Kaikenkaltassi kirjotuksi

Laaksose Helin kynäst

reisujutuist päiväkirjoihi.

Käys tääl lukemas,

jollei muuto aik kulu.

 

Nyy on pare, etten san mittä!


 


Sanon kumminki heti sen verra,
et sillon ko missä muual ei ol ittel paikka,
missän kohta ei ajatukset lepä
- ni o ain olemas se yks, misä saa olluks:
luonnos.


Luantokappale kerrallas, päiv ja tunti kerrallas
näit erikoissi aikoi, jonku sorti valo kohre,
jollei muute ni kevätvalo!

Kirjat ja mettä o meil kaikkin aikoin lohtuna.

Sen kunniaks piän esitelmä teil: 

 

Punatulkku.


Tulkku riittäisi.
Muita tulkkuja ei Suomessa pesi kuin puna-.
Ja jos aavikkotulkku tulisi,
sille kättä käppäjäisi.

Pyrrhula pyrrhula,
pyromaani,
liekin värinen.
Ladyt pukeutuvat
turvalliseen vanhaan roosaan.
Kita on sisältä violetti.

Isopäinen peippo,
lunki luonne.
Tanskaksi
dompapp,
hiippakunnan pulska pappi,
täällä kansa sanoo
tuomiherra,
koppanokka,
talven ruusu.

Laulu on puoliääneen puhelua
toivonsa luovuttaneen sävelellä
pakkasen paljastaman omenapuun latvustossa.
Suvella laulua ei kuulu, ei lintua näy.
Tulkku natustaa koivun silmua, katajankäpyä,
hautoo syvässä metsässä kuusen oksalla
viittä kaunista munaa avarassa aravassa,
mikäs hätä täsä ihmiste ilmoil lähte?

Osa punatulkuista muuttaa talveksi meiltä

- mutta eivät raaski kauas,
Keski-Eurooppaan korkeintaan -
suuri osa jää näille sijoille.

Punatulkku on sijamuoto.
Pyöreällä joulumielellä olemisen sija.

 

 

c) Kuva ja sana: Heli Laaksonen 2022