Syksyllä 2022 ilmestyvä Luonnos. Otava. 
Kannen piirrokset: H. Laaksonen, kansisuunnittelu Piia Aho.

Ei anneta hyvän hävitä! Sitäki mailmas o valtavast, vaikkei kaikkin päivin silt näyt. Tänä o erityine ilo ilmotta, et ko syksyn lehret putto puist, ruppe kirjakauppoje hyllyil puttoma mun uut kirja. Sen nimi o Luonnos. Nimen voi ajatella tiätty kahrel taval: nii et mää olen tääl luonnos taik sit et tämä paper täsä on tämmöne luonnos (onk mikkä ikinä valmiiks tullu?)


Luonnos on tyylilajiltas ankaran vitsikäs tiatokirja luannon melkkest kaikist ilmiöist (kettu, ilves, lanttu, mesisieni, hevonen, hevosmuurahainen, hyasintti...) Tavallas ensyklopedia (sen ensmäne osa! II-IX jää sit nähtäväks.) Kaik kuvat piirrän itte, kannest näette kummossi. Siit voi joku yllätty, et se o enimmäkseks suameks, suomeksi! Tiätty mää sin väleihi vähä sutkauttele omal kiälel. Mut vaihteluks siis tulossa rakasta, rikasta kirjakieltä.


No, tosa alapual sen on kustantamo-Otavan väki osannu nii hyvin kuvata, et mitä mää täsä enemppä. Kaik ajat, mitä mult on kouluskäymiselt ja sammaleitte seas möyrimiselt jääny, olen tutkinu, kirjottanu, piirtäny Luonnost – yht pal omaks ilokseni ko lukijoitteniki. Ja kirjotan viäläki! Tänäänki! Ei Luonnos ol pualiksika tehtynä! Luvatank täsä heti toisillemme, et meil on tulos hiano Luonnos-syksy – kirjatreffei, lukuiloi, luanno ihmeitte ihmettelemissi?

TIEDOTE:

Heli Laaksosen uutuuskirja Luonnos kuljettaa lukijan keskelle luonnon pieniä ja suuria merkillisyyksiä

”Tiesitkö, että omenalla on silmä? Tai että lammas tunnistaa toverinsa turvan vaikka valokuvasta? Tai miksi närhi toisinaan riehuu muurahaispesässä? Heli Laaksosen syyskuussa ilmestyvä Luonnos-kirja kertoo kiehtovimmat ja kummallisimmat faktat omavaltaisesti valituista maailmankaikkeuden osasista auringosta apilaan ja isomaksaruohosta ilvekseen. Kirjailijan itsensä tussipiirroksin kuvittama teos saa lukijan polvilleen luonnon ihmeiden edessä. Se muistuttaa, kuinka merkillistä maailmaa me asutamme.

"Tämä on ensimmäinen luontokirjani. Halusin toteuttaa siinä omia ihanteitani: tietopohjaistakaan kirjaa ei tarvitse tehdä ottanahka krympys. Luonto on usein suorastaan vitsikäs!" Heli Laaksonen kertoo.

"Olen lukenut kuormakaupalla luontokirjoja 1800-luvulta tähän vuoteen, tiiraillut tietokantoja ja tivannut eri asiantuntijoilta vastauksia. Faktantarkistus on tärkeää. Voiko olla totta, että suomenlampaan ja suomalaisnaisen keskipaino huitelee samoissa luvuissa? On! Onko punatulkun kita violetti? On! Onko totta, että ilveksen virtsa muuttuu maaperässä meripihkaksi? Ei!" Heli Laaksonen jatkaa nauraen.

Luonto- ja ympäristöneuvojaksi valmistuvan Heli Laaksosen terävän humoristiset tekstit katsovat maailmaa lempeästi ja tarkentavat vähäisimmästä valtavaan, maan alta avaruuteen. Rakastetun kirjailijan kaiken eläväisen (ja vähän elottomankin) ensyklopedia herättää hilpeyttä ja ennen muuta hellyyttä luontoa kohtaan.

"On ollut ilo kirjoittaa, kun on saanut yhdistää viimeaikaisia luontoalan opintoja omaan sanataiteeseen. Etsin koko ajan tuoreita, tarkkoja kuvauksia luonnon ilmiöille: vyöturkiskuoriainen näyttää taskussa nukkaantununeelta taatelilta ja sen tuntosarvet ovat väskynäsopan väriset. Palokärki lentää kuin hiiteen heitetty työrukkanen. Lantun tieteellinen nimi kuulostaa Rion sambakarnevaalin aloitustahdilta: Brassica napus ssp. rapifera."

"Koulussa olemme pitäneet esitelmiä eri luonnonilmiöistä - yhtenä aamuna puhuin luokalle kääpiöpäästäisestä. Ajattelin, että sellaisen kirjan tahtoisin itse lukea, joka vyöryttäisi lyhyitä luontoesitelmiä, joissa puhuttaisiin pelkästään mielenkiintoisia asioita. Valikoin Luonnokseen aivan mielivaltaisia aiheita ympäri luontoa. Kasveja, eläimiä, limasieniä, taivaankappaleita. Olen pyytänyt myös lukijoiltani toiveita esitelmän aiheeksi. Olen jo luonnostellut toimitusjohtajalle näädän ja naapurille ohran."

Monelle lukijalle lounaismurteisista teksteistä tuttu Heli Laaksonen kirjoittaa tämän kirjansa yleiskielellä.

"Vatvoin pitkään, uskaltautuisinko ilmaisemaan vaihteeksi kirjakielellä, kunnes sain kirjailijakollegalta viisaan vastauksen. "Kyllä! Miksi? Ihan vain jotta katse tarkentuisi siihen, kuinka erityisellä tavalla luontoa kuvaat. Oman lukijakuntasi katse tarkentuu tietysti murteellasikin, mutta entä kaikkien muiden. Mitä jos he näkevät vain sen sinun kätesi joka sitä luontoa osoittaa? Mitä jos tällä kertaa sinun kielesi olisikin niissä kuvituksissa, siinä sinun viivassasi? Sekin on jo oma kieli."

"Mut tot kai mää sin asiallisen teksti joukko hiuka omal murttel sutkauttelen kans!"

 

Silakka, ahven, lahna. Luonnos. Heli Laaksonen 2022. Otava.
 

Ja se viäl, 
et sillon ko missä muual ei ol ittel paikka,
missän kohta ei ajatukset lepä
- ni o ain olemas se yks, misä saa olluks:
luonnos.

Luantokappale kerrallas, päiv ja tunti kerrallas
näit erikoissi aikoi, jonku sorti valo kohre,
jollei muute ni kevätvalo!

Kirjat ja mettä o meil kaikkin aikoin lohtuna.

Sen kunniaks piän esitelmä teil: 

Punatulkku.

Tulkku riittäisi.
Muita tulkkuja ei Suomessa pesi kuin puna-.
Ja jos aavikkotulkku tulisi,
sille kättä käppäjäisi.

Pyrrhula pyrrhula,
pyromaani,
liekin värinen.
Ladyt pukeutuvat
turvalliseen vanhaan roosaan.
Kita on sisältä violetti.

Isopäinen peippo,
lunki luonne.
Tanskaksi
dompapp,
hiippakunnan pulska pappi,
täällä kansa sanoo
tuomiherra,
koppanokka,
talven ruusu.

Laulu on puoliääneen puhelua
toivonsa luovuttaneen sävelellä
pakkasen paljastaman omenapuun latvustossa.
Suvella laulua ei kuulu, ei lintua näy.
Tulkku natustaa koivun silmua, katajankäpyä,
hautoo syvässä metsässä kuusen oksalla
viittä kaunista munaa avarassa aravassa,
mikäs hätä täsä ihmiste ilmoil lähte?

Osa punatulkuista muuttaa talveksi meiltä

- mutta eivät raaski kauas,
Keski-Eurooppaan korkeintaan -
suuri osa jää näille sijoille.

Punatulkku on sijamuoto.
Pyöreällä joulumielellä olemisen sija.

c) Kuva ja sana: Heli Laaksonen. Luonnos 2022.