Kello o yks. Yäl. Valo o juur menny maate,  mut koht se hissuttele takas omal paikalles taivaankaarel. Oma lepo jää yht lyhkäseks. Ei voi nukku. Eloheinäkesän ensilta on tulos tänä.


Olen tehny kirjailijan töit yli 17 vuat, ja ihmettelen, kui vähä sitä kehitty. Kunnei tähän totu? Koko talv on käsikirjotettu, on käytty lukuharjotuksis, o nähty kenraalei ja ennakoi ja torettu, et kyl tämä täst. Näyttelijät ja ohjaaja ja dramaturgi ja äänimiähet ja puvustajat-lavastajat, musiikintekijät ja lipunmyyjäflikat ja kaffetermoksen pumppaajatki on taitavi ja parhas tehny, et esityskausi alkais hyvi. Ja silti tääl yks kirjottaja havise ko vappuhuisku ja kuvittele etukätte mitä kamalimppi tuamioi, mitä näytelmäst vois tulla, kui yleisö joukkopakene ensmäsen kohtauksen pualvälis, kui lukijat sääli ja suku häppe.

 

SK 1957. Mitä o mahtanu 60 vuat sit ihmine niimpal jännittä, et tommost lääket meni apteekist kysymä? Ja auttok se? 

 

Hermoilek lähijunankuljettaja yht pal tyäkoitoksias? Tutisek laitoshualtajan puntti joka aamu, ko ava sairalan ove? Kirjailijan - ja kaikelaise taiteilijan - tyä on tiätty siin suhtes omalaises, et minkälaist valmist kaava ei ol, mink mukka sais mennä. Hyvä autokorjaja korja auton juur jämpt semmoseks, ko ohjekuvas o. Kirjottajan mailmas malllikappalei ei ol olemas: joka kert täyty tehrä alust saak uus, omaperäne ja miälelläs ennenäkemätön. Mittä saappai ei ol orottamas eteises, mihe sais astu. Kukka ei neuvo: Kas näin tehden loistavaan tulokseen!


 
Suomen Kuvalehti 1957

 

Olik mun pakko alal ryhty, onk pakko alal olla, jos näin pal ain täyty huakailla? Juu! Mistä muust ei myäskä nii suurt ilo ja täyttymyst saa, ko juur se omas pääs, pelkil sialun silmin nähty muuttu eläväks olennoks, näyttämöl kirmaavaks senioriks taik moottorsahan naru kiskovaks byrokraatiks, mil teatteryleisö pyrski. Se o sitä muatisanan mukast Lisätty torellisuut. Sitä kirjallisuus o ollu ain ja ilma minkänkaltassi virtuaaliklasei (lukuklaseist kyl o ilo). Mihin menevät työmme tulokset? O hiano muista, et ilma oma miälkuvitust ja jääräpäisyyt ja sitkiäst uurestas-uurestas-uurestas kirjotetui repliikei, tämä mailm olis eri. Samppalinnan kesäteatteris ei ehkä oliska kotimaisen komedian kantaesitys tänä - vaa joku iha muu, vaik kolmastuhannes versio West side storyst! Kui nii ei kirjallisuus muuta mailma?

 

 

Eloheinäkesä o siis valmis, Heikki Sankarin kans yhteistyäs kirjotettu suvikomedia, mikä tua valla uure ajanlaskun Turkku. Koko tekijäkaartin kans o ollu hyvä puurtta. Nyy o yleisön vuaro.  Toiveikkaal miälel olla. Ilo pyrkki pintta, mut koitan pittä sen piilos.

 

 

Samppalinnan kesäteatterin suvikomedia Eloheinäkesä 15.6.-22.7.2017. Kuva: Robert Seger

 



Heli