Heii Ajopäiväkirjan lukijoil! Tänä o ylimääräne uutislähetys eli tual Perunannostokiertuesivuil alkanu pulinasarja saa nyy erikoisekstranumeros:

Mitä mää tiärän Kaustisest!

 Aloteta perussäännöst: o vaa yks Kaustine. Nii et vaik monikko o Huittisis, Ikaalisis, Nousiaisis, Kauniaisis ja Paraisil – ni sama sääntö ei ol olemas Keski-Pohjanmaan kansanmusiikkitaivas Kaustisel. Olla ja mennä siis Kaustisel.

 

Ko sin päi lähte ajama meilt länsrannikolt, Suami-neitose nilkkaluun kohralt, voi aja selkkiäst 8-tiät pitki pohjosse ja kääntty Kokkolast oikkial. Taik sit voi lähte sekoilema paperikarta ja vajavaise suuntavaiston  kans Parkano-Peräseinäjoki-Lappajärvi-Veteli-Vimpeli-Himpula-Misä-Mää-Olen-reitil. Otin jälkimmäise. Kuus tuntti see kest, mut kiiru ei ollukka. Tiä varsil ol lehmi jokitöyräil ja kissankellopiantarei, niinko sinissi kaulaliinoi olis heitetty auto akkunast.

Alavuren kaffereisul löytys mailma vitsikkäimmä nimine uimahalli: Kunto-Lutra! Ja Vetelin yhrel hualtoasemal tul viano-hiano piän iankaikkine mummu tiskin taa rollaattorin kans palvelema. Näppäräst hän käyttel maksupäätet ja toivotti hyvi Kaustis-festivaalei. Suhtaurun epäileväisest eläkeiän nostoprojekteihi, mut kyl mää ajattelen, et jos tämän maan mummuset vaa jaksa ja koton ei saa aikka kuluma ja tyät o, ni esikuvi löyty.

 

Kartaluvust hualimat löysin Kaustisen ja sain kivan majotukse melkkest-kaksvooninkisest pohjalaistalost, misä ol laitettu tervetuliaisiks mun huanesse peili yläpual tämä Uusivirran perhen piäne Lotta-flikan kirjottama runo:


Kun mä haaveilen
niin joku kysyy
mitä mä haaveilen
niin mä vastaan
et lemmikkiä
kodin piristystä
ilopilleriä
pehmoista sylikaveria
lemmikkiä
ihanaa.


 ***

Mink tähre mää Kaustisel läksin kaikenkaikkias? Mul ol tehtävä!  Tais olla jo vuas 2012, ko mult kysytti, et mahtaisink mää keksi maakuntakavalkadin ohjelma Kaustisel. Siäl o nimittäis joka vuas yks maakunta erillisen teeman – sen alue soittaji, laulaji, tanssijoi, säveltäji, sovittaji, sanottaji nosteta esil. Suurin tapahtuma on pualtoisttuntinen kavalkadi, mink aikan näytetä, kummossi olla ja mitä osata. 


Mää, ketä ain kiihryn spektaakkelien mahrolllisuurest, rupesin heti leimuma. Keskipohjanmaa-areena o nimittäis silmittömän suur – ja katsomo o semmone runssan kahrentuhane henken kokkone, tunkemal mahtu 2500.


(Siin on teil! Täyttäkäs lava, permanto ja penkit!)


Jos oliski yhtenäine maakuntaorkester koko esitykse aja! (Ei nuattiteline siirtelyi eikä kontrapassojen traijamist erestakas). Jos oliski iso määrä tanssijoi permannol jatkuvast, kaunistamas areenan reunoi! (See lattiapinta-ala nimittäis on vajaa hehtaari.) Jos olis siävi laulusooloi, mummui ja mukuli mukan, vakavi virssi, jylhi kuaroi ja pari lystikäst huumornumero! (Kansamusiikki o monimuatosemppa ko ens luule). Jos juannot kiärtyis maakunna ihanan luanno ympäril! Olis nimikkolintu naakka ja nimikkonisäkäs kettu ja nimikkokasvi tammi ja nimikkokala silak. (Ja mää saissi lukke kuulijoil runojan ja siin samas selosta, mist varsinaissuamalaisuures oikke on kysymys). Ja lopus noustais metri maanpinna yläpual ja laulettais Varsinaissuamalaiste laulu! Ja tuhatpäine yleisö olis mukan!

Ja voiktee usko: näin käve!

 

(Varsinaissuamalaissi nuari näyttämäst, mitä osata. Viimeset harjotukset!)

 

(Otin kuvan, ko maakuntaorkester ruapi jo lähtökuapis).


 

Kertakaikkias oli niinko elokuvis! Niissäki o ain piäni klaffivirhei, mut mää en tosa huamannu ko omani vaa. Mää ällistysin, et kui muut tekijät saiva mun harovist ajatuksistan kii ja osasiva maalata niin täyrelliset tunnelmat. Janka-Murrokse Anna ja Antti oliva musiikkigurui, Ylänevan Lennu tanssivastaava ja ylikoordinaattor, Nuutise Niiki sovitti laului. Ohjaaja-Anneli kävi paikal, Varsinais-Suamen kansanmusiikkiyhristys kehittel talouspualt, Varsinais-Suame liitto suajeli mink kerkes – ja kaikkist tärkiämpän esiintyjät laval, heijä ohjaajas, tukijoukkos, kuskis, perunankeittäjäs, emmää kaikki ossa luetellakka, mut itte varmast tiärätte, ketä mää tarkotan!

 

 (Kuvakollaasi: Marjo Keskikastari. Turun kansantanssin ystävät.)


Mul ol ohjelmas neljä eri vaatet – ja onneks pukija. Äänimiähen kopis ol pukuhuane (hän lupas katto toisse suuntta ain ko pikkuhousu näkysivä). Hyvöse Riitta puki mul 1920-lukulaise surupuvu mustines silkkihuiveines päivines – alotin juannot keviäl synkistelyl ja naakoil. Sit hän ujutti mun yllen oranssinfärisen eli ketun sävyse sametpuvu. Sen jälkke ryntäsin vaihtama viherkäise menninkäisasu – ja Riitta puki ittes tamme äitiks ja tul hakema munt laval pois. Ja viimesse juantto hän rakens mun päälleni Laitlan kansallispuvu taskuines, aluhameines, kaulakoruines, tykkimyssyines päivines. Lyhimmilläs vaihtoaikka ol 4 minuutti.

 

(Äänimiähen kopis - siis pukuhuanees - räpsäys vaateharjotuksist. Kuvas o juantaja-tammi ja tamme äit).


Kesken kavalkadin oranssi ja viherkäise vaatevaihron kohras äänimiähen kopi ovi temmatti auk, ja siält ryntäs sisäl joku naisihmine kameran kans ja huus: Mää ole asunu Turus, voink mää otta kuvan! Mää, muutonki huanohermone, en osannu kauhia ystävällisest hänel siin tissiliivisilläni ilmast, et Nyy o iha helvata huano hetki. Voi olla, et siin mää meneti yhre lukijan lykätessän häne ovest ulos, mut ain vaa ei pysty ilost ilmet ottama.

 

Äänimiäs-Karri  (yl, nappasin kuvan harjotuksis) oli muuten oiva! Sattumoisi juuriltas varsinaissuamalaissi hänki. Hyvi hän kesti meijä aiheuttama tunkokse omal tyäskentelyalueellas, sanos jopa et: "Mä diggaan tällasist kaatuvist tunnelmist."

Mää viäl vähä voivottelen sitä, et mun musiikkikäsitys o nii vajaa. En ossa nyy mitenkä välittä mittä musiikillissi elämyksi. Kansanmusiikil mul on - vissi pääasias ulkomusiikillisist syist – iha erityine huane mun syrämes. See tasavertasuure ja hyväksyvyyre ilmapiiri! Ihmine saa olla vaatimatone taik mahtipontine, surumiälis-haikia taik ratkiriamukas. Ei ol julkiskuvien taik johtohahmojen kumartelemist, joka ainokaine on Sankar. Johtotähten o see, et itte ja yksinäs ei saa juur mittä aikases, mut yhtesel tahtomisel ja tekemisel saa.

 

(Nee täyttys! Kuva: Kaustinen.net - tiedotus. Sattuneist syist en pystyny itte keskittymä kuvaamisse.)

 

Kuulijoi ol paikal Kaustise kunnajohtaja arvio mukka vajaa 3000, osa seuras nurmikoilt ja rinttest ohjelma. Mää en suara sanoen kehta paljastakka kuin pal ja mist asioist meijä väki sai kehui. See vanh sanonta kumminki velvotta: ”Ei omi poikki kehuta ko juavuksis”. Mut pikkusen vilautan kumminki.  Erinomasen tuarei sovituksi ylist yksi, toine huakaili huippukettu-Lennun joukkojen koreografian näyttävyyt, kolmas sitä et nelivuatiaatki esiintyjät kajautteliva: ”Helky laulu Auran rantain!”, neljäs sitä kuin tarkast maakuntaorkester soit  ja melkken kaik kiittivä kokonaisuut ja kyl joku kohteliaisuuksissas sanos, ettei juannot menny ollenka nii huanost, ko mitä peljätti. Maakuntajohtaja Juho Savo frouvines näyttivä silt, et yhtä ei hävetä meijän pualesti.

 


Ko esitykse jälkke yritti festarialueel kuljeskel, etenemine sujus kahre metrin tuntivauhti. Mää ole saanu vastaotta kavalkadist niim pal kaunei sanoi, et mul ei ol koska niimpal ämpärei, saavei, ammei, mihe saissin nee kaik mahtuma. Kiitos armas kansanmusiikkiyleisö! Kiitos kutsumast, Kaustine!

 

Ja kiitos koko Varsinais-Suami ja sen taitavuus! Iso onnistumisen tahto piti koko makian kakun koos ja mee saatti see viaraillemme tarjota. Siin loppukumarruksis munt valtas korkia, hyvä miäl: nämä o mun omi ihmissi.

 
***



Kaustisen pääl nous täyskuu, nuatioi loimus, viulut soit sottiisei, hyvähymyne väki vaels valkoses suviyäs.

 

Varmaanki Kaustisel o hiuka erilaist meno, jos riäntäisin sin samal innol esimerkiks helmikuus. Mut see, et pikkunen paikkakunta saa kokonaiseks viikoks puhalletuks tämmöse hehkun kujilles ja kentilles, o ihme jo ittessäs. O vaa yks Kaustine.

 

Heli