Taivaallisen ihana puimakuva Rauman Lapista: Lappalaisen Miikka.


Ja juur ko meijän kyläs tapahtuis, ni enk mää ol tiän pääl! Sama aikka ko mää nostan Kuapios runoperuni, viimessi viljoi puira. Jos täst maast ruak loppu, ni see ei ol ainaka meijänkyläläiste syy...

***

Tapahtumallisest ei ollu puutet Kuapion-reisullaka. Junamatkal jo lapperantalaine yleissivistyny-kaikest-kiinnostunu kanssamatkustaja piti mul piäne seminaarin aiheest sketchnoting (suamen kiälel: piirustelemal tehryt luavemman pualeiset muistiinpanot). Onk muute teijä miälest kiartuemarkkinointi menny liialliseks, ko ojensin konduktöörillekki perunakeikka-aiktaulun?

Mää hämäräst muistin erellisest käynnist, et Kuapio o jotenki ihana - ja nii see ol.

Heti aamul pualenpäivä aikka riänsin toril, ko kerra ol käsketty (lukijat suasitellu). Voi valtava kui suur ja färikäs see olika. Hansikkat mää ostin pualiks jo senkin tähre, et saissin kuulla kuapiolaist murret (pualiks siks, et  olen rispaantuneil roudaushanskoil kulkenu ihmiste ilmoil koko syksyn) - ja kuulin. Mitä geminaattoi! Redusointei! Omenamyyjä yllätti munt tiätämäl täsmälles, misä o Hinnerjoki.

Lisäks kaupunkist löytys jotta erityisen harvinaislaatust: Postin konttori! Otin siit iha lähikuvan.


Iso museokeskittymä - mun toiveuni - o ihan keskustas. Ostin monen-museon-yhteislipun ja hihkusin läpitte muhkia hianoje näyttelyitte ja interjöörie. Kunnemmää olis saanu tulla tänne viikoks! Onk mun pakko lähte? (O. Nimi on keikkajärjestäjän paperis. Eikä kenenkä ihmisen tyä voi olla museoasiakas. Headhunterit: jos semmone virka aukke, tääl olla! Voin tulla erullisest.)

Anita Snellmanni syränt riipivä sikamaalaus ja lintukauppiastaulu, 1950-luvun kaupunkasunto, lämmin kakluuni, puuvaja, misä Saastamoise lankarullatehta jämäpuit sytykkeen, yrttimaa, pihamaal lippu liahumas aurinkos Aleksis Kiven päivän kiitokseks...

 
Mul on kamera täys museoihanuuskuvi mut en saa niit siält ulos. Enkä kehta mennä nyy keskel yät naapurhuane oven taa koputtama, et kerkkeiskös vähän kattoma mun tiarostomuatojani. Ei mittä, olla näi! Myähemmi sit.

Keikka vartte tultti ja keikka lähestys.

Musiikkikeskukses ol tivolinsinissi penkei ja avuliai miähi. Kirjamyynnis meil ol tiskin takan kiartueel ensmäst kertta Tuattaja-Riikka - ja nii vaa see moniulotteine naisihmine hoitel homman kotti ja kirjat asiakkail.

Kiartueen neljännelläkä keikal en uskonu, et täst selviän. Tosa kuvas olen juur kuullu et vahtestar sano, et o enä 5 minutti aikka alkamisse.

Kuva: J-J Nippala

Asiakkat - lukijat-kuulijat - oliki valla lutussi. Ensmäne pualtuntti men hiljasuure vallites - mää jo ajattelin, et mahtak ihmiset orotta, et kosk see lopetta. Mut ei! Taputettin takasinki! Eikä kettä lähteny kesken keikan pois! Runotoivei ol liuta - ja harvinaine Södergrani velipoikaki iha huuretti yleisöst luettavaks (semmost ei kyl Satakunnas olis tapahtunu). Runo on pitk ja haikkia - mut luvin.

Kerttaka ei perunakori puronnu päähä, en kompuroittenu, en hukannu kirjoi, en unhottanu kiittä äänimiäst. Ettei vaa munst olis tulos asiaihmine.

Olipas mukavaist seeki, et yleisöl ei ollu suurt kiirut kotti. Jäivä juttelema ja kuulumissi kertoma ja kanssahihittelemä. See on tarkotuski!

 

Kiitos tulemast hyvä  kaupunk Kuapio, hyvät kuapiolaiset ja kauemppaki reissannet (yhretki tul Helsinkist saak. Teki miäl lahjotta heil Suamen kartta).

***


Mitä huamen? KUHMO! Tiäräktee mitä mul  o sanottu? Itä voi yllättä. Mut mil taval? Katota 11.10.klo 19!

 

Heli