano sit luannosuajeluyhristys mitä vaa. Koko loota tiätyst pit pest ja tiskat - ja siili-raasunki otin operaatioho mukka. Jynssäsin harjal ja saippual ja huljutin ja PURISTELIN, kiärsin ja kaulisin sitä. Ens see kuivus lavoirin pääl, ja nyy ko lakkas tippumast, see killu tosa leivinuunin suuluuku eres lämmös. Toivota, et huamen o Salos rutikuivunu, hyvä ja silune siil taas, ko on sen vuaro hiippailla lavan ylitte ja käyrä hakemas munt sin kans.

Siis: jos mää olen ain kaikest ain myähäs ja joka asia kestä nii hemmetin kaua, ni see johtu siit, et luannol o jotta munt vasta!

Huamissi näkymissi kumminki! Nee ko ei mahtunu Salon keikal, voivat tul Salon Suamalaisse kirjakauppaha Plazan uumeni moikkailema. Olen siäl pikkukeikal klo 14 alkates.

Heli
sanamaija ja pyykkär



PS. Juur avasin Uus Raum -lehre ja siäl kirjotetti, et munt o valittu Vuoden raumalainen -ehdokkaaks. Vissin tarttis ol tyytyväine, mut aika pal ouroksutta kumminki. Mul o ollu kirjat syyskuun 28. päiväst saak Lapin vanhas pitäjäs - ja nyy olissin sit jo joku aarre koko Raumal? Täyty sanno, et kyl o ehrokkaist pula, jollei nyy kettä muut löytyn!