Nee on nee Karjalan koivut… Ja pal muutaki, mikä saa reissajan syrämen pois paikaltas.

Imatral pyssäyspaikas hyvä ruakka – pannukakku ja kermavaahto ja erikoisenpualeine naistehuane (yhres vessakopis ol soffa).

 

Ja taas jatketti kulkemist ja nii jatkus kaikefärine ruska ja sinisefärinen taivas ja kulkemise onni.

 

 

Suur kontrasti huikasevie syysvesie jälkke ol Lappeenranta-salil tulles, ko sisäänkäynti ol petonihirviön vattalaukus. Sin sementin keskel sukelletti hakema jonkunkaltast ove, misä lukis Esiintyjät taik eres Roudaus.

(Meijän kiartuemaestro Tea petonivarikolt starttamas.)

 

Ja jälles uus miälentila piti rakentta, ko avas harmauren keskel salin oven. Niinko olis jalokive sisäl astunu.Jo takahuane mattoki huimas.

Kuva: J-J Nippala

Monitahokast kimmellyst, hymyilevi penkkirivei, valokatrai. 900-paikkane katsomo! Mää en ol tiänny, et eteläkarjalaine heimopiirre o yliliiottelu – mut emmää heit nii hyvin tunnekka.

Oppisin kyl torstain tuntema, ko oliva yleisös. Iisalme ja Pohjois-Karjalan villiyre jälkke ei olis luullu, et kuulijakunt viäl voi yllättä, mut yllättivä vaa. Lämmin ja myätäelävä, hiljentyväine ja yltyväine väki. Taas oli joku pyrskähtelijänaurune jossa etuvasemmal – täys tyä o itte pysy vakavan, jos jolla yleisöst  o oikke vallottava nauru. Ei mun tiätyst niin kauhia vakavan tartte pysytelläkkä, paitsi siin meijän äänimaisemarunos, mikä o semmone totisevoittone vaik valo kohre meneki.

Oventakanpanikoimiskuva: J-J Nippala


Tyäl ja vaival ja komentamisel suastusin lopettama keika. Ain tul uus juttu miäle, mikä piti kertto.

Mää heitin pannuklapun yleisön joukko vast aulan nimmaroinnis. See lens korkial ja osus ens jonku frouvan permanentti ja siit sen joku toine frouva nappas. Ittevirkkama – sen tähre see o vähä semmone harva.

Sain ihmelissi perunaviirei tuliaissiks ja kaikelaist muut hurmava ja omataitama. Korkea-ahon marttoje delegaatio (siin on d ja g) toi mul eteläkarjalaise perunapiiraka, kepullise voit ja syämisohjeet!

Muute: aurauskepin – ensmäsen lipunostajan ylläripalkinno – ansaitti Kaisa, sattumoisin Kankaanpääst, meijä seuraavast keikkapaikast lähtösi.

Nii ja oli meil peruna-aforismikisaki, Lappeenrannan kirjaston kans järjestetty. Innokkai kirjottajaihmissi oliki ennätysmäärä. Ihanimmaks monie hyvie joukost mää valikoisin Auvisen Sannan hyvät sanat: ”Peruna on pellon sydän.” Onne Sanna ja kiitos! Mun pit kilpailuvoittaja julista jo lavalt, mut olin nii pöllähtäny kaikest, et unhotin!

Kiitos auttavaisel henkilökunnal (ketä on keksiny nii uskomattoman matonreunanteippauskone, et vireoisin hänen teippamises (en vaa ossa sitä tän plätät) ja kokonaisel maakunnal lempiäst vastaottamisest!


***


Lauantain koitan olla iha hilja, ko kerranki saa, mut sunnuntai munt ei saa mikkä mykistymä. Olen kotomail melkkest – Satakunnas, Kankaanpääs. Siäl loistavan-oranssissi penkei ja asiallist, tyynt ja rauhallist (?) oman maakunna väkke.

 

 

Heli