Mul ei ol ennenkä tämä suviaik sopinu.
See teettä kaikenäköst kummallist. Esimerkiks mää rakastusin tulenpalavast Raumal marketis. Avomaankurkku. Mun lukijat voi muista, et avomaankurkuil o mun sialussani iha erityinen paik, mut ei mul ol koska ennen tämmöst käyny. See kurkku oli siäl laaris nii soma ja kippura ja pulleroine - ja jotenki yksin kaikkie muitten keskel. Punnittin ja ostin ja vein kotti soffatyynyn pääl.
Orottelen helteitte ja tämän hullutukse pikast ohimenemist. Kurkut o nii lyhytikkässiäki, ei nee elä niinkä kauan ko joku kääpiöhampsteri. Mitä mää sil teen? Syäminen tuntuis täyrelt kannipalismilt eikä sitä elävält tekis miäl hauratakka. Voi mun kurkkuystävä!
***
Olen reisannu vähä Rauma kauempanaki - iha Latvias saak jälles! Siit matkast liirumoisin jo aikasemmin tonne mun Lausuu Latviassa -sivustol.
Kotomaastaki löyty nyy kaikelaist hiano. Ison kirkon eli Helsinkin Sinebrychoffin museos o yks ihanamppi näyttelyi, mitä olen ikä nähny. See on Puut ovat runoja, jotka maa kirjoittaa taivaalle. Siäl o valokuvi ja maalauksi, misä on puu pääosas - harvinaise herkkämiälisest koottu näyttely! Vuare loppu saak o aikka mennä kattoma.
Laitlast kuulu simmonen kiva uutine, et Walon talon seinämaalaus saatti valmiks ja telinetki pois. See on kaunis ko voileipäkakku siäl mäen pääl.
Walon ja kurkun kuvan otti tunnetust Lappalaise Miikka.
***
Iso osa ajast mene nyy Aapisen tulemise valmistelemisse. Olen kuuliaisest koonnu noit mun Aapistehtäväsivustoi, tehny haastattelui ja kekkaillu Rauman OKL:läisten kans harjotuksi. Julkkarit o sit 3.8. Lapin Teeälläs ja vähitellen tarttis tavotella niit mun kanssaesiintyjiäki eli Runomukuli. Lisäks kuvittaja Warstan Elinan kans ollan tekemäs aakkoskuvist piänt kiärtävä näyttely, mikä kans alka siält Lapist.
Mää, ketä en ol ollenka käytännölline, saan menemä valtavan pal aikka ihan tavallissi säätämissi, simmossi, mihe mun vähäflik Odel esimerkiks menis 0.3 sekuntti. Senkaltane filosofia mul kumminki o, et ko kirja kerran julkasta ja kirjan kans koitan itteni elättä, ni sen tunnetuks tekemise ette täyty tehrä kovast tyät. Sitä murhelisemmaks mää tulin, ko olen Suame kiärtäessän huamannu, et harvas kirjakaupas o mun (taik juur kenenkä muunka) runokirjoi myynnis. Ei uussi ei vanhoi. Et mikä ajatus täl mun kaikel vähtämisel o, jollei mun runolukijani saa kirjoi ko Laitilan kirjakauppa Ky:st ja Amazon.comist..? Kyl mää täst kustantajal jo mullittelinki ja hee kesälomies keskelt vastas ja koittava jotta asial tehrä.
***
Tämä päiväkirja alko kurkun kans hulluks tulemisel ja piänel hulluks tulemisel see o hyvä myäski lopetta. Sihe uuren kirjan tunnetuks tekemisse liitty myäski monalaiset lehthaastattelut. Mää toimittajist tykkän, ko hee on kans kiälihmissi ja heil o iso yleissivistys - ussemite ainaki. Viime vuasin olen yhä enemän törmänny sihe, et munt tulla haastattelema ilma, et olla luvettu yhtäkä mun kirja koska, eikä olla aikomuksissaka niit lukke. Aapisen kans o ollu nyy muutamaissi tosi intellektuellei haastatteluhetki - ja sit on tämänkaltassi:
Tätä tämmöst mediapeli mää en ossa. Pystyktee käsittämä sen turhautumise määrän, mitä mää kirjailijana tunnen, ko mun kirja ei herätä haastattelijas mittän kiinnostust? Onneks sentä mul on kynä ja paperi ja päiväkirjaki, mihe pääsen tätä hämmennystäni purkama.
Välil ajattelen, et jos olis kaik mailma ajat annettu, ni menissin piirustuskoulu ja pyytäisin, et joku viisas ja taitava opettais munt oikke hyvin piirtämä. Sihe saak täyty näil ykstotisil tussiviivoil vaan pärjät. Olen näis kesäsekoonnuksis muutaman muunki ajatukse laittanu piirrosmuatto. Jos kehtan, ni laitan joskus tän.
Suvest ja hulluist hualimat ilost miält eri tahoil ja suunnil!
Heli