Aapine!

Aapine!

Hei vaa, kiva ko löysit tän! Aapine on lounaismurteinen aakkosrunokirja mummuille ja mukulille, isoisille ja pikku-Mimille. Aapisen kirjoitti sanamaija Laaksosen Heli, kuvitti taikakynä Warstan Elina ja kustansi vanha kunnon Otava.

Joko sul jo oma Aapine o? Näille sivuille putkahtelee Aapiskuulumisia ja joskus uusia lisätehtäviäkin luennan oheen. Keksi itse, piirrä, väritä, kirjoita, leikkaa, laula! Voit myös rientää Aapisen omille fb-sivuille!





Rauman kaupungin kirjastopalveluylipäällikkö Karri Hara on perusteellinen haastateltava: hyvien vastausten aikaan saamiseksi on konsultoitu jopa äitiä! Tuloksena syväluotaavia katsauksia lukevan ihmisen uumeniin.


1. Mikä oli lempikirjasi pienenä - ja miksi?

Eniten pidin ehkäpä Tammen Kultaisten Kirjojen Nalle Nokikämmen -kirjasta. Se kertoi metsäpalossa emonsa menettävästä karhunpojasta, jonka metsänvartija pelastaa ja hoitaa kuntoon. Kirja oli jännittävä, osin surullinenkin (emo tosiaan taisi palossa menehtyä, tai ainakaan sen vaiheista ei enää mitään kerrottu, ja nallekin polttaa liekeissä tassunsa). Loppu on kuitenkin onnellinen ja nalle pääsee/joutuu kiertelemään kouluja paloturvallisuudesta lapsia opettaen.


Muita suursuosikkejani oli mm. Pekka Töpöhäntä Amerikassa, joka oli ensimmäinen ”oikea” kirja, jonka jännittävä juoni jäi mieleen. Gangsterikissat ja Niagaran putouksen laskeminen tynnyrissä edustivat varsin kovaksikeitettyä toimintaa lastenkirjassa.

Myöhemmin luin Tarzanit ja Kolmet Etsivät ja muita tämän tyylisiä, ja jossain neljännellä-viidennellä luokalla siirryin aikuisten kirjoihin, en välttämättä kovin laadukkaisiin, tosin.

 

2.  Muistatko, miten opit lukemaan?

Tarkkaa muistikuvaa ei ole, mutta konsultoin äitiä. Ikää oli 5 vuotta, ja suosikkikirjani oli tuolloin Eric Carlen kirja Pikku toukka paksulainen, jossa on hienosti rei’itetyt toukansyömät sivut. Tämä toukka kun ahmi kaiken eteen tulevan. Vuonna 1969 julkaistusta kirjasta on otettu monia painoksia, viimeksi viime vuonna!


3.  Mitä jäi mieleen omasta aapisesta?


Minulle ei ole kyllä jäänyt mitään mieleen aapisesta… En saa lainkaan päähäni, millainen aapinen meillä oli, saatikka mitä siellä luki. Osasin lukea jo ennen kouluun tuloa, joten aapista ei pitänyt tankata niin ahkerasti. Ehkä siksi ei ole mielikuvia.

 

4.  Mikä lukuelämys on sykähdyttänyt viime aikoina?

Kesälukemisena oli Stephen Kingin22.11.63”, 869-sivuinen järkäle, joka on vielä hieman kesken. Olen ollut King-fani jo ala-asteelta, vaikka toki tuotannossa on heikommatkin hetkensä ollut. Idea aikamatkustajasta, joka menee estämään Kennedyn murhan, ei ole mielestäni lähtökohdiltaan kiinnostavin mahdollinen, koska suomalaisena Kennedy-kultti tuntuu hieman vieraalta. Toteutus on kuitenkin etenkin kirjan alkupuolella niin sujuvaa ja aikamatkailun idea niin kutkuttava, että tarinan pari ensimmäistä sataa sivua menevät yhdeltä istumalta. Hauskasti kirjaan oli sijoitettu myös kirjailijan 80-luvun puolella julkaistun teoksen tapahtumia: ne kun tapahtuivat kyseisenä vuonna samassa kaupungissa, minne aikamatkaaja saapuu. Hän jopa ohimennen törmää muutamaan aikaisemman kirjan henkilöön, ilman että tapahtumia mitenkään erityisesti korostetaan. Stephen Kingin yli 50 teoksen tuotanto osoittaa, että ainakin tekstiä ja tarinaa hän luo sujuvammin kuin juuri kukaan muu. Yliluonnollisen viitekehyksen tuominen täysin arkisiin tapahtumiin ja etenkin alkupään tuotannon armoton ja kompromissiton lukijoiden (ja kaiketi myös kirjoittajan) pelkojen hyödyntäminen on tuottanut minulle monia viihtyisiä hetkiä. Ja joitakin painajaisia.

 

+ vapaaehtone: Minkä aakkosen ottaisit mukaan autiolle saarelle?

E-kirjain olisi hyvä. Alimmalla sakaralla voisi istua auringonpaahteelta ja sateelta suojassa, ja mikäli kirjain olisi tarpeeksi suuri, voisi sillä jopa nukkua. Ylempi sakara toimisi oivana hyllynä tarvikkeille, kookospähkinöille ja muulle arvokkaalle. Kirjaimen päälle kiivetessä näkisi lähestyvät laivat kaukaa.

 

Karri Hara
Rauman kaupungin kirjastopalveluiden johtaja

 

 


Kuvas on kanakassi & ihana kaveri Erikois-Riitta (ko metäs näkys karhu, hän ryntäs autol. Hakema siält kamera). Mut tehtävä kuulu: Sattuk joku tiätämä, ketä onka ton kanakassin tekijä? Yks lempiä naisihmine sen mul Hesas viime viikol toi, mut en muist muut ko et hän ol Pirkko nimeltäs. Hän sanos et siin voi kuljetta vaik muni. Kiitos kumminki!

 

 


Kuvan otti ja kanantekijää metsästi
Heli

 

 


Aapisen sivulla 59 on tutunoloisen pariskunnan, Ailin ja Toivon kahvipöytäkeskustelu. Tee siitä sketsi! Syysjuhliin, pikkujouluihin, kesäillan iloksi, eläkkeelleläksiäisiin. Sketsi sopii niin aikuisten kuin lastenkin esitettäväksi – vaikkapa sekajoukkueena.

Tarvitset:

- Aapistekstin Aili opetta Toivol suamen kiält

- Kolme henkilöä: Kertojan, Ailin ja Toivon.

- Puvustusta: Ailille ja Toivolle hurmaavat vanhusvaatteet, kertoja saa keksia asunsa itse.

- Rekvisiittaa: Pöytä, aamiaisastioita, sokerikko, kaffepannu, vaasi ja kukkasia.

Esittäkää sketsi yleisöllenne sujuvalla ja kuuluvalla äänellä. Kumartakaa lopuksi. Valmistautukaa kukkasateeseen.

Höpsöä kesäteatterihuumoria saat, kun puet suurimman miehenkörilään Ailin rooliin ja porukan vienoimman tyttösen Toivoksi!

Onko lounaismurre tyystin vierasta? Käännä paikallisen murretaitajan kanssa sketsi omalle murteellesi. Ei mene kuin vartti aikaa ja edessäsi on uusi muheva teksti tutulla kielellä!

 

 


 Aapisesta on olemassa myös äänikirjaversio. Maanittele naapurimarketin myymäläpäällikkö lykkäämään se soimaan kaupan kaiuttimista. Seuraa juustotiskin asiakkaiden ilmeitä.

 

 

 

Oletko vielä luovan joutilaissa suvitunnelmissa? Olet sitten iso tai pieni, tee niin kuin Saara:

"Kirjoita valitsemastasi aakkosesta aivan oma runo tai tarina. Käytä tekstiin mahdollisimman paljon valitsemallasi kirjaimella alkavia sanoja ja lopuksi kuvita se. Väritä kuva mieleiselläsi tavalla, esimerkiksi puuväreillä, vesiväreillä tai tusseilla. Omaan runooni on käytin M-kirjainta."


Saara Mustajärvi

 

 

 


Meheviä ja nasevia arvioita on alkanut kertyä Aapisen koriin!

 

Eniten ilonkiljuntaa on herättänyt Turun Sanomain Jaakko Mikkolan arvio. Hän ottaa vakavissaan sekä Helin kielelliset pyrkimykset että Elinan kuvitusten korkean tason.

 

"Laaksonen on tuotantonsa alusta alkaen esittänyt kysymyksen siitä, miksei kirjailija voisi kirjoittaa runoutta sillä kielellä, jolla hän on oppinut ilmaisemaan ja tuntemaan – miksi hänen tarvitsisi opetella jokin uusi kielipeli?

Aapine vie tämän kysymyksen vielä pidemmälle, ja teoksen loppuun liitetyssä, aikuisille suunnatussa ”paasausosiossa” hän kirjoittaa murteiden tärkeydestä ja niiden sitkeydestä yleiskielen puristuksessa.

Lukuelämyksessä lähes yhtä suuri osuus on Elina Warstan upealla kuvituksella, ja Warsta onkin täysin oikeutetusti mainittu teoksen toisena tekijänä. Hänen kuvitusjälkensä on nykyaikaista, jopa kansainvälistä."

 
(Sattumoisin juuri jutun ilmestymispäivänä Turun Sanomien konttorilla käymässä olleet Heli ja Elina lukevat arviota syrän pamppaillen katseilta piilossa sanomain naistenhuoneessa. Kuvasi Heli.)

***

Hauskoja olivat myös Kirsin kirjanurkan vauhdikas murteella kirjoitettu arvio ja Mirka Johanssonin Aapisesittely.

 

Tehtävä siis on: Jos löydät netin tai lehdistön uumenista ajatuksella kirjoitetun arvion, lähetä meille uteliaille se joko Aapisen fb-sivuille tai vaikka omaan sähköpostiimme: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..