Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 13.09.2013

Raumalainen kirjakauppias Päivi Luosma ja tamperelainen tietokirjailija-toimitusjohtaja Kari Kallonen on mitä somin aviopari, joista toinen käyttää deodoranttia ja toinen röröä! Lue ainutlaatuinen kaksoisaapishaastattelu perinjuurin kirjallisilta ihmisiltä!

 

Kuva: Päivi Bourdon 2012

1. Mikä oli lempikirjasi pienenä? (ja kui juur see?)

Päivi: Ihan ensimmäiseksi rakastuin Grimmin satuihin ja Gustave Dorén Raamattuun. Äiti kyllä luki mieluummin ääneen omia suosikkejaan, Topeliuksen Lukemisia lapsille ja Anni Swanin kertomuksia, joiden maailmaan niihinkin opin sulavasti solahtamaan, mutta yksin ollessani uppouduin sittenkin mieluiten Dorén hivenen pelottaviin kuviin ja Grimmin veljesten synkkiin metsiin. Vähän myöhemmin löysin Yrjö Kokon Pessin ja Illusian sekä Otso Pietisen Pikku Siljan unisadun, molemmissa mielikuvitusta kiehtova mustavalkoinen valokuvakuvitus. Näiden kirjojen kohdalla koin lukuoivalluksen; pieni tyttö voi olla sekä peikko että prinsessa, molempia!

Otso Pietinen: Pikku Siljan unisadut 1945

Kari: Kesälomilla mummolassa luin ullakolla säilytetyt

isäni vanhat kirjat eli muutaman laatikon 1940- ja 50-luvun seikkailuhenkistä poikakirjallisuutta. Kansainvälisistä klassikoista mieleen jäivät niin Robinson Crusoe kuin Viimeinen mohikaanikin, kotimaisista Aaro Hongan tampereenmurteiset partiotarinat. Eräässä kiehtovimmassa niteessä päähenkilö oli nyrkkeilijä, lempinimeltään Killer-Kari. Valitettavasti en muista mestariteoksen nimeä. Myöhemmin ahmin mm. koko Tarzan-sarjan.

Daniel Defoe: Robinson Crusoe. Suom. V. Hämeen-Anttila 1911

2. Muistatko, miten opit lukemaan - tai kirjoittamaan?

Päivi: Kun 7-vuotiaana sain koulussa punakantisen Aapisen käteeni, huomasin osaavani sen lukea, ja jopa tavata, joten sain ryhtyä auttamaan vierustoveriani. Tätä opettajakokemustani ryhdyin tomerana hyödyntämään kotonakin ensimmäiseen pikkuveljeeni, turhauttavin tuloksin, veli kun oli vasta yksivuotias!

Kari: Sisareni on kaksi vuotta vanhempi ja opettelin neljävuotiaana omin nokkineni lukemaan hänen kirjoistaan. Yhtenä päivänä kerroin vanhemmilleni ja sisarelleni osaavani lukea. He eivät uskoneet, ja jouduin sitten lukemaan valittuja pätkiä Aapisesta. Sisareni yritti kyllä himmentää voittoani väittämällä minun sanovan kukko-sanan lapsellisesti ”tutto”. Mikä verinen loukkaus!

3. Mitä jäi mieleen omasta Aapisesta?

Päivi: Pidin Aapiseni kuvitusta ja tarinoita aika lapsellisina, siis pikkuveljelleni juuri sopivina, mutta joihinkin loruihin ja runoihin ihastuin. Kissa liukkaalla jäällä -runoon eläydyin sen verran kiihkeästi, että sain sen esittääkin koulun joulujuhlassa. Haasteet kasvoivat ja seuraavana vuonna olikin jo vuorossa Nortamon Meijän dorpp, jonka rusetti päässä täristen lausuin Rauman Tarvonsaaren koulun kevätjuhlassa.

Kari: Ensimmäinen oma Aapinen ei enää niin sykähdyttänyt, koska osasin jo lukea. Sain sitten haastavampia tehtäviä, esimerkiksi jouluevankeliumin lukemisen kaikille koulun voimistelusalissa, kun lavalle nostettu pöytä keikkui ja siinä oli palava kynttilä.

4. Mikä lukuelämys on sykähdyttänyt viime aikoina?

Päivi: Juuri nyt luen ikisuosikkikirjailijani John Irvingin Minä olen monta -romaania, ja tunnustan sen olevan juuri sellainen kirja, jonka ei soisi loppuvan liian äkkiä. Näissä usein varsin absurdeissa tragikomedioissa muistutetaan, että elämä parhaimmillaan pyörii jonkun verran järjen, mutta etenkin ja välttämättä sydämen voimin. Kirjailija saa minut myös aina toivomaan, että osaisin itsekin kirjoittaa paremmin. Irvingiä lukiessa koen kuin tulevani kotiin; tämä on maailma, jossa olen kotonani. Kummallista kyllä, sillä tarinoissa liikutaan varsin usein trans- ja biseksuaalien, painijoiden, tatuoijien, prostituoitujen tai jollain tavalla vähemmistöön kuuluvien maailmassa. Vaan ehkei sittenkään ole ihme, että John Irving sykähdyttää, "In One Person" on kirjan alkukielinen nimi, peikko ja prinsessa samassa ihmisessä, kuten itsekin oivalsin kauan sitten.

Kari: Tutustuin viimeksi Tapio Niemen tekemään runoilija Unto Koskelan elämäkertaan, joka taisi aikoinaan aiheuttaa ilmestyessään pientä ristivetoa, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin Tulenkantajiin kuulunut ja nuorena kuollut skandaalinkäryinen päähenkilönsä. Koskela on ajankohtainen Rauman kaupunginteatterin Kuubalainen serenadi -näytelmän myötä ja monet runot ovat kestäneet ajan hammasta jo 80 vuotta.


+ Minkä kirjaimen ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Päivi: Ilman pienintäkään fundeerausta; en luopuisi autiolla saarellakaan D-kirjaimestani. Deen avulla saan aina turvakseni äidinkieleni ja lapsuuden seikkailut "daevas varjelkon" -huudahduksineen, dilleineen ja daadeleineen, handuukeineen, nesduukeineen ja dahlioineen!

Kari: Minä otan saman kirjaimen kuin Päivi eli Ree-kirjaimen. Sitten kun halutaan hienostella, voiraan käyttää sivistyssanoja kuten reotorantti eli muarikkaammin rörö.

Päivi Luosma ja Kari Kallonen