Laaksose Runopiiri OSA 1
Olen kuullu muutamaltki ihmiselt, et runoi tekis miäl lukke, mut ei oikken tiär mist alotta. Ja semmostaki olen kuullu, et enne viäl niit lukiki, mut nykyaika o höyrystäny pään simmoseks, ettei enä muist kummotti runoi lueta.
Mää perusti nyy sit Laaksosen kiakkopiirin eiku runopiirin, misä kertoilen mun omi lähtökohti runojen kirjottamisse ja niitte lukemisse - jos siit olis vaik ilo ja appu mahrollisil runonystävil.
Runopiirikirjana on tiätty uus Aurinko. Porkkana. Vesi. Se kannatta hankki omaks kolmest syyst: 1) Runokirjat on pitkäkestossi. Ikioma kirja o ihana. 2) Ostetuist kirjoist koostu mun elantoni - ja jatkuvuus sil, et pystyn uussi kirjoi kirjottama. 3) Ostetut kirjat o myäskin kustantajan elanto, ja heil o vara lissä kirjoi niin kauan ko lukijoi o. Tiätty lainattukki kirja on paremp ko ei kirja ollenka!
Muut ei kirjan lisäks sit runopiiriin tarvitakka, aivot vaa ja hiuka aikka.
NYY TÄMÄ ALKA!
Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan esilehrel o alkuruno. Lues ens see kirjast - taik täst - ja silmäile sit tost alemppa, mitä mul ol siin meininkinä.
(Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan esilehdillä Raija Tuumin (1923-2016) grafiikkaa)
munt kirjotti Heli
ei kenenkä äit
muistoks täst ajast
kui eletti oltti
no joku eli joku oli
joku katteli päält
ymmärs vähä
ja senki vääri
ei osannu olla tämä aja ihmine
sää ketä munt luvet
mikä o sun päivies luku
mikä o aikas ilo
tee oma laulus niist
älä jää veissama
muitte virssi
älä näitäkä
älä revi vanhoi tapetei
jätä lämmöks
jätä tuult vaste suajaks
miäspolvie merkiks
mut omas
omas lait päälmäiseks
Kirjan alotukse mää sain irean muinasist riimukivist. Niit o ussen pystytetty ja veisteltty vaik haaksirikkojen taik murhien muistoks tapahtumapaikoil, ja niis voi olla kaiverrettuna täl tyylil:
”Nämä merkit on tehty
Ingan poikien muistoksi.
He kuolivat varjagimatkalla
Kreikassa.
Inga peri heidät ja
hänen veljensä perivät myöhemmin Ingan”.
(Hägerstalundin riimukivi 1000-luvulta).
Aurinkoporkkanan alkurunos käsil oleva kirja esittele, et ”Munt kirjotti Heli - - ”.
Ja sit se johratta lukijan kulkema runojen kans: ”muistoks täst ajast, kui eletti, oltti - -”
***
Mää tykkän antta runois joskus neuvojaki (Claes Andersson sanos, et hän ei ikinä neuvo toissi ihmissi, mut määpoika neuvon!) Ajattelin, et tämä alkuriimukivi vois nykyihmist hiuka ohjeista - ajattelema omil aivoil, antama arvo omil ratkasuil ja toistenki.
”Sää ketä munt luet, mikä o sun päivies luku, mikä o aikas ilo, tee oma laulus niist…?
Sit tule semmone riimi, misä sanota, et ”Älä revi vanhoi tapetei, jätä lämmöks, tuult vaste suajaks, miäspolvie merkiks - -” Mink tähre mää vanhoist tapeteist kirjotan? Olenk mää ruvennu talotohtori panukailakas?
En varsinaisest, vaik hänt ihailenki. Täsä on kysymys vertauskuvist.
Runoje lukemises (ja kirjottamises!) o munst kiinnostavint vertauskuvat. Runo ei ussenka sano asioi suara, kosk on tehokkamppa ja jännemppä sanno se eri taval ko arkikiäles, anta lukijal mahrollisuus fundeerata itte. Tämmöst samalaist vertauskuvallisuut o meijä ympäröiväs kiäles joka pualel, erityisest sananparsis. Ajatelkka vaik ilmaust ”Vierivä kivi ei sammaloidu”. Ei siin ol puheaiheen kivie ominaisuus taik sammalpoliittinen kannaotto. Siin mutkan kaut ilmasta jotta semmost, et ”monessa mukana oleva, aktiivinen ihminen pysyy vireänä ja virkuisena”. (Tämä o ainakin tavallisin käyttötapa, tiärän et o muitaki. Tiäräksää? Anna kuulu!)
Runojen kirjottaja pyrki keksimä vertauskuvi, mitkä olis UUSSI - mut mink merkitykse lukija kuitenki tajuais.
Vanhat tapettikerrostumat on täsä vertauskuvana sil, et ihmiskunnan kulttuuri ja jokase omaki elämä koostu monest vaihest, se o jatkumo toisten tekemil töil - mitä itte täsä jokane parhas mukka jatka.
***
Nii et tämän alkurunon olis voinu kirjotta näinki et:
”Tässä Laaksosen kirjoittamassa kirjassa ihmetellään nykymenoa ja toivotetaan lukijalle omannäköistä elämää.”
Mut oliko tämmöne suarasananen tekst kiinnostavamp? Runo on sentään runo, sanos Eino Leinoki!
Näi alko ja loppus Laaksose runopiirin ensmänen kokkontumine. Kiitos fundeeraamisest! Täl kertta ei tul muut kotiläksy, ko ihailla vanhan kansan ihmist, et mist se keksiski et viärivän kiven pääl ei sammal kasva. Se o nimittäis hianost kekattu.
Kuulumissi!
Heli
#laaksoserunopiiri