Latvian mailt ja kirjottamisretriittifiilinkeist ei oikken kerjenny selviämänkä, ko jo pit aivo asetella sihe malli, et mene tasavallan presirenti itsenäisyyspäivä linnajuhli kaupunkki, misä ei ol linna, mut presirentti sentä ja häne frouvas – ja see itsenäisyys.

Kutsu on kauhia hiano saara, mut millä en olis sin menny… Ko en ol pynttäytyjä- ja tälläytyjäluanne enkä hiukkaka hillitty, o vaikkia tuntte oloas kotosaks ympäristös, misä oroteta elekanssi ja hualitelttu olemust-käytöst-puhei. Mut olis see ollu aika mouhero olla menemättäki, ainaki yhre ja ensmäsen kerra.



Onneks luatto-ompelija Nordmanin Tarja otti mun ompeluohjeistuksi vasta Latviast tekstiviästilläki ja hiano et kampaaja-maskeeraja Ritva Sjöblomil (ei Raija! eikä Nylund! Meil on tääl kirjailija-kuvaaja-tiimi, mist toine muista vääri etunimet ja toine suku-) oli aikka laitta mun tukka ja naama esittäytymiskelposeks. Mun ihana kummi-Anneli ol auttamas kaikes, meikkivoitte valinnassaki! Kynslaka, mitä en ikän käyt, vetelin itte pimiäs autos. Ruskiasilmäne miäs nyy o luannonkaunis, hänel riit uus, kotomainen puku ja riahakas helmeharma kraka.

Mul ol koko syksy aja ollu varattunas perunakuvioinen kankas Vammalast Kankaskauppa Nokian Kauppahuanelt ja ajatus, et siit sais jännä juhlavaatte, ko see o nii peittelemättömä arkine ja sympaattine. Ko sain kutsun olin siis ulkomail ja päätin et juhlita nyy sit meijän perhes paluu juuril -teemal. Sit tul viäl miäle, et kyl see mun tämän syksyn teema eli mukulil kirjottamisse sopi oikke hyvi. Mukuli täyty pittä hyvi, ei niist muute mittän tul! Tervessi kaikil perunaviljelijöil kans.

 

Piäni sohelluksi eli moki tuli tehryks päivä mitta. Ruskiasilmäne leikkas kampaajal sormes auk (mink tähre asiakkal o sakset, jää nauhotuste ulkopualel), maskeerajan tykön putos hyllylline vaalianpunast puuteri puvunhousuil, mää kaasin pual litra limu ja ranskalaissi peruni auton lattial ja hukkasin puhelimen koko ehtooks. Kanerva astus hiuka mun laahuksen pääl, mut oma ol syyni, pitik otta niimpal kankast mukka (erikses varotetti, et ei sit laahust ainaka ja juur sen tähre see pit laitta). Ja juur ennen kättelemist… Ei luulis et nimitiatokortin ojentamine Ylel o monimutkast, mut jessus on see.

 

Itte astelu ja käreojentamine meni vissi hyvi, en ol nähny enkä muist mittä. Kyl sitä harjotelttinki. Viimetteks viäl pual tuntti enne sisäntulo ohjelmatoimisto Koetinkive Ekku oli varapressa ja mee testipokkuroitti hänel. Ruskiasilmäne sanos, et Sauli kysys Jennilt siin ko oltti ohi suhahtamas: Olik toi Laaksose Heli. En meinannu tuntte.

Kuka munt nyy näin puunattunas tuntteka (nimim. lentäjänlakki ja villasuka) !

 

Julkkiksiaki vilkkus (Eila Roinet, Kirsi Kunnast, Lasse Mårtenssoni, kiakkoilijoi ja uimarei), mut kivoint ol ko mee Porin Marilynin Elina Wallinin kans suhailtti ympärs talo ja talon kerroksi. Meijä vaatetukset ol nii eri mailmast, et ei mittä määrä. ”Heli o juureva ja mää ole Porist”, muatoili Elina meijä asufilosofiat, hänel satakuntalaishenkine sähäkkä dianavaate.  Liukuporttaissaki laahuksen kans selvisin. Ruskiasilmäne miäs nost tarvittaes helman turva ja otti välil kuviaki – Lappalaisen Miikkan kuvi siis täsä kaik nämä.

Juhlakonsertti ol hiano, runolausumist ja laului ja soitto, ei mittä ypi-yllättävä, mut taitava ja ylevä. Kaik ruat piti syär seisomal eikä niihi oikke voinu muutenka keskitty, ko pit jännittä ettei ainaka sitä silakkaleippä päälles purota. Tikkuaskinkokkosiks cocktail-paloiks leikatui voileipäkakkupaloi otin 4! Ol see hyvä et etukätten käytti syämäs, ei liia suuri annoksi ainaka ollu törsätty.

Erityisen lämmin  miäl jäi Tamperetalon henkilökunnast. Hee ol niin kivoi ja luannikkai ja ystävällissi. Kyl järjestys laastar (!), kyl vesimuki, kyl jaksetti orotta ko kaivelin narikkaklappu. Taksikuski ol vankka paikalline, ketä arvas, misä meijä oma auto on parkis, ko ei itte muistettu osotet.

 

Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon sain tänä vuan ojentta samois juhlallisis olosuhteis. Voittaja Lealiisa Kivikari ol kans saanu kutsun ja nii mee järjestetti palkintoryynien ja kunniakirjan ojentamine keskel Tamperetalon aula. Lealiisan vyähö ol kirjailttu Aleksis Kiven runo oraval ja ol meil jotenki hemppiä sammalvuotehella-tunnelma siin, ko toissiamme kehutti. Talo kalliosaarella o hyvä runokirja. Tilatka Lealiisalt taik lukeka kirjastos. Palkinnojakko sattus seurama mm. Wirvotusjuamatehtailija Rami Aarikka ja Kanervan vilkas Ilkka, ketä o luannolahjakkus sattuma paikal ain ko jotta erikoist on tapahtumas. Viimeks kirjamessuil Pori-Rauma-ystävyyskaupunkjulistuksen keskel.

 

 ***

Polisin kuvan otin itte. Hän siäl tuules ja tuiskus Tampere-talon eres seisos ja pit huale, et meijä ei tarvinnu peljätä. Kiitos sul oikkia polis ja sun ammattiveljet ko turvasitte meit. Sisäpual juhlahuusholli ei kantautunu minkänkaltast tiatto siit, et ulkon o jotta mellakoimissi, ei ainaka meil kenel ei ollu älypuhelimi. Ehtoste vast kotti ajaes – ei jatkot ol meit vanhoi ja vakavi varte – kuulusteltti ratiost, et polisei ol loukkantunun ja akkuni ol hajotettu jo Tamperetalo aitoi päi ol rynnäköitty.

 


Kysymys pihal pullikoittevil kiakkoviarail: Meit istus konsertsalis 85-vuatias kontiomäkeläine kyläpuuhaja, ruskiasilmäne miäs, kenen kello soitta töihi arken 4:30, hänen tyänantajas, ketä maksa palkan 200 muul, mää runonkirjottaja, ketä koitta pittä suamen kiälen pualt ja maksa verot mitä pyyretä, lammastarhuri ja kouluterveyrehoitaja. Mitä asia teil ol meil ja olisik sen voinu kertto klasei rikkomat?


***

Vaik ei itsenäisyysehtoo iha vaivaton ollukka, ni vilkas, ilone, lämmin ja jollan taval selittämätönki. Oliksee sit see tunne, et tunte kuuluvas yhte kansakunnan kans?

 

Heli